Vaelluksilla

Mar 26. 2008 - taavetti

Kesällä olin kahdellakin vaelluksella, joista ensimmäinen, lyhyt Kotajärven kiertäminen muodostui eräänlaiseksi harjoitukseksi viikkoa myöhemmin toteutuneelle hiukan pidemmälle vaelluskurssin kävelylle. Aioin kirjoittaa merkinnät molemmilta, mutta muiden kiireiden vuoksi se on siirtynyt ja siirtynyt, eikä väljempää ole löytynyt. Täytyy siis tyytyä muistelemaan niitä molempia näin kuukausien jälkeen, talven jo kolkuttaessa ovella.
Ensimmäinen, eli Kotajärven kierto kylämme, kuntamme, lähikuntien ja maakunnan ihmisten joukolla antoi ainakin minulle aivan uutta tietoa seutujemme vanhasta historiasta. Aamulla ajoimme suuren sähkölinjan tietä lähelle Kotajärveä, josta alkoi patikointimme viime vuonna valmistunutta Pohjoisen Keski-Suomen ja Pohjanmaan puolelle merkityn Peuran Polun välillä. Todella vanhaa historiaa on löytynyt sitä polkua suunnitellessa, siitä saimme todellisen nähdä havainnon omin silmin ja kuulimme aiheesta asiantuntijan luennon, jonka hän piti yli 500 vuotta vanhan, toden näköisen navetan kiviseinän jäännöksen päällä seisten. Talon historiaa on säilynyt kirjallisena 1400 -luvulta asti.
Kyseessä oli 500 -luvulla viimeksi virallisesti asuttu jämsänkoskelaisen Patalan talon kaukainen erätalo, jossa silloin oli vakituisia asukkaita, tavallisesti varsinaisen talon isännän veli tai muu lähisukulainen. Tässä erätalossa on navetan koosta päätellen talvehtinut 2 tai 3 lehmää, navetan vieressä on pienemmän rakennuksen kiviset jäänteet. Siihen on mahtunut pari kolme sikaa tai lammasta. Kun erätalo jäi asumattomaksi 1500 -luvun tienoilla, sen maat siirtyivät Ruotsin valtiolle. Muutamia satoja vuosia myöhemmin, muistaakseni Krimin sodan aikaan, siinä on perimätiedon mukaan majaillut muuan sotapakolainen. Taloa ja sen historiaa esitteli Keski-Suomen museon arkeologi Miikka Kumpulainen.
Kiertomme jatkui Kotajärven itäpuolitse Peuran Polulle, jossa ihmettelimme jälleen kerran Kirves -Heikin uskomatonta saavutusta, kiviseen maastoon käsityövälineillä kaivamaa, Kotajärven ja Kuivajärven välisen kannaksen katkaisevaa kanavaa. Hänen tarkoituksensa oli saada Kotajärven pohjasta lehmilleen heinämaata, mutta järven pohja osoittautui siihen tarkoitukseen liian kiviseksi. Hetken kanavan tienoillam levättyämme palasimme Kotajärven länsipuolitse vaelluksen alkupisteeseen, jossa meitä odotti nokipannukahvit ja mahtavat niput luontoesitteitä. Välillä tosin ihastelimme ja lepäsimme Poskeisen kämpän pihassa, paikassa jossa toiselta suunnalta näkyy Poskeinen niminen pieni järvi, ja toiselta suunnalta välkehtii metsän raoista Kotajärven vesi. Retken oppaan tehtävän hoiti luonto-opas Arto Tiainen, joka etsiessään ja suunnitellessaan Peuran poun ja Pohjoisen Keski-Suomen reitistöä yhdistävää polkua, oli rauniot löytänyt. Retkellä kiersimme Reisjärvellä sijaitsevan Kotajärven myötäpäivään. Retken lopuksi saimme juoda UPM-kymmenen asiamiehen, Reijo Jämsenin keittämät kahvit.
————————______________..
Selvästi vaativampi olin kaksi vuorokautta kestänyt Reisjärven Kansanopiston järjestämä vaelluskurssi, jossa vaelsimme Lestijärven Korsukylässä vietetyn yön jälkeen Peuran Polkua kävellen Perhon ja Kinnulan rajalle. Matkaa kertyi parisen kymmentä kilometriä, josta enimmän osan kuljimme lauantain aikana, välillä ruoka- ja lepotaukoja pitäen. Ohjelmaan kuului vaelluksen ohella omatoiminen ruoan ja kahvin valmistus ja tietysti siihen kuuluvat ruokailut.
Ennen lähtöä Korsukylästä seurasimme tulen tekoa tulusrautaa, kvartsilohkaretta, taulaa ja lastusytykettä käyttäen. Toinen yö majoituimme teltoissa, vaatelaavuissa ja siirrettävissä kangaskodissa Sääksjärven läheisyydessä. Sitä iltaa ja yötä muistellen kirjoitin tunnelmista kurssin jälkeen muutamia säkeitä:
Minä näin tähtitaivaan ylläni perjantain iltana, lauantaina ei tähtiä näkynyt, mutta eräänlaista kotikolounta näin luonnossa lauantain iltana. Kymmeniä nuoria ja muutamia meitä vanhempia yhteisen nuotion ympärillä. Valmistimme ja söimme ruokaa, ihailimme nuotiota illan pimetessä ja lettujen paistuessa pienemmän nuotion lämmössä. Maistuivatkin tosi hyviltä, kun pitkän odotuksen jälkeen sain oman osuuteni.
Kaiken kruunasi nuorten äänten laulut vanhempien äänten säestyksellä. Oli lohdullista ja hienoa kuultavaa. Illan päätteeksi nukkumaan salaperäiseen paikkaan, kiviseen maastoon, suureen teltaan, josta oli vaikea löytää tasaista selän sijaa. Hyvin se pimeä yö kuitenkin sujui, vaikka jouduin sen viettämään ilman pientäkään valoa,koska olin kätkenyt taskulamppuni niin hyvin, että löysin sen vasta kirkkaan aamun auringon noustua valaisemaa.