Muistikatkelmia pyhäkoulun opettajana

Hel 12. 2009 - taavetti

Kinkereillä saamamme tehtävän jaon mukaisesti sovimme pyhäkouluvuoroista. Ensimmäonen vuoroni lähestyessä jännitykseni tiivistyi. Kokenut Maija piti ensimmäisen pyhäkoulun meillä, samalla sain seurata opetusta ja ehkä hiukan oppia itsekin. Seuraava kerta oli sovittu pidettäväkseni Maijan kotona, jonne meiltä oli matkaa kolmisen kilometriä. Otin kaksi vanhinta lastani pyöräni kyytiin ja poljin ne muutamat kilometrit. Olin ennakolta katsonut tekstin kahden eri käännöksen Raamatusta ja tekstin selityksiä kahdestakin lehdestä.
Mielessä toistakymentä vuotta Matin pitämät pyhäkoulut ja niiden oppilasmäärät, ajattelin hiukan pelon sekaisesti, entä jos nytkin tulisi saman tasoinen suosio. Pelkoni oli kuitenkin turha, sillä kävi päinvastoin, oppilaiksi tuli kahden oman lapseni lisäksi vain Maijan kaksi lasta. Niin pidin ensimmäisen pyhäkoulutuokioni vain neljälle lapselle. Menihän se joten kuten, en enää muista, kuka toimi sillä kerralla esilaulajana, vai jäikö se aivan lasten varaan. Suunnilleen samoissa puitteissa jatkui sen kevään aika, yksittäisiä pyhäkouluja  muistan enää vain muutamia.

Eräs mieleeni jäänyt kokemus on sellainen, kun kolme omaa tyttöä pyöräni kyydissä ajelin erääseen pienelle perukalle kotiin, jonne meidät oli kutsuttu pyhäkoulua pitämään. Toukokuinen päivä oli melko helteinen, tiellä pehmeää hiekkaa että saatoin vain kävellä enimmän osan siitä kahden kilometrin matkasta. Kesän ajaksi otimme taukoa, mutta syksyllä taas jatkettiin uudella innolla, silloin mukaan tuli muutamia uusiakin oppilaita.  Aloitin silloin kotoa, niin neljän kilometrin päästä eräs isä toi lapsensa autolla meille, palasi saman tien kotiinsa ja lapset saivat pyhäkoulun jälkeen kävellä omin jaloin kotiinsa. Siihen kotiin ei pyhäkouluamme kutsuttu kertaakaan.

Toiset lapset kävelivät meille kahden kilometrin päästä, yksi tyttö osoittautui melko ahkeraksi ja osaavaksi oppilaaksi, joka kulki mukana kohtuullisen säännöllisesti. Hänen kaksi veljeään kävivät harvemmin, joskus syksymmällä toinen heistä mutisi itsekseen, että taas tuli tienattua viitonen. Tarkemmin kysyttyä saimme kuulla, että tämä helluntailaisäiti maksaa lapsilleen siitä, että he lähtevät pyhäkouluun. Hän kutsuikin meidät muutaman kerran kotiinsa pyhäkoulua pitämään. Erään heillä pidetyn pyhäkoulun muistan pitäneeni aivan valmistautumatta ja kovan kiireen hikisenä. Minulla oli tarkastettavana ja muokattavana erään puolueen jäsenluettelo, joka piti saada nopeasti osaston puheenjohtajalle. Sain sunnuntain aamuna tarkastuksen valmiiksi, otin pyhäkoulupaperit toiseen kassiin, toiseen puolueen jäsenlistan, jonka hyvässä potkukelkkakelissä kiikutin osaston puheenjohtajalle noin kuuden kilometrin päähän meiltä. Sieltä palasin kotini ohi sovittuun pyhäkoulupaikkaan, parisen kilometrin päähän meiltä. Päästyäni hikisenä perille, avasin ensi kerran Raamatun sen päivän tekstien kohdalta ja tutustuin pikaisesti aiheeseen muutenkin.  Kymmenen minuutin valmistelun jälkeen sekin pyhäkoulu tuli jotenkin pidetyksi.

Talven tultua ajoin muutamaan pyhäkouluun hevosella, ainakin Herralaan josta vanhimmat lapset olivat liittyneet pyhäkoulumme oppilaisiin. Erityisesti edellä mainitsemani helluntailaisäidin tyttö, lähti mielellään sellaiselle reissulle. Meille hän tuli ensin kävellen sen parin kilometrin matkan, sitten alkoi viihtyisä kyyti kirkkoreessä peittojen alla. Kevättalvella kantohankien aikaan, olin sopinut pyhäkoulun erään yksinäisen vanhemman naisen kotiin. Sinne kuljin hankia kävellen, vedin pienempiä lapsia ahkiossa suurempien kävellessä mukana. Matkaa siinä on vain kaksi ja puoli kilometriä, joka raikkaassa kevät talven pakkasessa taittui hienosti. Perillä iloinen kukkakauppias kestitsi meitä ja muita paikalle tulleita runsain antimin.
Olin mielissäni seurannut vanhimpien oppilaiden nasevia ja muutenkin tietäviä vastauksia asettamiini kysymyksiin, se antoi mahdollisuuden harkita opetusvastuun siirtämistä heille jossakin sopivassa vaiheessa. Siinä mielessä annoin heille tehtäväksi tehdä merkintöjä pyhäkoulun päiväkirjaan, ja olivathan he jo ottaneet vastuun laulujen aloittamisesta, vaikka joskus varsinkin kotonani käytin nauhurin kasettiakin laulamisen tukena. Tehtävien siirron valmisteluista on viisainta tehdä oma merkintänsä, ettei tämä jatku liian pitkäksi.

Vielä seurakunnan pyhäkouluna

Hel 13. 2009 - taavetti

Melkein huomaamatta vetäytyivät pyhäkoulusta pois muut, vain Rauhanyhdistyksen jäsenten lapset jaksoivat kulkea mukana. Keskilylän isä ei kyydinnyt poikiaan, helluntailais äisistä en tiedä, lopettiko hän maksamisen pojilleen, vai vetäytyivätkö pojat sivuun muusta syystä. Kun havaitsin eriytymisen, halusin hiukan helpottaa harvojen perheiden pitkiä ja toistuvia kuljetusmatkoja. Kokeilin pyhäkoulun aloittamista seurapäivinä, puoli tuntia ennen seurojen alkua. Ratkaisu osoittautui monin puolin onnistuneeksi, ainakin saimme lisää säännnöllisyyttä toimintaan, eikä minulle tai muille tullut turhia käyntejä. Yleensä aina mukaan tuli sopiva määrä lapsia, ja vaikka ei tullutkaan, sainhan olla ainakin seuroissa sillä kerralla.
Muutaman kerran annoin pyhäkoulun paikalle tulleen puhujan tehtäväksi, siten pääsin itse helpommalla ainakin sen kerran. Monta kertaa kuitenkin jouduin hoitamaan tehtävän itse, kun sopivaa sijaista ei ollut saatavissa. Annoin toki vanhimmille lapsille tehtäviä ja vastuuta, että he voisivat jossain vaiheessa ottaa vastuun koko toiminnasta. Kaveriksi lupautunuttaen kovin usein viitsinyt vaivata, varsinkin kun hänen miehensä alkoi toistuvasti tuomaan terveisiä, ettei meidän olisi sopivaa pitää seurakunnan pyhäkoulua. Kaikilta osin en voinut yhtyä niihin terveisiin, joita hän kertoi saaneensa toisilta paikkakunnilta.

Vastahakoisuuteeni oli pari muutakin syytä, eli ilmeisesti hän halusi lopettaa koko pyhäkoulun pitämisen, toiseen tekijään ei liene tässä yhteydessä tarpeellista puuttua tämän enempää.

Muutamia kokemuksia voinen kertoa niistä pienistä tuokioista, joita sain lasten kanssa viettää. Yleensä lapset olivat ja ovat välittömiä, vaikka on heidän joukossaan ujojakin. Ujot sentään rohkaistuivat välittömämpien tovereieensa rohkaisemina. Aluksi pisimme tuokiot aivan lasten kesken, korkeintaan toinen opettaja oli esilaulajana ja oppia hakevan opettajan tukena. Koska vanhemmat hoitivat kyyditystä, oli heillä luonnollinen ja hyväksyttävä halu kuulla, mitä heidän lapsilleen opetetaan. Enimmäkseen se toimikin hyvin, antoihan vanhempien seuraaminen tukea epävarmana arkailevan opettajan mieleen. Myöhemmin sain ihmeekseni kuulla, että ainakin yhden kerran oli eräs vanhemmista saanut selityksestä vuorten siirtämiseseen rohkaisua ja opastusta omaankin vaikeaan tilanteeseensa.

Kerran sattui kuitenkin niin, että vanhempien läsnäolo samassa pienessä huoneessa sulki jokaisen lapsen suun totaalisesti. Kun vastauksia ei saanut houkutelluksi, jouduin kysymään, että onkohan meitä nyt tässä liikaa. Niin vanhemmat huomasivat siirtyä eri huoneeseen ja saimme lasten kanssa keskustelun viriäm”n.
Ennen pitkää siirsimme pyhäkoulun aivan Rauhanyhdistyksen nimellä pidettäväksi, siihen ratkaisuun oli helppo mennä, kun muita ei enää kulkenut mukana tuokioissa. Kun opettajien valinta näin siirtyi Rauhanyhdistyksen vuosikokoukseen. saatoin parin vuoden kuluttua esittää vanhimpien pyhäkoululaisten nimeämistä opettajiski, olivathan he jo rippikoulunkin käyneet. Kun vuosikokous hyväksyi ehdotuksen, pääsin vapaaksi sinänsä miellyttävästa, mutta kuitenkin vastuullisesta tehtävästä.  En kuitenkaan aivan lopullisesti, sillä parikymmentä vuotta myöhemmin minua kohtasi uusi pyyntö, mutta se on uuden merkinnän aihe.