perjantai 18. lokakuuta 2013

Elämän tarkoituksesta

Elämän tarkoituksesta
Kirjoitin joskus päiväkirjaani elämän tarkoituksesta, aloitin kysymyksellä: Mikä on elämän tarkoitus? Vai onko sillä vain suuri tarkoituksettomuus? Pohdin siihen vastausta eri suunnilta lähestyen, toivoen Jumalalta ymmärrystä asiaan.
Kiirehdin itse vastaamaan, että elämällä on suuri tarkoitus, kunpa Jumala auttaisi ilmaisemaan sen selvästi ja lyhyesti. Päätarkoitus ja ainoa tärkeä on valmistaa sieluamme iäisyyttä varten. Kun Jumala antoi ihmiselle elämän, Hän tarkoitti ja haluaa, että eläisimme sen Hänen kunniakseen. Ylpeydessään ja mukavuuden halussaan liian moni kuitenkin käyttää elämänsä turhuuteen. Likinäköisesti monet sanovat, että iloitaan nyt, kun vielä on tilaisuus. Oikea ilo on tietysti hyvä, mutta maailmanlapsi löytää ilonsa vain sielunvihollisen palveluspaikoista.

Onko minulla joskus ollut elämän tarkoitus epäselvää? Ainakin kerran! Rippikouluiässä pelkäsin kuolemaa. Ei tunnollani silloin mitään ollut, olin vain joutunut etsimään vastausta kysymykseen: ”Mikä on elämän tarkoitus?” Muuta vastausta en aluksi tajunnut kuin, että kaikki loppuu kuolemaan. Onko elämän tarkoitus siis tuleva kuoleminen?
Haa! Sinä ajattelet, että tuollainenko lapsuuden uskovainen? Mutta uskovaisillakin ovat epäilysten ajat. Taivaan Isä silloinkin ajatteli sieluni parasta ja salli minun joutua sellaisen pelon valtaan. Kirjoitin: Salli joutua, sillä ei Jumala sitä pelkoa minulle antanut. Se oli Jumalan vastustaja, joka siten yritti eksyttää minua ja joukkoonsa vetää. Myöhemmin olen ajatellut, että sinä syksynä olin lähes mielisairauden partaalla. Jumalalla oli kuitenkin minulle vastaus valmiina, vaikka se tuli yllättävältä taholta. En ymmärtänyt vastausta edes pyytää, mutta eräänä aamuna se annettiin minulle kuin tarjottimelle asetettuna.
Eräänä aamuna metsään lähtiessäni kuulin kuinka eräs emäntä sanoi jollekin: ”Jumala on salannut ihmiseltä kuoleman suloisuuden, että ihminen jaksaisi elää.” Jännitykseni helpotti heti, päivällä metsässä ajattelin, että Jumalan lapsen kuolema on todellakin kuin suloinen uni. Virsirunoilija on laulanut: ”Ja isänmaata ihanaa, tää matka aina tarkoittaa.

Mikä siis on elämän tarkoitus? Maallinen elämä on vain lyhyt ja katoava. Me odotamme parempaa, ikuista elämään Jumalan luona taivaassa. Siihen on meidän täällä valmistautuminen uskomalla joka hetki kaikki syntimme anteeksi Jeesuksen ansion tähden, Hänen nimessään ja veressään. Sitä sanomaa on käsketty uskovaisten levittää maailmassa, siksi Jumala monesti pitää täällä uskovaista, joka haluaisi jo päästä taivaan kotiin. Jokaisella hetkellä, mitä täällä ajassa vietämme, on tarkoitus. Jokaisella ihmisellä ja jokaisella elämällä on tarkoitus. Olemme jokainen kutsun kohteina, uskovaiset, Jumalan lapset, ovat samalla kutsun välittäjiä. Maallisen elämän tarkoitus on siis valmistaa meitä tulevaan, iankaikkiseen elämään. Tämä elämämme on armon aikaa, joka tulisi käyttää Jumalan kunniaksi. Jumalan lapset välittävät kutsua elämällään ja esimerkillään, mutta myös puheillaan, äänellisenä kutsuna. Niin on, vaikka tunnemme heikkoutta ja huonoutta jopa niin, että saatamme langeta synteihin, joihin turmeltunut osamme vetää. Emme voi vastustaa syntiä omilla voimillamme, mutta armoevankeliumissa meille annetaan Jumalan voima, joka sittenkin on pahuuden voimia väkevämpi. Ne kaksi osaa, kaksi voimaa käyvät meissä jatkuvasti taistelua, siksi iloitsemme ja saamme iloita jokaisesta hetkestä, jolloin Jumalan voima on saanut lannistetuksi pahuuden voiman edes hetkeksi hiljaiseksi.
Mutta tarkoitus on elämällämme myös maallisessa mielessä, arkisissa askareissa elämässä, vaikka senkin tulisi palvella tärkeintä tarkoitusta. Meidän on tehtävä työtä, että olisi maallinen elämä tulevina vuosina nykyistä parempi myös muilla kuin itsellämme. Elämä saattaa tuntua tarkoituksettomalta hänelle, joka tekee kaiken vain itseään varten. Niin ei tarvitse asian olla, tehtäviä riittää jokaiselle. Isänmaa odottaa palveluksia, samoin monet lähimmäiset, samoin monet hyödylliset yhteisöt ja yhdistykset. Moni uskovainen saa sisältöä elämäänsä Jumalan valtakunnan tehtävissä, ei raskaana velvoitteena vaan hyvällä mielellä, vapain ja iloisin mielin palvellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti