torstai 17. lokakuuta 2013

Keväisiä puuhia

Tavallisen kiireistä eläkeläisen kiirettä on ollut. Saatuani rangat ajetuiksi, säntäsin vapaina aikoinani jatkamaan syksyllä keskeytynyttä pystykarsintaa. Sen Putrakon suon sain karsituksi parissa viikossa, sittenpä jatkoin samaa puuhaa läheisellä Visasuon ojikolla. Turvekankaiksi ovat molemmat tulossa, tainnevat alan ammattilaiset kutsua nykyistä vaihetta muuttumaksi.
Keskeytyi karsintakin, kun vapautui uusi halkojen tekokone, ja pääsin sitä kokeilemaan. Puuha onnistui hyvin siihen saakka, kun vävy vaihtoi traktorin suurempaan. Siinä tulikin uusien koneiden kanssa pieniä sopeutumisvaikeuksia. Muuten olisi mennyt, mutta pienemmän koneen työntövarsi oli liian pitkä uudempaan traktoriin. Kun siitä vaikeudesta selvittiin, alkoi työ lopulta sujua.
Sujuu se osaltani vähän aikaa, mutta tiistaina alkava Ruotsin matka sen osaltani keskeyttää. Tarkoitus on ajaa Paavolaan omalla autolla, sieltä yhteisellä kyydillä pohjoisen Ruotsin nähtävyyksiä katsellen Taalainmaalle asti. Siellä on luvassa ainakin kuuluisat karjamajat, ja Ruotsin suviseurat. Ne ovat sitten varmaan jälkijutun aihe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti