Rasismista ja “rasismista”

Tou 12. 2011 - taavetti Muokkaa |

Normaalissa ihmisten välisessä keskustelussa on paikallaan kohteliaisuus silläkin tavalla, ettei käytetä sanoja, joista tietää toisen pahoittavan mielensä. Ymmärrän ja hyväksyn sen, pyrin itsekin siten toimimaan. Aina ja kaikkea ei vain tiedä tai ei muista ajatella, mutta silloin on paikallaan kertoa tietämättömyytensä, pyytää anteeksi ja/tai pahoitella.
Sen sijaan ihmetyttää, ettei silloinkaan, kun syystä tai toisesta olisi paikallaan käyttää selvästi tunnettuja tuntomerkkejä, niitä ei ole katsottu sopivaksi käyttää, vaan käytetään kiertoilmaisuja. Tässä tarkoitan nimenomaan poliisien etsintäkuulutuksia. Tiedän että enimmät ulkomailta tulleet ovat rehellisiä, lain kuuliaisia ihmisiä, vaikka ikävä kyllä rikollisia on heidänkin joukossaan, ja vielä ikävämpää, että ovat ottaneet käyttöönsä rasismikortinkin, ja paheksuvat, tai ovat paheksuvinaan mielestään rasistisista ilmaisuista. Pelkkä tummaihoinen on suomalaisille väljä ilmaus, onhan meillä satoja vuosia ollut tumma- ja vaaleaihoisemme. Kun nyt mukaan on tullut vieläkin tummempia, pelkkä tummaihoinen ei oikein riitä tuntomerkkinä, koska sen helposti ymmärtää perinteiseksi tummaihoiseksemme.
Poliisit ovat käyttäneet ilmaisua ulkomaalaisen näköinen, mutta arviointiahan sekin on. Eikä se ole edes yksilöivää arviointia, koska sen mukaisesti voi joku antaa ilmi melkein mitä kansalaisuutta tahansa, jopa perinteisen romanimme, jotka hekin ovat hiukan ulkomaalaisen näköisiä. Vielä korostan, että mitä ilmaisua tahansa voidaan käyttää halveksuvasti, ero on sanan käyttäjän asenteessa, ei itsessään sanassa. Tähän muistan kuvaavana esimerkkinä Tuntemattoman sotilaan tsuhna kohtauksen, jossa venäläinen vanki arastellen vastasi kysymykseen, miten rintaman sillä puolella meitä suomalaisia haukutaan. Kun sana tsuhna herätti naurua suomalaisissa sotilaissa, vapautui jäykkä tunnelma ainakin hetkeksi.
Toisen tilanteen, missä tarvitaan erityisen tarkkoja tuntomerkkejä on sellainen, minulle kuviteltu tilanne, että olisin ystävystynyt jonkun eri näköisen ihmisen kanssa, ja haluaisin esitellä häntä toiselle ystävälleni tilanteessa, jossa hän ei ole paikalla. Uskoisin sentään silloin todellisen ystävän ymmärtävän ja hyväksyvän tarkemmankin ilmaisun tyyliin, siinä on erityisen mukava neekeri, kiinalainen tai jotakin muuta. Vielä parempi olisi tilanne, jos voisin esitellä hänet uskon ystävänä, samalla tavalla uskovana, parannuksen armon saaneena, siinä voisimme toki sopia, ettemme käytä julkisesti niitä rasistisina ymmärrettyjä ilmauksia, vaikka siinä se ehkä olikin paikallaan. Mielessäni pyörii lukuisia tilanteita, joissa tämä olisi mahdollista. Niiden kertomiseen tuskin on aihetta tässä muutenkin pitkäksi venyneessä kommentissa.

Minulle ja meille useammille neekeri on neutraali sana, mutta kaikkialla se ei ole sellainen, vaan jossakin sitä on käytetty pilkkaamiseen. Siksi meille neutraali sana on saanut ikävän sivumaun heille, jotka eivät tiedä meidän neutraalia käsitystämme. Siitä syystä pidän parhaana pyrkiä ilmaisuihin, jotka eivät loukkaa sen kohteita eikä muitakaan.
Vastaavaa ilmiötä on aikanaan ollut romani nimeä kantavaa heimoa kohtaan, kun heitä on sanottu mustalaisiksi. Nostan lakkia sille vuosia sitten radiossa haastatellulle romanille, joka sanoi, ettei pidä nimeä mustalainen pahana silloin, kun se sanotaan ilman halveksuntaa. Sanoi siihenkin tapaan, että täytyyhän meillä ihmisillä olla ilmaisuja, joilla eroamme ja erotamme toinen toisistamme, emmehän me ole samanlaisia, vaikka ihmisiä olemmekin.
Haastateltu jatkoi vielä, että häntä saa vapaasti sanoa mustalaiseksi. Haastattelijan kysymykseen, mikä hän tuntee olevansa, hän vastasi että rom, siis romani, mutta myös mustalainen, ja kaikkein eniten Suomen mustalainen.
Vielä oma muistoni vuosikymmenten takaa. Ahkerimpia muistamiani ihmisiä on ollut eräs romaninuorukainen, jonka nimen muistan vieläkin, vaikka en muista häntä sen työkaveruuden jälkeen tavanneeni.
Avainsanat: erilaiset, kaverit, romani