Galatalaiskirjeen jäljillä

Hel 15. 2009 - taavetti

Sain viettää vaimoni ja monen muun uskovaisen kanssa unohtumattoman viikonlopun Reisjärven kansanopistolla. Siellä oli useita eri aihepiirien lyhytkursseja, me osallistuimme Raamatun kertomusten kurssille, jonka aiheena tällä kerralla oli Paavalin kirje galatalaisille.

Luennon avaukseksi ja   keskustelun pohjaksi luennoitsija näytti bkartalta muinaisen Galatian maakunnan paikan, suunnilleen nykyisen Ankara nimisen kaupungin maisemista.  Ympäröivät maakunnat ja niiden suhde Rooman imperiumiin katsottiin pikaisesti läpi.  Näin saimme sijoitetuksi tapahtumat maisemallisesti ja historiallisesti kohdilleen. Galatian seurakuntien tapahtumia tarkastelimme sekä Galatalaiskirjeen sisällön, että Apostolien teoista löytyvän, Luukkaan muistiin merkitsemän, Jerusalemissa pidetyn Apostolien kokouksen valossa. Apostolien tekoihin poikettiin siksi, että Paavali muisteli galatalaiskirjeessään samaa kokousta osittain eri näkökulmasta.

Sekä Jerusalemiin, että Antiokiaan (muistinko oikein) olivat niin sanotut judaistikristityt aiheuttaneet levottomuutta opetuksellaan, että evankeliumia, jota  Paavali ja muut apostolit saarnasivat, oli jäänyt puutteita. Sitä evankeliumia pitäisi täydentää opettamalla kristityiden pidettäväksi myöa Mooseksen lakia. Jerusalemin apostolien kokouksessa se opetus torjuttiin, mutta sen jälkeen samat judaistikristityt menivät saman eksytyksen kanssa Galatian seurakuntiin. Siitä oli Paavali saanut murheellisia terveisiä ja siksi hän kirjoitti kirjeensä Galatian seurakunnille.

Kävimme kirjettä läpi eri suomennnoksia vertaillen, välillä opettaja katsoi alkutekstin sanontaa ja eri suomennus vaihtoehtoja. Antoisa oli kurssi ja antoi mielenkiintoa tutkia lisää.  Aiheesta on ilmestynyt kirjakin SRK.n kustantamana ja lisää vastaavia kursseja on tulossa eri kansanopistoihimme ja leirikeskuksiin. Kannattaa hankkia kirja, ja jos mahdollista, hakeutua kurssille.

Kurssitunnelmista

Hel 16. 2009 - taavetti

Muistelin edellisessä merkinnässäni yhtä kurssia, mutta samaan aikaan oli opiskelijoita usealla muidenkin aiheiden kursseilla. On siksi paikallaan kirjoittaa muutama lause siitä välittömästä tunnelmasta, jonka tunnelmaan pääsimme jo perjantaina, kun opistolle mentyämme asetuimme ensimmäiselle aterialle. En tiedä aihetta, mikä lähipöydissä ruokailleita nauratti, mutta heidän hersyvä ja iloinen naurunsa kertoi iloisen mielen ohella ilosta, jonka elävä usko on heidän elämäänsä tuonut. Vaikka mikä tahansa iloinen mieli pursuaa iloisena nauruna, ei sellaista sydämen ja sielun herkkyyttä voi teeskennellä, ilon täytyy asua iloitsijan sisimmässä ja kuplia sieltä toistenkin kuuluville uskovaisille ominaisella tavalla.

Erikoisen paljon paikalla oli peruskouluikäisiä poikia, jotka ohjaajansa johdolla pelasivat erilaisia pelejä niin sisällä kuin ulkonakin. Ulkona oli pieni napakka pakkanen, joka antoi liikkuville pojille runsaasti raitista ilmaa keuhkoihin ja intoa liikkumiseen. Kerran jututin heidän ohjaajaansa, hän kertoi poikien olevan todella innostuneita ja reippaita.

Päiväkerhojen ohjaajia koulutettiin yhdessä ryhmässä, opiston paikallisilla yhdyshenkilöillä oli suurehko ryhmä oppimassa ja suunnittelemassakin opiston toimintaa. Muistan toistakymmentä vuotta sitten toimineeni siinä joukossa, tutun oloisia olivat siis heidän aiheensa, vaikka nykyisin on moni asia aivan erilaista entiseen verrattuna. Tässä saattaa jäädä joku ryhmä mainitsematta, mutta eihän ole tarkoituskaan käydä läpi kaikkia yksityiskohtia.

Joukkoon oli osunut yllättävän monta pientä lasta, osa vielä rintaruokinnallakin äitinsä mukana. Enimmät heistä taisivat olla päiväkerhon ohjaajien lapsia, mutta olipa kaksi vauvaa äiteineen osunut meidänkin Raamattuun keskittyvään ryhmäämme. Vielä mainitsematon diakoniaryhmä saattoi pitää sisällään muutamia vauvaa hoitavia äitejä. Ihmeen vähän siellä kuului lasten itkuja, vaikka pienokaiset olivat mukana kaikissa ilta- ja aamuhartauksissa sekä ruokailuissa. Tunnelma oli siis valoisa ja Jumalaan luottava, juuri sellainen minkä vain elävä usko voi saada aikaan.