Elo 27. 2008 - taavetti
Viime lauantaille suunniteltu sieniretki pohjoiseen Savoon siirtyi myöhempään aikaan, osanottajien kadon vuoksi. Kun minun piti viedä eräälle sienipolkulaiselle verkkoa koirien aitausta varten, ja se jäi lauantaina viemättä, tuumasin viedä sen ensimmäisenä tällä kierroksella. Niinpä ajoin Kojolan ja Pitäjänmäen kautta Pyhäjärven Hiidenkylään, josta edelleen Suezintietä Maanselän kautta Säviälle ja edelleen Pielaveden keskustaan. Saatuani verkon jätetyksi sovittuun paikkaan, jatkoin Viitasaarelle, josta sain mukaan tilaamani auton kattotelineen. Siitä olin valmis jatkamaan kierrosta Kinnulan kautta Lestijärven rajalle ja toisen kerran Rajatietä Lehtosenjärvelle.
En löytänyt Karhunpiiloon johtavan tien risteystä ja hyvä etten löytänyt, olisi monta hienoa näkymää jäänyt katsomatta, ja Lehtosen laavupaikan ympäristö kuvaamatta. Kun palasin takaisin Lehtoselle johtavien pitkospuiden parkkipaikalle, sekä siitä kävellen järven rantaan ja edelleen rannan tuntumassa laavun suuntaan, havaitsin ensimmäisellä reissulla käyneeni korkeintaan puolen kilometrin päässä lavusta, kenties lähempänäkin. Oli sitten hienoa nähdä ja kuvata se laavu, sillä se poikkesi ratkaisevasti ennen näkemistäni tyyppilaavuista. Toivottavasti saan jossakin viheessa tänne kuvan siitä laavusta, nyt en sitä edes yritä asettaa.
Kuvattuani laavun ympäristöineen, jatkoin Karhunpiilon suuntaan, toivoen jaksavani sinne. Pitkältähän se matka ensi kerralla tuntui, varsinkin kun olin kartasta sen katsonut olevan yli kaksi kilometriä. Polkua seuraten ja välillä kelloon katsoen etenin rauhallista tahtia. Olin jo päättänyt, että ellei neljään (18.00) mennessä ilmaannu mitään vanhasta asutuksesta viittaavaa, käännyn tyhjin toimin takaisin. Puhelimeni kello näytti kolmea minuuttia vaille neljää, kun osuin kohtaan, josssa polku liittyi saviseen, huonokuntoiseen metsätiehen, jota pitkin jatkoin matkaani. Nyt arvelin määränpään olevan lähellä, enkä siis välittäisi kellon ajoista. Useita satoja metrejä tietä käveltyäni saavuin risteykseen, jossa vanha kulunut viitta kertoi Karnunpiiloon matkaksi kolmesataa metriä. Sen matkan päätin kävellä, että näkisin tavoittelemani paikan ja saisin sieltä muutamia kuvia.
Sain napsituksi muutamia kuvia, kokeilin ovien lukitusta, saunan yhteydestä havaitsin yhden avoimen huoneen, jonne oli varattu kolme makuupaikkaa, ilmeisesti satunnaisia yöpyjiä varten, muuten olivat kaikki ovet lukittu, myös saunan ovi. Palumatkalla näin vanhan puisen taulun, jonka tekstistä hämärästi luin, että talo on varattu vuokrakäyttöön, ja että kulkijoiden toivotaan antavan rauhan vuokraajille. Hyvä ja asiallinen toivomus, joka saisi olla paremminkin luettavissa. Ennen muuta toivoin näkeväni paremmin alinna olvan numeron, josta vuokraamisen mahdollisuutta voi tiedustella. Eilen näin siitä vain alun kolme numeroa ja väliltä joitakin epämääräisiä, osa numeroista oli tyystin sään pois pyyhkimiä. Varsinkin jos omistana, ilmeisesti Metsähallitus, toivoo paikalle maksavia vuokraajia, olisi tärkeää saada tiedot paremmin nähtäviksi. Tämän kerron vihjeenä, jos sattuisi joku asiasta vastaava joskus tätä blogia lukemaan, niin voisit huolehtia tuollaisen pienen, mutta tärkeän asian kuntoon. Ellei alue ole enää vuokrakäytössä, olisi sen kaltaiset taulut poistettava, etteivät olisi harhauttamassa kulkijoita.
Uusia autojen jälkiä en tiellä nähnyt, joten ei siellä ole aivan äskettäin kukaan asustellut. Piha oli kuitenkin kunnostettu, nurmea leikattu ja pieni pilkottu puukasa odotti polttajia, joten jotakin käyttöä sinne luultavasti on varauduttu järjestämään.
Mennässäni en tiennyt, mistä kautta palaan takaisin, siksi jätin peräkärryn Kattilajärvelle, Pihtiputaalle johtavan tien risteykseen. Niinpä jouduin palaamaan sieltä kautta, vaikka olisi ollut lyhempi matka ajaa Reisjärven kautta, kun en ehtinyt Karhunpiiloa kauemmaksi ennen illan koittamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti