Muttia

Huh 16. 2009 - taavetti

Äitini on kotoisin muttialueelta, samoin isäni äiti, ja oma äitini valmisti muttia melko usein, jos meillä sattui olemaan ohrajauhoja. Kun sain vaimon kaukaa muttialueiden takaa, tuntui melko varmalta, että joudun itse valmistamaan muttini, tai unohtamaan sen syönnin. Onneksi niin ei käynytkäään, sillä äititini opettamana vaimo oppi valmistamaan todella hyvää muttia. Ennen lapsuuden kodissani söimme sitä kohtuullisen usein niin, että lapsenikin oppivat mutille ainakin jossain määrin.

Kun muutimme tänne kylän keskelle, on mutin valmistus muiden puuhien välissä unohrtunut. Laskimme asiasta leikkiä viime viikolla, ja tänään iltaruoan aikaan vaimo yllätti, kertomalla valmistaneensa ruokaa, jota ei ole pitkään aikaan tehnyt. Jotenkin välähti aivoissani, että kerkisin kysymään:Muttisko? Vaimo naurahti myöntävästi ja kysyi, mistä arvasit? No siitä viime viikon puhe muistui mieleeni.
Siinä muttia nautiskellessa muistelin edellistä mutin syöntiäni, josta on aikaa useampi vuosi, ja jonka paikka oli kaukana muttimaakuntien pohjoispuolella, Enontekiön ja Kittilän rajamaastossa, lähellä Vuontispirttiä, veljeni huvilalla. Meitä oli neljä veljestä viettämässä talvista lomaviikkoa. Ruoan valmistuksen sovimme vuoropäiviksi, ja mökin omistaja kertoi muttipäivän olevan tulossa. Hän ei sitä siellä valmistanut, vaan häntä vanhempi veli. Samalla sain kuulla tarinan, miten tämä veljeni oli erikoistunut mutin valmistajaksi. Kiinnostuneena kuuntelin kokemuksia, joista minulla ei ollut ennestään tietoa.

Oli se syksy vuonna 1961 ja seuraava talvi. Lokakuun alkupuolella äitini joutui sairaalaan, ja puolivälissä kuuta minä, lapsikatraan vanhin, lähdin armeijaan. Kaikki kotiin jääneet olivat minua nuorempia, eikä kaikkiin kotitöihin oppinutta jäänyt ainoakaan. Äidin aloittaman leivän juuren valmistin taikinaksi, leivoin ja paistoin lähdön lähestyessä. Lähtöpäivän aamulla varhain hoidin ja lypsin lehmät. Kun lähdin kävelemään 10 kilometrin pähän junalle, ei kotiin jäänyt ainoaakaan lypsytaitoista, ja ruokien valmistuskin oli vähän sinne päin. Minusta seuraava veli osasi kyllä ruokkia eläimet, mutta lypsyn hän joutui opettelemaan aivan alkeista. Olisi kuulemma tarvinnut kolme lypsyastiaa käsinlypsyynsä, varsinaisen astian lisäksi molempien kyynärpäiden alle. Hän ei enää kulkenut koulussa, joten aikaa eläinten hoitoon riitti. Muutaman kerran olivat saaneet naapurista lypsäjän, mutta kukaan ei luvannut vakituiseksi.
Kolmanneksi vanhimmalle pojalle lankesi ruoan valmistus, ja pitäen muttia helposti valmistettavana, hän teki sitä kerralla suuren kattilallisen, josta riitti syötävää useaksi päiväksi. Olivat veljet ja siskonsa saaneet syödä muttia kyllikseen, ja sen muistaen häntä nuoremmat antoivat Pekalle tehtäväksi valmistaa muttia siellä hiihtolomallakin. Vasta siellä kuulin ensi kerran veljeni mutin keitoista ja sain syödäkseni hänen valmistamaansa muttia.