keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Leikkikenttä


Rahalla mitaten se ei yllä merkittäviin saavutuksiin, mutta siitä huolimatta on varmaa, että tämän päivän lapset muistavat sen vielä aikuisenakin. Pihtiputaalla Muurasjärven kyläkirkon takana sijaitseva, ihka uusi leikkipuisto on nimittäin sen verran uutteran työn tulos, että Pihtiputaan kyläkunnilla ei ole aikaisemmin moiseen ryhdytty. Harvassa ovat myös ne muut maakunnan kyläkunnat, joissa on rakennettu leikkipuisto liki talkoin lasten iloksi.
Syystäkin Mannerheimin Lastensuoluliiton Muurasjärven osasto järjesti sunnuntaina komeat leikkipuiston avajaiset. Mukaan oli saatu vieraita mm. ‘ MLL:n keskustoimistosta Helsingistä ja piiritoimistosta Jyväskylästä. Luonnollisesti edustettuina olivat Pihtiputaan kunta, seurakunta, metsänhoitoyhdistys, kansalaisopisto, osuuspankki sekä runsas talkooväki, eli kaikki, jotka olivat olleet edesauttamassa leikkipuiston syntymistä.
Kauanhan leikkipuistosta haaveiltiin. MLL:n Muurasjärven osaston puheenjohtaja Eila Halla-aho muistelee, että liikkeelle lähdettiin vuoden 1980 valtakunnallisen yhteistyönprojektin pohjalta. Kunta antoi meille maapohjan ja puut kaupantekijäisiksi. Lisäksi ostimme jonkin verran höylättyä puuta, hän kertaa alkutaivalta.
Kalusteet puutyöpiirissä
Varsinainen uurastus tapahtui viime talvena. Muurasjärvellä oli kansalaisopiston puutyöpiiri, jossa kylän miehet nikkaroivat Heikki Kanasen johdolla leikkipuiston kalusteet. Siinä syntyivät kiikut, liukumäet, kiipeilytelineet, mitä nyt leikkipuistossa vain voi kuvitella olevan.
Keväällä, kun lumet olivat sulaneet, leikkivälineet laitettiin paikoilleen, alue siistittiin ja sunnuntaina vihdoin kokoonnuttiin yhteiseen juhlaan. Laskin, että 75 kahvikuppia oli käytössä. Olisi meitä ollut varmasti enemmänkin, mutta tänä viikonloppuna oli paljon muuta ohjelmaa, kuten Killerin maatalousnäyttely ja Hankasalmen suviseurat. Lisäksi meidän kuoro on parhaillaan Sallassa, Eila Halla-aho luettelee yhteensattumia.
Jo avajaispäivä paljasti, että leikkipuistoa on kaivattu. Se kuluu mm. kylällä perhepäivähoidossa olevien lasten touhuissa, ja myös seurakunnan päivä kerho, sekä kunnan leikkikerho viettävät varmasti aikaansa puistossa. Ja toki sinne voivat, mennä muutkin lapset.
Mitäpä tämän jälkeen? Leikkipuiston vieressä on iso kasa puita, joista voisi tehdä lisää leikkivälineitä. Myös uimarannasta haaveillaan. — Mutta ensiksi täytyy henkäistä, siksi kova urakka puiston rakentaminen oli, huokaa osaston sihteeri Eija Niemelä.
Kotiseudun Sanomat 29.6.1987
Vuoden 2009 kevään aikana leikkikentän kalusteet on uusitu, muutama viikko sitten oli uudistetun kentän avajaiset. Yli 20 vuotta olivat siis kestäneet aikanaan talkootyönä valmistetut kalusteet.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti