perjantai 18. lokakuuta 2013

Siirtourakka

Entisen blogini palvelu lopettaa, siksi avasin tänne uuden blogin, tämän Pajan eteinen. Sillä nimellä oli blogini bloggerissa, saman nimen halusin tänne bloggeriinkin.Oli melkoinen urakka siirtää viestit yksitellen blogituksesta bloggeriin, mutta kohta se on tehty. Tarkistan vielä, onko välistä jäänyt jotakin tärkeää siirtämättä ja harkinnan mukaan siirrän nekin. Aivan yhtä monta ei tullut tänne bloggeriin kuin oli blgituksessa. Muutamia saman aiheen viestejä olen yhdistänyt, ehkä jotain olen jättänyt pois, mutta katson kohta, miten niiden kanssa menettelen,

Blogituksen softa alkoi keskiviikon iltana epäillä minua robotiksi, kun olin yhden päivän aikana julkaissut kymmmeniä päivityksiä. Tänä aamuna ilmeni salasanaongelmaa, kun softa pyrki sähköpostiin eikä suoostunut avaamaan tätä bloggerin päivitystä ja editoria. Palautuksella ja salasanan vaihdolla selvisin siitäkin ja olen ehkä pari tuntia siirrellyt viestejä. Minulla on samaan aikaan avoinna kaksi välilehteä, kopioin toisesta tekstin ja liitän sen sitten tänne bloggeriin. Joitakin säätöjä ja tarkistuksia olen tehnyt samalla.

 Nyt olisi vielä jäljellä staattisten sivujen siirtäminen ja varsinaisten kotisivujen uuden paikan etsintä, ku niidenkin palvelu loppuu. Samaan palvelun loppumiseen liittyy myös kolmen seuraamani foorumin loppu ja siirto uuteen osoitteeseen. Onneksi minun ei tarvitse niissä ahkeroida, enhän osaisikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti