perjantai 18. lokakuuta 2013

Pyhäkoulumuistoja

Viime sunnuntain nuorisotyöilta ja uuden materiaalin esittely siellä aktivoi minut muistelemaan entisiä pyhäkouluja, joissa olen eri aikoina ja eri tilanteissa elämäni aikana mukaan päässyt tai joutunut. Ensimmäiset muistot ovat siitä,kun äiti joskus satunnaisesti muisteli lapsuutensa harvoja pyhäkouluja pitkien metsätaipaleiden takana. Mainintaa enempää en niistä muista, enkä siis voi kertoa. Jotkin koulukaverini kertoivat pyhäkoulusta koulutietä kävellessämme, mutta ei siinäkään tainnut opettajan nimeä enempää olla keskustelua.
Meidän lapsille pyhäkoulu tuli ajankohtaiseksi, kun koulukaverini isä naapurista alkoi sitä pitää. Kutsuttuina menin sinne kahden veljeni kanssa ajoissa, kun alkamisen ajankohdaksi oli ilmoitettu tasan kello 12 sunnuntaina. Pitkäksi alkoi aika tuntumaan, kun kello lähestyi kahta iltapäivällä, eikä alkamisen lupausta parempaa merkkiä ilmennyt koko pyhäkoulusta. Juoksimme paikalle tulleiden lasten kanssa hippasilla,piilosilla ja muitakin lasten leikkejä. Suunnittelin jo lähtöä kotiin kilometrin päähän, kun kutsu sisälle vihdoin kuului.
Meidät ohjattiin kamarin puolelle, johon opettaja oli valinnut muutamia mustan sävyisiä  tauluja Raamatun tapahtumista. Vuorolukuna luettiin päivän teksti Raamatusta, sen jälkeen kertasimme sitä jae jakeelta. Opettaja näytti niitä pelottavan mustasävyisiä noin 40 x 60 sentin kokoisia tauluja, joissa oli kuvia Jeesuksesta, opetuslapsista, enkeleistä ja mikä milloinkin liittyi aiheeseen. Ensimmäisen kerran aihetta en muista, muistakin on mieleeni jäänyt vain Mikkelinpäivän teksti taivaassa sotivista enkeleistä. Se saattoi olla yksi ensimmäisistä pyhäkouluistani, onhan Mikkelinpäivä syksyllä. Pyhäkoulun alkamisajan epäsäännöllisyys osoittautui sen opettajan aikana jatkuvaksi tavaksi, joka jatkui sittenkin, kun pyhäkoulua alettiin kierrättää oppilaiden kodeissa. Muiden opettajien pyhäkoulussa en ole kulkenutkaan, opettajan vaihduttua olin kasvanut pyhäkouluiästä nuoren miehenalun töihin.
Muutakin pohtimisen aihetta äitini koki pyhäkoulustamme. Sen hän ilmaisi kerran seurojen yhteydessä kysymällä eräältä vierailevalta puhujalta, onko sopivaa lähettää lapsia pyhäkouluun, kun sitä pitää körttisaarnaaja. Yksiselitteinen vastaus jäi saamatta, sen sijaan vieraileva veli pohti aihetta eri puolilta lähestyen. Ensiksikin pyhäkoulu nsinänsä on hyvä ja hyödyllinen tiedon saannin paikka. Jos opetus on lähinnä vain tiedon jakamista, siinä ei pitäisi olla sinänsä pahaa. Jos alkaa ilmetä uskosta harhauttavia vaikutuksia, kannattaa pyhäkoulussa kulkemista harkita vielä uudelleen ja tarkemmin. Niinpä jatkoimme senkin jälkeen pyhäkoululaisina siihen asti, kun lähdin isäni mukaan metsätöihin 13 vuotiaana. Sieltä en enää edes muistanut pyhäkouluja kovin usein, kun oli muutakin tekemistä. Vasta parinkymmenen vuoden kuluttua tulivat pyhäkoulut eteeni uudelleen, se on sitten aivan eri tarinan aihe, kun en halua jatkaa tätä toivottoman pitkäksi.


Pyhäkouluun opettajaksi

Jatkan alkamaani pyhäkoulumuistojen tallentamista pienin katkelmin sieltä täältä. Aikaa ehti kulua toista kymmentä vuotta, isä oli kuollut täytettyäni viikko sen jälkeen, kun olin täyttänyt 16 vuotta. Kotoa käsin olin kulkenut erilaisissa töissä usealla suunnalla. Olin suorittanut asepalveluksen Kuopiossa ja Helsingissä, maamieskoulun Haapajärvellä. Solmin avioliiton, ostimme kotitilan jonka viljelyä jatkoimme kohtuullisen aktiivisesti. Meille syntyi mukavia lapsia, jotka ajallaan aloittivat koulunsa läheisellä kyläkoululla. Pyhäkoulua pidettiin eri puolilla kylää useissa eri piireissä melko ahkerasti. Silloin tällöin kuulin niistä terveisiä. Omalla perällämme pyhäkoulua piti entinen luokkakaverini, entisen pyhäkoulun opettajamme tytär. Kylällä tuli kuuluisimmaksi kylän keskustassa ja keskustan eteläpuolella erään Inkerin siirtolaisen ja uskon veljemme pitämät pyhäkoulut. Ne olivat niin suosittuja, etteivät kaikki mahtuneet kerralla, vaan hän piti kahta vuoroa perätysten joka sunnuntai. Nuoremmat sisarukseni kävivät siinä Matti-veljen pitämässä pyhäkoulussa, vaikka matkaa oli kävellen tai pyöräillen 4 -6 kilometriä.
Aikanaan Matti ja toisetkin tulivat ikään, jolloin heidän tilalleen oli löyde6ttävä uusia opettajia.  Entinen luokkakaverini meni naimisiin ja muutti pois kylältämme. Yksi ja toinen aloitti opettajan tehtävässä, luopuakseen siitä kohta. Pyhäkoulupiirejä yhdistettiin ja kinkeripiirit muodostettiin vanhan kansakoulujen piirijaon mukaisiksi, jossakin välissä piirejäkin yhdistettiin suuremmiksi. Lopulta oli lupautunut opettajaksi pyhäkouluun uskon sisar muutaman kilometrin päästä meiltä, mutta hänkin oli lopettamassa tehtävää.
Ne kinkerit taisivat olla meillä, jossa asiasta vakavammin keskusteltiin, eikä tehtävään suostuvia tuntunut löytyvän lainkaan, lopulta joku keksi ehdottaa minua. Olin ehdotuksesta hämmästynyt, hetken aikaa pyörittelin päätäni ja ajatusta mielessäni. Minustako opettaja pyhäkouluun, enhän osaa edes laulaa? Ratkaisu oli tehtävä nopeasti, ja kun kaikki paikalla odottivat minulta vastausta, kuulin puhuvani jotenkin seuraavan suuntaisesti.
Tuskin minusta on opettajaksi, enhän osaa laulaakaan, joka siinä tehtävässä on välttämätön ominaisuus. Toisaalta jos ehdottomasti kieltäydyn, joku voi sanoa, että ethän edes yrittänyt. Voihan sitä yrittä, ettei jää sanomisen sijaa, mutta laulutaitosia kavereita tervitsen ehdotomasti. Siihen vaatimukseen kaikki suostuivat, ja kun edellä mainitsemani uskon sisar suostui kaveriksi, sain pestin seurakuntaamme pyhäkoulun opettajan tehtävän kotikylälläni. Varsinaiset pyhäkoulun opettajan muistot jääköön toiseen merkintään.
Avainsanat: , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti