keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Naapurikunnan nimen etymologiaa

Reisjärven kunnan nimellä ei ole yhteyttä ihmisten eikä eläintenkään elimiin, kaikkein vähimmin reisiin, vaikka varsin monet niin kuvittelevat.
Kunnan nimen alku on siellä kauan eläneestä Räisästen suvusta. Siellähän on Räisälänmäki, jossa opisto sijaitsee Iso-Räisälän tilalla. Alkuperäinen Räisäsjärvi tunnetaan nykyisin Vuohtajärvenä. Siitä lyhyen salmen erottamalla nykyisellä Reisjärvellä on aikaisemmin ollut eri nimi. Sitä en tiedä, missä vaiheessa järvien nimet vaihtuivat, mutta epäilen vanhoja karttojen tekijöitä. Nykyinenkin Reisjärvi niminen järvi on luultavasti vanhoissa kartoissa Räisäsjärvi, aivan kuten muutamissa Räisäs alkuisissa nimissä on vieläkin. Serkkuni asuu Räisässaari nimisellä tilalla, jossa ei nykyisin ole saarta lähelläkään.
Ajan oloon Räisäsjärvi lyheni kansan suussa Räisjärveksi, mutta muuntui Ruotsinkielisten pappien kirjoituksissa Reisjärveksi, joka kuuluu ääntää ruotsalaisittain edelleenkin Räisjärvi. Kun Reisjärvi nimenä levisi papin todistuksissa melko laajalle. alkoi kansakin vähitellen puhumaan Reisjärvestä. Ihmeellistä voi etymologia joskus olla, kun siihen saattaa vaikuttaa pappien puutteellinen kielen tuntemus.
Opiston paikka ratkesi, kun lapseton pariskunta, Elsa ja Antti Räisälä testamenttasivat tilansa Rauhanyhdistykselle. Ennen kansanopistoa siinä toimi orpokoti, mutta kun sotaorvot kasvoivat aikuisiksi, tilalle etsittiin muuta käyttöä. Siitä käynnistyi kansanopistohanke Räisälänmäelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti