Kello

Lok 2. 2013 - taavetti

Lapsuuden kodissani oli ainakin kaksi kelloa, ehkä kolme, mutta ei enempiä. Isällä oli Mora merkkinen taskukello, jonka isä kertoi valinneensa käyntiäänen perusteella. Kelloseppä oli kertonut, että siinä on Leijona kellon vanhempi koneisto. Kun leijonaan oli suunniteltu uusi koneisto, myytiin jäljelle jääneet vanhat koneistot eri nimellä, silloin siis Mora nimisinä.
Meillä oli myös herätyskello, joka pirinällään herätti äidin navettatöihin ja isän lähtemään mille savotalle milloinkin. Kolmas kellomme saattoi olla äidin rannekello, vaikka aivan varmana en muista, oliko äidillä kelloa. Eläessään isä ehti hankkia käkikellon, joka ei oppinut kukkumaan oikealla tavalla. Joku vika oli koneistossa, se kun ilmoitti puolet ja täydet tunnit klonk-kuu, klonk-kuu äänillä.
Elin isän viimeistä yötä kortteeritalon uunin päällä, laskimme yöllä kellon lyöntejä, joiden loputtua totesin, että se on kaksitoista. Isä vastasi niin olevan, ilman sitä keskustelua emme tietäisi isän kuolinvuorokautta, että se oli 12.12.1957.

Ihmettelen nykyihmisten herkkää unta, kun heidän vuokseen pitää seinäkellotkin pysäyttää, etteivät ne herätä heitä yöllä. Ennen seinäkellon lyönnit kertoivat pimeässä nukkuvalle ajan kulun, kauanko on yötä kulunut. Aina ei kellon lyönteihin herännyt, mutta jos heräsi, olipa mukava nukahtaa kohta uudelleen, kun tiesi olevan vielä aikaa työhön lähtöön.