En osaa edes aavistaa, kuinka moni
blogiani seuraavista oli mukana jonkin SRK.n leirikeskuksen
joululeirillä. Sain vaimoni kanssa olla mukana Kallion leirikeskuksessa,
jossa joululeiri järjestettiin nyt ensimmäisen kerran. Muissa
leirikeskuksissa niitä on järjestetty yli kymmenen vuoden ajan. Yhdeksän
vuotta sitten kävin äitini ja vaimoni kanssa vastaavalla joululeirillä
Hankasalmella, ennen sitä oli jo järjestetty vastaavia leirejä usean
vuoden aikana. Kun silloin lahjoitimme vaimon kanssa yhteisesti
äidilleni syntymäpäivälahjaksi joululeirin lahjakortin, siihen sisältyi
mukaan kyyditys äidin valitsemalle leirille. Äidillä oli silloin
mahdollisuus valita kolmesta kohteesta, hän valitsi Hankasalmen. Muut
kaksi vaihtoehtoa olivat silloin Siikatörmä tai Maitoinen.
Vietimme välissä useita jouluja kotona tai jossakin lasten perheistä.
Kutsuja ja haluja tuli nytkin, mutta ennen sellaisia vaimo ennätti
esittämään kysymyksen, voisimmeko vaihteeksi hakeutua Kallion
joululeirille, kun siellä sellainen järjestetään ensi kerran. Otin heti
idean onkeeni, puuropöydästä selvittyäni avasin leirien hakusivun ja
täytin lomakkeen.
Muutaman kerran vaimo ehti pitkästyä, kun hänen mielestään kutsun
tulo kesti liian kauan. Entisenä leirityön avustajana tiesin kutsujen
aikataulun ja sain rauhoitella, että kutsu tulee aikanaan, viimeistään
leiriä edeltävällä viikolla. Ensin he odottavat mahdollisimman kauan
nähdäkseen, tuleeko hakemuksia leirin toteuttamiseen tarvittava määrä.
Kutsut lähetetään kerralla kaikille siihen mennessä saaduille
hakemuksille. Siinä vaiheessa täytyy olla varmistettuna runko
tarvittavalle henkilökunnalle, sekä mahdollisesti tarvittavat
vahvistukset, lisäykset varamiehityksineen.
Tällä kerralla kaikki oli kunnossa, henkilökuntaa riittävästi ja
valmiina meitä tervetulleiksi toivottamaan. Ainoa aattopäivän varjopuoli
oli lumesta tukkeutunut tie loppumatkassa, sille eivät leirin
järjestäjät eivät tainneet mahtaa mitään. Tulihan edeltävän yön tuisku
kaikille yllättäen, taisi yllättää lumiurakoitsijankin, joka joutui
ensin asentamaan tarvittavat työkoneet traktoriinsa. Alkuhartauden
aikana kuulinkin ulkoa lingon ja sitä kuljettavan traktorin jyrinää.
Tämä avaus venähti aikomaani laajemmaksi, kun aloin selostaa ulkoisia
tunnelmia. Taidan jättää varsinaisen leiristä kertomisen myöhempään
ajankohtaan.
Jatkanpa muokaten ja muistellen ensin aattoiltaa. Tutustumisten ja
saunomisen jälkeen pääsimme kunnon jouluaterialle. Monenlaista jouluun
liittyvää hyvää siitä löytyi, olisin tosin kaivannut pienen annoksen
lipeäkalaa, sitä en siinä havainnut. On tainnut nykynuoriso hylätä
lipeässä kypsytetyn kalan tyystin, ei sitä edes oma vaimoni ole vuosiin
hyväksynyt. Viimeksi ostin sitä vuosia sitten, en sitä viitsi ostaa, kun
joutuisin sen yksin syömään, eikä kaupoista tahdo yhden ihmisen
tarpeisiin sopivaa palaa saada. Livekalan puutteesta huolimatta ateria oli kaikin puolin täysipainoinen,
mitään muuta en siihen kaivannut. Nälkäkin kaikkosi useaksi tunniksi.
Aattoillan ohjelma jatkui, oli joulukuvaelma, mutta pukkikin kävi
lahjoja tuoden. Erityisesti paikalle tulleet lapset saivat monipuolisia
lahjoja, mutta kukaan ei jäänyt ilman. Tiernapojat, vai tyttöjä taisivat
olla, esiintyivät hyvää mieltä levittäen. Nämä ovat kuitenkin
ulkonaisia, ajallista viatonta ilonpitoa. Illan saimme päättää Jumalan
sanan ääressä iltahartauden merkeissä. Rauhallisen yöunen jälkeen
heräsimme varhain joulupäivään ja iloitsemaan suurimmasta Joulun
lahjasta.
Joulupäivänä oli ohjelmassa runsaasti lepoa, ja erityisen
merkittävästi Jumalan sanan viljelyä. Aamuhartaudella aloitettiin,
alustus Simeonin joulusta opetti meille todellista joulun iloa ja ilon
syytä. Keskustelu kirposi rakentavana ja siunauksellisena. Siunaus
tuntui suorastaan lepäävän yllämme ja täyttävän juhlasalin joka sopen,
taustalla leikkiviä lapsia myöten. Jumalan armo virtasi vuolaana ja
puhdistavana. Välillä satuin ikään kuin kaukaisena varjona muistamaan,
miten monet onnestamme tietämättömät ja sitä ymmärtämättömät
panettelevat ja parjaavat tätä joukkoa. Parjaus ja panettelu oli kaukana
siitä huoneesta, armon kerjäläisiä sieltä kyllä löytyi, löytyi
käskemättä kerjäämisen haluakin. Srmoa kerjäävien kanssa on Jumala aina
pärjännyt, niin uskoin pärjänneen nytkin.
Iltapäivän hämärtyessä meille tuotiin aidon tunnelman joulukirkko
leirikeskuksen juhlasaliin. Tuttu pastori kävi meitä Jumalan sanalla
palvelemassa. Kun vielä saimme päättää iltahartauteen, oli sielumme
tarpeista pidetty hyvää huolta. Vähemmälle ei jäänyt ulkonaisen
ruumiimme tarpeetkaan, ruokaa ja kahvia lisukkeiden kera oli tarjolla
runsain määrin.
Lauantai, tapaninpäivä, oli toisaalta hauskanpidon, toisaalta kotiin
lähdön päivä. Jos meille sketsejä esaittäneet lapset ja nuoret lukevat
tätä muistelmaa. lukekaa samalla kiitokseni ajasta, jonka saimme teidän
viihdytettävinä viettää. Loppuhartauden jälkeen alkoi kotimatkalle
suuntautuminen. Siinä vaiheessa ilmeni ensimmäinen leirin aikana
havaitsemani hankaluus. Automme vieressä päivät viettänyt kulkuneuvo ei
ollut päästä lähtemään. Muutaman käynnistyksen ja turhan
liikkumisyrityksen jälkeen siitä tyhjeni akku. Onneksi muistin autoni
takakontissa olevan apukaapelit. Niiden tavoittaminen jäätyneiden ovien
takaa oli kuitenkin hankalaa. Lopulta sain takapenkin nojaa sen verran
auki, että pääsin kaapeleihin, joiden avulla moottori lopulta
käynnistyi.
Vielä ilmeni yksi hankaluus, joka selvitti syyn useaan moottorin
sammumiseen. Toinen takapyörä oli jumissa, ilmeisesti jarru jäätynyt.
Muutaman mietinnän ja kokeilun jälkeen hoksasivat sulattaa jumijarrun
sangollisella kuumaa vettä, Lopuksi terveiset niin bloginiani
lukeville, kuin leirillä viihtyneille.
_________________
Kun lapsi sydämiin tulla saa, hän meille armonsa lahjoittaa. Hän maille
viimojen, nietosten, tuo lämmön kotiin ja rakkauden. SL 262: 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti