puhujan arvostus

Kes 3. 2008 - taavetti

Puhujan tyhmistymisiä koskevan kirjoitukseni lopussa lupasin kertoa toisen tyyppisestä tilanteesta. Tarkoitukseni oli kirjoittaa se jatkoksi, mutta kun on aikaa ehtinyt kulua, tehdään aivan oma merkintä. Yleensä puhujia arvostetaan kohtuullisesti, heidän puolestaan rukoillaan, surraan ja iloitaan yhdessä seurakunnan kanssa. Joskus saattaa joillakin arvostus mennä yli kohtuuden.
Vanhoillislestadiolaisia on aivan aiheellisestikin sanottu maallikkoliikkeeksi, sen verran suuri on maallikoiden osuus ollut puhujista. Viime vuosina on pappien osuus lisääntynyt ilahduttavasti, mutta siitä huolimatta on maallikkojen enemmistö edelleen selviö. Monet perusteettomat väitteet olen kuullut tai lukenut, että muka halveksisimme pappeja. Tiedän kuitenkin, ettei heitä suinkaan halveksita, vaan pidetään arvossa ja kalliina veljinä niitä pappeja, jotka samassa uskon hengessä kanssamme työtä tekevät. Arvostamme muitakin pappeja, jotka uskollisesti hoitavat heille uskottua virkaa.
Joskus on joillakin paikkakunnilla pappien arvostus saattanut saada huolestuttaviakin piirteitä, joista Jumala on eri tavoin saanut lapsiaan hoitaa. Tarkoitukseni on kertoa yksi sellainen tapaus jostakin 1940 -luvulta. Tapauksen kertoi minulle joskus 1960 -luvulla silloinen kylämme puhuja, joka oli itse saanut parannuksen armon vuosi pari ennen tapahtuman aikaa.
Silloiset kylän uskovaiset suunnittelivat seuroja ja keskustelivat puhujista, joita kutsuttaisiin. Monet ehdottivat useiden pappien kutsumista, olihan heitä monessa lähiseurakunnassa. Niin myös päätettiin tehdä ja kutsukirjeitä lähetettiin suuntaan jos toiseenkin ja vain pappeja kutsuttiin. Silloin oli vielä puhelimia melko vähän, siksi pyynnöt hoidettiin kirjeitse. Toinen sovittu ratkaisu oli, että kun Aukusti Törölä on ollut usein kylällä puhumassa, häntä ei nyt kutsuta, vaan vaihtelun vuoksi muita.
Sovittu seurapäivä lähestyi ja vastauksia kutsuihin alkoi tulla postista. Yksi toisensa jälkeen kertoi kiireistään ja työtehtävistä, joiden vuoksi ei juuri silloin voi saapua. Lähiseudun maallikotkin olivat menossa muualla tai muuten estettyjä ja oli jo seurapäivän aatto, lauantain ilta lähestyi, eikä yhtään puhujaa tiedossa huomenna alkaviin seuroihin. Vihdoin hädän hetkellä otettiin jo puhelinkin käyttöön ja soitettiin Veikko Pentikäiselle , joka silloin oli virassa Haapajärven kappalaisena. Pappisveli meni Aukusti Törölän puheille pyynnöllä, että siellä pitäisi huomenna olla isot seurat, eikä yhtään puhujaa, niin voisitko sinä mennä sinne pelastamaan tilanteen.
Aukusti oli kuuliainen pyynnölle ja palveli koko sunnuntaipäivän isojen seurojen ainoana puhujana. Kun puhe loppui, ilmoitettiin väliaika ja sen jälkeen taas palveli Aukusti Törölä, enkä tiedä, miten monta puhetta hän piti sen päivän aikana. Sanakin aukesi ja parannuksen tekijöitä oli useita. Niin Jumala hoiti sen tilanteen toisin, kuin kylällä oli suunniteltu ja kuviteltu. Silloin sunnuntaina alkaneet isot seurat jatkuivat tavallisesti maanantaina, niin nämäkin seurat jatkuivat. Maanantaiksi ehti muitakin puhujia Törölän lisäksi, jopa muutamia pappejakin. Ne seurat pidettiin eräässä pienessä maalaistalossa, sen pihamaalla paljaan taivaan alla.
Vähään saman tyylinen on kuulemani mukaan ollut tilanne jossakin muualla. Eräällä paikkakunnalla, jossa oli paljon uskovaisia ja suuri Rauhanyhdistyksen talo, saattoi seurojen lähestyessä tulla vahtimestarille kyselyjä, kuka on illan seuroissa puhujana. Viisas vahtimestari vastaili kysymyksiin, että kuuluu Herra Jeesus tulevan puhumaan, kannattaa tulla seuroihin.
Sattuipa meidänkin seurakunnassamme samaan viittaava, mutta silti toisen kaltainen tilanne silloin 1940 -luvulla.  Paikalliset uskovaiset puuhasivat isoja seuroja ja lähettivät silloiselle kirkkoherralle pyynnön saada pitää seurat kirkossa. Kirkkoherra lupasi kirkon ehdolla, että hänelle ilmoitetaan ennakolta, kuka luterilaisen kirkon pappi tulee seuroja johtamaan.
Hänelle kirjoitettiin vastauskirje, ettei ole koskaan ollut johtajia seuroissamme, toivomme vain että Herra Jeesus henkensä kautta saisi olla siellä johtajana. Sen jälkeen kirjoitettiin luettelo muutamasta papista, jotka olivat lupautuneet seuroihin puhujiksi. Monen kaltaiset ovat siis olleet ennenkin vaiheet ja ongelmat, niitä on ollut ennen, jos on nykyisinkin.  Tässä tapauksessa ilmenee yksi vastaus kysymykseen,  miksi meillä on niin monella paikkakunnalla oma Rauhanyhdistyksen talo, miksi emme toimi enemmän seurakuntien tiloissa. Niissäkin toimitaan silloin, kun mahdollisuuksia on ja lupa saadaan, mutta se on kovin usein kiinni siitä, saako lupaa lainkaan ja milloin saa.
Avainsanat: pappi