tiistai 15. lokakuuta 2013

Savusaunassa

Savusaunassa

Kylämme maataloustuottajain yhdistyksellä on noin kolmenkymmenen vuoden ajan ollut oma mökkilylä ja vapaan ajan viettokeskus, Pirttiniemi. Keskustilan, Impivaaran lisäksi alueella on kahdeksan pientä mökkiä, jotka on nimetty Aleksis Kiven seitsemän veljeksen nimillä, kahdeksas mökki tunnetaan nimellä Venla. Alue kantaa siis vahvaa kivimäistä leimaa, jota vahvistaa eräästä kylämme talosta, Kivelästä siirretty suurehko savusauna. Kesän aikana sauna lämmitetään yleisöä varten kahdesti viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin illoiksi. Lisäksi on mahdollisuus saada tilauksesta sauna lämpiämään halutulle maksavalle joukolle koska tahansa. Vakiolämmityskerroilla saunamaksu on ollut kaksi euroa henkilöltä, tilaussaunan kertamaksu on ollut viisikymmentä euroa kerralta, jonka tilaajat voivat jakaa halunsa mukaan. Tämän hetken tilaushinnasta en ole tietoinen.
Eilen illalla sauna lämmitettiin viimeistä edellisen kerran tälle kesälle, vasta nyt muistimme lähteä sinne saunomaan ensi kertaa, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut useana keskiviikkona kesän alusta alkaen. Lauantaisin meillä lämpiää talommme oma sauna, sen vuoksi en ole suuremmin kiinnostunut silloin muista saunoista, mutta keskiviikon saunaa olemme kaipailleet. Sen on jonkin kerran korvannut äitini huvilan, Siimeksen sauna, jota olemme muutaman kerran läämmittäneet.
Eilen illalla sinne siis menin vaimoni kanssa, edellämme ajoi entisen naapurimme eläkkeelle jäänyt pariskunta, joiden kanssa pääsimme ensimmäiseksi juuri lämmitetyn saunan hiukan kitkuiseen löylyyn. Neljästään siellä hikoilimme uimapukuisillamme, välillä vilvoitellen saunan seinustalla läheistä lahtea ihaillen ja muutaman kerran järvessä kastautuen. Ensi löylystä vilvoitellessamme saunaan tuli muitakin, sekä oman kylän väkeä, että muualta tänne lomailemaan tulleita. Hauskoja sauna- ja muitakin juttuja tuli heidän kanssaan vaihdetuksi.
Kysyin muutamalta pieneksi tytöksi esittäytyneeltä, ovatko he ennen olleet savusaunassa. Isompi heistä kertoi, ettei näin pienessä koskaan, jota kertomista ihmettelin, sillä Pirttiniemen savusauna on suurin tietämäni. Kysyinkin tytöiltä, missä he ovat suuremman savusaunan nähneet, ja kuulin sellaisen sijaitsevan Kuopion Rauhanlahden alueella. Varmistaessani kartasta alueen nimen oikeellisuutta, havaitsin että Kuopiossakin on Pirttiniemi.
Tyttöjen pieneksi esittäytyminen tuli eteen, kun kysyin lisälöylyn heittämisestä. Isompi heistä sanoi, ettei halua enempää löylyä, ja kun kysyin syytä, sain vastaukseksi, että kun me ollaan pieniä tyttöjä, ei me haluta kovaa löylyä. Eipä silti, löylyä oli minullekin sopivasti, enempi olisi kadottanut nautinnon. Sitä minä tytöille ihmettelin, että sanoivat itseään pieniksi, kun kokemukseni mukaan kymmentä ikävuottaan lähestyvät sanovat yleensä itseään jo isoiksi. Siinäpä se, kukin tekee ja sanoo kuitenkin omien kokemustensa ja oppimansa mukaan ja se oli hienoa havaita niiden pienien tyttöjen kohdalla. Paikalla olleet pienet pojat olivat niin nopeita liikkeissään saunan ja järven välillä, ettei heidän kanssaan edes juttusille ehtinyt.
Saatuamme kylliksi löylyn ja vilvoittelun vaihtelusta, sukeuduimme suihkun kautta kotimatkalle. Ehkä ensi kesänä muistamme lähteä saunaan jo kesän alusta alkaen, jos vielä tällä kylällä asustelemme. Jos satumme muuttamaan muuualle, luultavasti tulee käydyksi täällä ainakin yhden kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti