keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tuohesta tehtiin ennen astioita


Rove eli ropponen, oli mainio ja välttämätön astia marjojen poimintaan, olisi varmaan vieläkin, jos löytäisi laillisesti saatavaa tuohta. Toisten metsistä sellaisen kiskominen on kiellettyä, eikä se hyvää tee omankaan metsän koivuille, mutta harvennuskohteiden kaadettavista puista sellaista olen joskus kiskonut.
Tuohinen oli isän ja äitinsä käyttämä nimi sellaisesta, myös ropposista he puhuivat. Monipuolinen ja moneen tarpeeseen käytetty astia. Käytetty muun muassa mämmin paistamiseen, josta perinteenä vieläkin tuohikuviointi pahvisissa mämmiropposissa.
Valmistustapojakin oli useita, vaativimpien sidosten sijaan saatiin rove nopeasti kasaan, jos pistettiin halkaistu tuore kepin pätkä siteeksi taitoksen päihin. Menetelmä on käyttökelpoinen tilapäiseen sitomiseenkin, kun haluaa rauhoittaa taitokset lopullista sitomista varten.
Yksinkertainen juoma-astia saatiin tuohesta samalla menetelmällä vaikkapa lähteen tai puron reunalle. Yleisemmin se tunnetaan nimellä lippi, mutta isälleni se oli liuha. Olen joutunut sopeutumaan lippi nimeen, koska en ole kuullut kenenkään muun sitä käyttävän.
Oletteko kuulleet tai nähneet, että sellaisessa liuhassa eli lipissä voi hätäratkaisuna keittää vettäkin? Siitä puhui jo isäni, mutta koskaan emme ehtineet kokeilemaan. Kymmenkunta vuotta sitten retkiopaskaverini naapuripaikkakunnalta pyysi minulta tuohia, koska sikäläinen SPR.n ensiapuryhmät olivat pyytäneet häntä järjestämään pienen metsäretken. Suunnitelmaa tehdessä hän oli maininnut, että hätätilanteessa voi tuohestakin saada tilapäisen astian, jos kiireessä täytyy saada kuumaa vettä, eikä muita keittoastioita ole saatavissa.
Tietysti se herätti kuulijoissa epäilyn, mutta samalla näkemisen halun. Koska heillä kellään ei ollut luvallista tuohta saatavilla, pyysi kollegani minulta sellaista. Toimittamatta se oli jäädä minultakin, ei tuohen niukkuuden, vaan kesän kuivuuden vuoksi. Tuohi oli kaikissa kaadettavaksi katsotuissa koivuissa niin tiukassa, ettei ehjää levyä saanut juuri mistään. Lopulta muutamasta ojan vieruskoivusta irtosi sen verran, että saatoin pienet palat ottaa mukaani, kun lähdin naapurikaupunkiin heidän puuhiaan katsomaan.
Pienen ryhmien suunnistusharjoituksen aikana virittelimme kaverin kanssa tulen, keitimme kahvit, ja kun ryhmät olivat taas paikalla, alkoi kokeilu tilapäisellä keittoastialla. Aivan kuten isäni oli kertonut, vesi piti lipin ehjänä, vaikka vedettömät alueet paloivatkin. Kun vesi lopulta selvästi poreili, oli sitkeimmänkin epäilijän uskottava se todeksi.
_________________
Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti