Adjektiivikertomus
Hei 9. 2008 - taavetti
Kirkkaan Juhannuksen jälkeen alkoi lempeä viikko, jonka aikana saimme ihmetellen seurata, kun kookasta maantietä pitkin ajoi sokaisevia autoja vetäen sieviä *) asuntovaunuja, enimmät vaunut suuntasivat pienikokoista Sieviä kohti.
Aurinkoista oli meno, kun kultaiset autot ujelsivat ohitsemme, melkein kaikki sorealle juhlapaikalle menossa. Tämä pippuristen vaunujen paljous meni ohitsemme hymyilevän tiistain aikana, mutta vihaisena keskiviikkona suuttuneiden autojen ja vaunujen määrä väheni. Silloin koitti meidän vuoromme hakea kärsimätön asuntovaunu. Ajoimme yli 100 kilometriä rauhallista **) maantietä etelään erään älykkään kaupungin lempeään keskustaan, jossa jossa vietimme kiivaan yön.
Seuraavana päivänä suuntasimme itään, herkullisen kunnan rauhalliseen kylään, jossa luvattu juonitteleva vaunu odotti meitä. Tutustuimme vaimoni nauravaisen sisaren perheen hassuun huvilaan, joimme suloisen lähtökaffin ja vaimon sisar kyydissämme suuntasimme suoraan jahkailevaan pohjoiseen kujeilevaa kotiamme kohti. Kotimatkalla sain ostetuksi hajamielisiä uusia perunoita, joita oli mukava kotona keittää ja herkutella tämän kesän jahkailevalla ensi sadolla.
Kotona vietimme kujeilevan yön ja vasta aamulla aloitimme hajamielisen pakkaamisen. Päiväsydän vierähti iltapäivän puolelle, kun pääsimme lähtemään tyyntä Sieviä kohti, jossa jouduimme karheassa jonossa odottamaan vuoroamme päästä kolealle kentälle majoittumaan. Lopulta saimme pysäköidä vaunun karmivaan kohtaan, jossa olikin hyinen **) yö, mutta aamulla sai herätä karmivaan aamuun ja aloittaa armelias päivä. Aurinkoisen lopun tästä avarasta tarinasta tiedättekin.
——————————————————————
*) Alkuun kirjoitin tosiaan sieviä, mutta vedin yli ja jäin odottamaan ehdotettua adjektiivia, ja kuinkas sattuikaan, siihen väliin sattui sama, eli sievä.
**) kumman sopiva taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti