tiistai 15. lokakuuta 2013

Polttopuita

Kun sain keväällä pystykarsinnan mielestäni hyvään vaiheeseen, keskeytin sen ainakin kesän ajaksi ja siirryin raivaukseen. Raivaan ensiharvennusta lähestyvistä metsistä pieneksi tai muuten aluskasvuisiksi tai kovin ohuiksi jääneet puut pois. Suurimmista niistä voin syksyn tultua karsia rankoja ensi talvena pihaan ajettaviksi. Niin olen tehnyt melkein joka vuosi, keväällä raivannut, syksyllä karsinut ja kasannut, talven aikana ajanut pihaan kasaan ja keväällä katkonut ne polttopuiksi.
Monena vuonna olen katkonut ne lainaamallani halkosirkkelillä, joskus traktorivetoisella, viime vuosina veljeltä lainatulla sähkökäyttöisellä. Parina vuonna katkoin rangat talvella tehdyssä kasassa sähkökäyttöisellä ketjusahalla, joskus kauan sitten bensiinikäyttöisellä moottorisahallakin. Kaikilla niillä on omat etunsa, mutta monia haittojakin. Vähiten uusiutumatonta energiaa kuluu, jos jaksaa katkoa puut käsisahalla ja lihasvoimalla. Siinä ainoana haittana on työn hitaus, ja kun on keksitty nopeampia menetelmiä, miksi ei käytettäisi niitä.
Viime vuonna vävyni ehdotti vuokrata traktorikäyttöinen klapien teko kone, jollaista olen joskus yli kymmenen vuotta sitten käyttänyt. Monesti on sen käytön esteenä ja haittana ollut, että siinä murskautuu melkoinen määrä osittain pehmennyttä puuta, saman jouduin kertomaan haitaksi viime vuonnakin. Tänä keväänä se ei ollutkaan este, kun puut ovat viime keväänä kaadettuja, kesän ajan kuivaneita ja syksyllä karsittuja ja siten hyvin leikkaavalla koneella katkonnan kestäviä. Niin sitten viime lauantaina yhden päivän aikana yhdessä vävyn kanssa katkoimme rankoja määrän, joka minulta yksin sirkkelillä katkoen olisi vienyt ainakin yhden viikon arkipäivät, kenties enemmänkin aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti