Täytynee paljastaa, ettei jää kertomatta. Aivan varmaksi en tiedä pojan letunpaistohalun syytä, mutta tietysti yksi syy on, että pääsee syömään niitä. Vastasin kuitenkin äidille, kun hän oli kysynyt, mitä teit pojille: Opetin kääntämään heittämällä.
Siinä oletin syyn olleen, sillä viimeiseksi jääneellä partioretkellämme paistoimme muun ohessa lettuja, ja opetin pojille heittämällä kääntämisen. Savottavuosilta minulla on muutamia mukavia ja vähemmän mukavia muistoja letun heittämisestä. Useimmin se putosi kaksinkerroin takaisin pannulle, paistumaton puoli sisälle kääntyneenä. Siinä sitä oli taiteilemista, että sen oikaisi pannulle niin kuin pitääkin.
Usein lettu oli siinä vaiheessa enemmän tai vähemmän riekaleina. Eräältä nuorelta mieheltä lettu putosi pannun ohi parakin märälle ja likaiselle lattialle, toinen mies heitti sen verran vauhdilla, että lettu nousi kääntymättä ja tarttui hetkeksi alhaalla olleeseen parakin kattoon. En muista, ehtikö hän pelastaa lettunsa pannulle, vai putosiko sekin lattialle. Niistä vahingoista viisastuneena ja innostuneena päätin opetella itsekin kääntämisen heittämällä. En muista montako kertaa jouduin oikomaan lettuani, lopulta taidon olin oppinut ja saatoin opettaa sitä pojillekin.
Olen kirjoittanut tarkemman muistelman partiopoikien tarinan toiseen osaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti