Muistoja suviseuramatkalta Ruotsiin

Tou 22. 2010 taavetti

Ensimmäisestä usean päivän kestäneestä ulkomaan matkastani riittäisi aineksia useaankin kirjoitukseen, saa sitten nähdä, mitä saan aikaiseksi. Aluksi yritän yleistä silmäystä tai esittelyä, kuinka vain haluaa nimittää.
Innostus vuosia haaveillulle matkalle syttyi talvella, kun olin julkaissut vanhasta Päivämiehestä skannaamani jutun Pehr Brandellista, eräästä ennen Laestadiusta vaikuttaneesta kristillisyytemme papista Ruotsin alueella. Eräs ystäväni kiitti siitä ja kertoi käyttävänsä sen tietoja, kun on lupautunut esittelemään matkan varrella Ruotsin, ja erityisesti kristillisyytemme historiaa. Innostuin asiasta, ja saatuani selville liikennöitsijän, sovittuani vaimoni kanssa lähdöstä, ilmoitin meidät mukaan matkalle. Vaikka myöhemmin saimme kutsun samaan aikaan pidettäviin kummipojan häihin, päätimme lähteä matkalle.

Lähtö Paavolasta oli ilmoitettu alkavaksi keskiviikkona 12.5.  Niinpä ajelimme edellisenä tiistaina vaimoni veljen luokse Luohualle, josta mainittu veli kyyditsi vaimonsa ja meidät varhain keskiviikkona Paavolan
Rauhanyhdistyksen pihaan, jossa oli matkan alkaminen ilmoitettu. Aamun aikana köryyttelimme nelostielle ja sitä myöten Tornioon, jossa ylitimme rajan. Matkan varrelta kertyi lisää väkeä sieltä täältä. Oulun Rauhanyhdistyksen pihasta suunnilleen puolet siitä 29 hengen ryhmästä, joka lopulta oli matkaan selviytynyt.
Tornioon asti meitä kuljetti mies, joka palasi siitä kotiinsa, tällä järjestelyllä välttyi vakituinen kuljettajamme laittoman pitkältä päivän ajolta. Sen jälkeen hän saattoikin kuljettaa meitä koko ajan, pakolliset tauot ajon välissä olivat meidän jaloittelu- kahvi- ja ruokataukojamme. Pienen Ruotsin ajon jälkeen nousi autoon opas, joka esitteli seutuja varsin asiantuntevasti. Kiintoisaa oli seurata sitä, valitettavasti asiat ovat niin piilossa päässäni, etten saa niitä tähän kaivetuksi. Ensimmäinen matkapäivä päättyi Åseleen, jossa yövyimme.
Illan aikana kävimme pieninä ryhminä tutustumassa Åselen kirkkoon ja muutamiin muihin nähtävyyksiin. Kirkko on samalla paikalla, missä Lars Levi Laestadius saarnasi tarkastusmatkallaan pastoraalitutkintonsa jälkeen, ja jossa hän kohtasi Lapin Mariaksi mainitun naisen, jossa tapaamisessa hän muisteli saaneensa elävän uskon. Silloista kirkkoa ei ole enää, mutta samalle mäelle on rakennettu uusi, suuri ja kaunis kirkko.Napsin siitä ja sen ympäristöstä kuvia, joista osa on tarkoitus lisätä aikanaan tämän blogin sivuille tai muuhun sopivaan yhteyteen. Kokeilen tähän linkkiä kyseisen alueen karttaan: http://maps.google.fi/maps?hl=fi&tab=wl
Torstaina aamupalan jälkeen suuntasimme taipaleelle, ystävällinen hotellin pitäjä tuli meitä pihamaalle saattamaan. Hyvät vuoteet ja mainiot ateriat muistoinamme suuntasimme kohti Borlängeä, jossa tulisimme yöpymään seuraavat neljä yötä. Suorinta tietä emme sentään ajaneet, vaan käännyimme kohti länttä ja tuntureita. Ruotsissa poronhoitoalueet ja eri Lapin maakunnat ulottuvat meikäläisittäin ajatellen hämmästyttävän etelään. Näimme mahtavia tuntureita ja porojakin tiellä ja tien varsilla.
Ruotsin suurin koskijaksi Ongermajoen yläjuoksulla oli mahtavaa katseltavaa, mahtavaa oli sen pauhukin ja jotenkin vaarallista kävely veden silottamilla, koloisilla kallioilla. Useita kuvia niistä nappailin, toivottavasti ne edes hiukan välittävät tunnelmaa sieltä, kunhan saan ne julkaistavaan kuntoon. Lisään taas linkin Googlen karttaan, vaikka linkit toimivat tässä vain, jos kopioit sen ensin tekstistä ja sitten liität selaimesi osoiteriville.
http://maps.google.fi/

Lähestyimme Borlängeä, kiersimme Silljanjärven, poikkesimme suviseurapaikalla, jossa söimme iltapalan. Yöksi löytyi matkustajakoti Borlängestä, noin 20 km päästä. Siellä yövyimme neljä seuraavaa yötä.
Perjantain aamupäivään sijoittui retki Taalainmaan karjamajoille. Sieltäkin kuvat kertonevat enemmän kuin sanat. Vanhaan aikaan oli karja ajettu sinne suurten mäkien maastoon, jopa kymmenien kilometrien päästä laaksoista. Kotiin jäi vain sen verran väkeä, kuin oli tarpeen välttämättömien päivittäisten töiden tekemiseen, tai jotka eivät kuntonsa vuoksi kyenneet kymmenien kilometrien taipaleelle. Naiset, lapset ja miehet menivät tavallisesti perhe- ja kyläkunnittain. Kun oli sovittu ja kuulutettu lähtöpäivä, kaikki olivat valmiina taipaleelle samaan aikaan. Erityisesti nuoret ja ensi kertaa mukaan pääsevät lapset olivat innoissaan. Itsekin aikanaan lehmiä kuljettaneena, saatan sentään jotenkin kuvitella matkan iloa, mutta erityisesti sen vaikeuksia.
Alkukesän kaikki matkanneet viettivät majoilla, naiset hoitivat eläimiä, valmistivat maidosta erilaisia tuotteita, mutta myös tekivät erilaisia käsitöitä silloin, kun muuta tekemistä ei ollut. Askarteluun jäikin aikaa melkoisesti. Lapset ja nuoret paimensivat eläimiä, sekä kykynsä mukaan opettelivat aikuisten töitä. Iltaisin, mutta erityisesti sunnuntaisin, saattoivat nuoret vierailla toistensa luona alueen naapurikylissä.
Kun laaksosta tuotu ruoka alkoi käydä vähiin, lähestyi myös heinänkorjuun aika laaksoissa. Miehet lähtivät heinän tekoon laaksojen niityille, heinän korjuun jälkeen he palasivat majoille, vieden sinne eväitä kodeistaan. Toinen vastaava aika palata laaksoon oli viljan korjuun koittaessa. Lopullisesti laaksoihin palattiin syksyllä ennen talven tuloa, silloinkin perhe- ja kyläkunnittain.

Taalainmaalle on mennyt aikanaan paljon väkeä Suomesta, eräillä silloisilla asutusalueilla on Savon murre ollut vallitsevana. Oppaamme kertoi tarinan eräästä nuoresta miehestä, joka oli lapsuudestaan asti haaveillut Ruotsiin muutosta. Kun vanhemmat eivät pyyntöön suostuneet, poika päätti lähteä sinne aikuisena. Avioliiton solmittuaan hän toteutti haaveensa, jätti nuoren vaimonsa Suomeen, antoi tälle ohjeeksi lähteä vuoden kuluttua miestään etsimään. Vuoden aikana mies arveli saavansa asunnon rakennetuksi ja sen verran peltoa, että elanto olisi turvattu. Koska yhteyksiä ei silloin ollut, eikä posti kulkenut, he sopivat merkistä, jolla vaimo ilmaisisi tulleensa paikalle. Sovittiin merkkisoitto, jonka vaimo töräyttäisi tuohitorvella sopivissa paikoissa.
Seuraavana keväänä vaimo alkoi taluttaa lehmäänsä, antoi sen syödä tien varsilta ja lypsi maidon. Yösija löytyi, milloin tien varren taloista, milloin muualta sopivista paikoista. Kävely Tornioon ja sieltä meren toista puolta etelään kesti kauan, saapui syksy. Talven ajaksi vaimo sai lehmänsä jonkin talon navettaan, auttoi itse talon töissä ja sai niin lämmitetyn yösijan. Kevään tultua hän jatkoi kulkuaan, alkoi kysellä, minne olisi suomalaisia muuttanut. Päästyään suomalaisalueelle, hän jokaisella suuremmalla mäellä otti torvensa ja töräytteli sovitun merkkisoiton. Ennen syksyä mies sitten kuulikin vaimonsa merkkisoiton ja etsinnän jälkeen löysi hänet ja lehmän.

Opas kertoi tarinaa taustaksi sävelmälle: Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta. Kuuntelin sen kohdan heikosti, niin en uskalla varmaksi sanoa, onko virren sävel juuri se, jota kuulemme soitettavan silloin tällöin. Kansansävelmänä se on kuitenkin Taalainmaalta muistiin merkitty.
Pisteaitaa oli majojen ympärillä runsaasti. Vaikka kyseessä ei ole museoalue, haluavat omistajat perinnettä kunnioittaen pitää huolta vanhoista rakenteista. Karjaa siellä ei enää kuljeteta, korkeintaan maiseman puhdistukseen vuohia tai lampaita. Pisteaita tunnetaan siellä pystyaidan nimellä, mutta rakenne näytti hyvin tutulta. Joitakin vihjeitä sain omiinkin aitaharrastuksiini.

Nimien samankaltaisuudesta

Syy 7. 2011 - taavetti

Kuusaankoski on tietoni mukaan Laukaassa, Kuusan kylän vaiheilla, Kuusaan kylä puolestaan Haapajärvellä, kylässä sijaitsee mm. Kallion leirikeskus. Nimien samankaltaisuus aiheuttaa silloin tällöin hämminkiä ja sekoittumista erityisesti entiseen Kuusankosken kaupunkiin, kaskun kaikki lehtimiehetkään eivät tiedä kaikkia, eivätkä ainakaan niiden eroja. Siksi saa joskus lukea nimiä jos missäkin muodossa, ja saa aprikoida, missä lopulta kerrottu asia on sattunut. Erityisesti Laukaan Kuusaankoski ja Kouvolan Kuusankoski menevät ristiin, onneksi viime mainittu on tunnetumpi, tai ehkä ei sitenkään. Jos unohtuu mainita, että jokin on sattunut Laukaan Kuusalla tai Haapajärven Kuusaalla, pelkät kylien nimet antavat ymmärtää, että kyse olisikin Kuusankoskesta.
Saattaa toki Suomessa olla muitakin samankaltaisia nimiä, olkoot nämä nyt esimerkkeinä niistä. Liekö koskaan Muuramen Muuratjärvi ja Pihtiputaan Muurasjärvi sekoittuneet keskenään, ne ovat vähemmän tunnettuja ja kohtuullisen etäällä toisistaan. Samaa voin todeta täsmälleen samannimisistä Alvajärvistä, jotka sijaitsevat Pihtiputaalla ja Jyväskylässä. Perin harva tiennee, että on kaksi Junganjärveä, Kuusamossa ja Pihtiputaan Muurasjärvellä, niin sekoittumisen vaarakin on pieni. Sen sijaan Muurasjärven Vuohtojärvi ja Reisjärven Vuohtajärvi ovat ainakin niminä sekoittuneet kansan keskuudessa. Minäkin luulin vuosia Reisjärvelläkin olevan Vuohtojärvi, kunnes sain lehdestä lukea oikaisun yleiseen väärinkäsitykseen. Sen jälkeen olen pyrkinyt kohtuudella jakamaan oikeaksi mieltämäääni tietoa.

Koneista ja vempaimista

Elo 10. 2011 - taavetti Muokkaa |

Aloin miettimään, mitä vempaimia minulla on nykyisin, ja millaisia olen elämäni aikana käyttänyt tai nähnyt.
Kulkulaitteenamme toimii hyväkuntoinen ja polttoainepihi diesel avensis, on myös polkupyörä, joka on saanut elää harmittavan laiskana. Onko marjapoimuri kone vai laite vai vempain? Koneeksi olemme sitä sanoneet, vaikka olen viime aikoina pyrkinyt poimuri nimitykseen. Nykyisissä ei ole edes liikkuvia osia, kuten oli niissä ensimmäisissä. Kaksi liikkuvalla läpällä varustettua poimuria meillä on, lisäksi kaksi uudempaa, kiinteän esteen poimuria, toisessa niissä piikit teräslangasta, toisessa sitkeästä muovimateriaalista.
Onhan meillä keittiössä koneita, siellä kenties eniten. Mikroaaltouuni lasten lahjoittamana, että voivat käydessään lämmittää ruokaa omille lapsilleen. On sillä meidänkin ruokia silloin tällöin lämmitetty. Ruokailuastiat pestään koneella, sellainen tuli tämän asunnon mukana, niin saatoimme myydä entisen. Sähköllä pelaava vatkain, kahvinkeitin, vedenkuumennin, eivätkös nekin ole vempaimia. Sitten on muutama erilainen ajannäytin, joita myös kelloiksi sanotaan. Varmasti on muitakin koneita, ainakin tämä, joka nyt puhaltimellaan tohisee edessäni, ja joka välittää tämän tekstin luettavaksenne.
Aivan erikseen ovat ne koneet, joita olen joskus omistanut tai muuten käyttänyt. Jääkööt ne omaksi jutukseen.

 
Minulla on navigaattori, sen toiminta riippuu käytetystä kartasta ja satelliittiyhteyksistä ja muutamista muistakin seikoista. Jos satelliitit ovat huonolla yhteydellä, viivästyvät navigaattorin ohjeet. Jos saisin Tom Tomiini suomalaisen karttakeskuksen kartan, olisin tyytyväinen. Ulkomaalainen karttapalvelu päivittää kohtuudella uudet tiet, mutta vanhoja virheitä eivät halua tai uskalla korjata. Edellisen asunnon osoitteella kartta ohjaa eri tielle naapurin pihaan. Tiedän myös 5 - 6 km mittaisen, kymmeniä vuosia vanan tien, joka ei ole mahtunut Kartta-Atlaksen karttaan. Muutaman kerran olen korjausta pyytänyt, lupasivat, mutta eivät ole korjanneet. Oli hupaista katsoa navista, että ajan metsässä, kuitenkin edessäni oli tie, jota ajelimme jo 1953, silloinkin se oli vanha tie.
Tämä osa on omien kokemusteni kertomista. Koska se oli huonosti erillään lainauksista, kerrottakoon se tässä selvyyden vuoksi. Samalla lisään hiukan kokemuksiani ja kommentointia niistä. Sinänsä navigaattorin käyttö on yksinkertaista, mutta joistakin kokemuksen opastamista tiedoista on hyötyä.  Ensiksikin autonavigoinnin asetuksissa on mahdollista valita joko nopein tai lyhin reitti. Karttaohjelma ei kuitenkaan välttämättä tiedä teiden ajankohtaista kuntoa, niinpä se saattaa nopeimman nimissä opastaa joskus huonokuntoiselle tai työkohteen tielle. Ne tiedot kannattaakin tarkistaa esimerkiksi tietyökartasta, varsinkin pidemmälle matkalle lähtiessä. Hinnakkaampiin navigaattoreihin voi saada ohjelman, joka saattaa tarkistaa ne tiedot näytölle, minun halpaan navigaattoriini. Samoin voi hinnakkaampiin navigaattoreihin saada erilaisia yhteysohjelmia, vaikkapa yhteys toiseen, vastaan tulevaan, samalla ohjelmalla varustettuun navigaattoriin, jopa puheyhteyden muodostaminen saattaa onnistua. Minunkin navigaattorini ilmoittaa erilaisista kohteista, joiden ohi olen ajamassa. Muutamien yhtiöiden huoltoasemat, suuret kauppakeskukset, erityisliikkeet, autokorjaamot, merkittävät patsaat, museot, näköalapaikat, tien varren levähdysalueet, ja monet muut joko näkyvät ohi ajaessa, tai niille voi navigoida halutessaan.
Lyhimmän reitin navigoinnissa kannattaa olla erityisen varovainen, siinä saattaa joutua tosi huonoille, talvisin jopa auraamattomille teille. Suljetuille huoltoasemille saattaa navigaattori ohjata, ellei öljy-yhtiön toimija ole päivittänyt niiden paikkoja ohjelmaan. Navigaattorin ja kartan virheistä on mahdollista ilmoittaa tahoille, jotka ovat niistä vastuussa. Ilmoitusten vaikutuksesta minulla on kokemus, ettei ainoaakaan niistä ole vielä toteutettu. Ilmeisesti odottavat useampia ilmoituksia, että sitten vasta uskovat. Toisekseen kansainväliselle Kartta-Atlakselle tuskin paljoa merkitsee joku pieni syrjäkylän metsätien pätkä, vaikka se olisikin läpikulkutie tai ainoa pääsy tiettyyn paikkaan.

Sain lopulta sijoitetuksi navigaattorin kojelaudan yläreunaan, sen jälkeen toiminta on ollut kohtuullisen hyvää. Ongelman syy taisi ollakin satelliittiyhteyksissä. 

Kiirettä syksyä

Mar 8. 2010 - taavetti Muokkaa |

Jos oli reissujen kesä, on niitä syksyksikin riittänyt. Viikko Saariselällä taisi olla ensimmäinen pidempi reissu. Eilen kotiuduin Savosta, jonne vaimo jäi viikoksi tyttären perheeseen. Lauantaina on tarkoitus palata hakemaan hänet takaisin. Oikeastaan vaimo ehdotti minullekin viikkoa siellä, mutta mieltäni painoi keskeneräinen metsän raivaus, jonka toivon saavani alkaneella viikolla valmiiksi. Kelistä valmistuminen riippuu, vaikka olen melkoisessa sateessa raivannut, aivan mihin tahansa tuiskeeseen ei viitsi tunkeutua.
Oikeastaan ajattelin raivauksen siirtämistä kevääseen, mutta kun vävy kertoi siihen kenties tulevan harvennuskoneen, ajattelin että ainakin tiheimmät puskat yritän saada kaadetuiksi. Nyt se puuha alkaa mennä loppusuoralle ja hyvä niin. Pystykarsintaa aloitan, jos aika ja kelit sallivat, kovin pahan lumitien taakse tuskin enää lähden ajamaan, vaan jos aikaa ja lunta riittää, yritän keskittyä hiihtämiseen. Mukava olisi toki vielä kertaalleen kiertää niitä metsiä, joissa olen ahkerimmat vuoteni viettänyt ja nähdä, miten puut ovat kasvaneet ja metsä uudistunut.
Ongelma on ilmennyt tulostimessa, vaikka onneksi sen syy taisi selvitä. Ennätin juuri ja juuri Iisalmeen huoltopisteeseen perjantain iltana. Mies siellä tutki aikansa ja selvisi, että musteen ylivuotosäiliö on täyttynyt. Ei tiennyt pitääkö se vaihtaa vai tyhjentää, kun on toiminut vain lasertulostimien kanssa. Hän antoi kuitenkin selvityksen tuloksen koodeineen, että jos sen jossakin saisi hoidetuksi. Olisi kyllä soittanut maahantuojalta ohjeita, mutta aika oli niin myöhäinen, ettei sieltä olisi kukaan vastannut. Jospa tämän viikon aikana saan asian selvitetyksi, joko maahantuojan tai siilinjärveläisin huollon kautta, onhan tarkoitus viikon lopulla mennä uudelleen Savoon. Vaimon haku ja lauantai-illan miesten ilta Iisalmen Rauhanyhdistyksellä ovat päällimmäisinä mielessäni, eiköhän siinä sivussa yhtä tulostintakin ehdi huoltamaan. Mietin kyllä kotimatkaa tälle aamulle, mutta kun en ollut varma, saako sitä nyt Siilinjärvellä kuntoon, ajoin kotiin eilen. Nyt olen valmiudessa jatkamaan raivaustakin, ellei sää mene kovin toivottomaksi.

Reissujen kesä

Syy 20. 2010 - taavetti Muokkaa |

Sellainen on ollut tämä kesä. Muutamassa yllättävässä paikassa olen vaimoni kanssa käynyt, muutama kauan harkittu paikka näyttää jäävän käymättä. Yllättävä oli ainakin keväinen Ruotsin reissu, jollaista olin kyllä kauan haaveillut ilman tarkempaa suunnitelmaa, mutta jolle mahdollisuus avautui aivan yllättäen. Samalla skaalalla voin arvioida pian alkavaksi suunniteltua Saariselän viikkoa. Enimmän osan iästäni olen Lapin maisemista haaveillut, perin harvoin on sinne mahdollisuuksia auennut. Nytkin, kun suunnittelimme Holiday Club vaihtoviikkoa, tuntui Saariselkä liian kaukaiselta, että sinne ajaisin. Kun muut vaihtoehdot osoittautuivat vaikeiksi sovittaa, osui valinta lopulta Saariselälle. Varmaan siellä on mukavaa käydä ainakin kerran eläessään, vaikka komein ruska siellä on kuulemani mukaan jo ohitse.
Toteutumatta jäävät vielä ainakin Karhunkierros, jota nytkin vakavasti selvittelin. En varmaan siellä olisi paljoa kiertämään ehtinyt, mutta olisihan niitä maastoja mukava edes hiukan silmäillä. Vakaa aikomus on ollut muutaman vuoden aikana Vaasassakin käydä, ja kun keväällä avioitunut kummipoikakin asui siellä, olin vakuuttunut, että nyt se reissu toteutuu. Kummipoika on nyt muuttanut Helsinkiin, ja Vaasa on meiltä yhä käymättä. Ainakin keväällä ostetut Ruotsin tuliaiset pitäisi hänelle toimittaa. Kenties se onnistuu ensi kuussa äitini syntymäpäiväjuhlan aikana.
Holiday viikkoa harkitsin pitkään koulujen syysloman ajaksi, mutta kun äitini juhla osuu juuri kahden alueen lomien taitteeseen, piti luopua niin Keski-Suomen, kun Savonkin lasten mukaan ottamisesta. Muuten niitä lasten lapsia on hauska pitää mukanaan ainakin viikon ajan, eivätkä lapsetkaan ole sellaisesta viikosta pahoillaan olleet.

Vuokatinvaaralla

Kes 11. 2009 - taavetti

Olen vaimoni ja kahden tyttäremme tytön kanssa asuneet ja hyvin viihtyneet viime lauantaista asti täällä Katinkullan viihtyisissä maisemissa. Eilen teimme pikatutustumisen läheiseen Vuokatinvaaraan, joka useimmille on varmaan tutumpi, kuin tämä Naapurivaaran puoli. Vuokattihan on maan laajuisesti tunnettu laskettelukeskus, tämän toisen vaaran taitavat tuntea lähinnä vain täällä asuneet.
Ajoimme siis autolla muutaman kilometrin Vuokatinvaaran tien päähän. Kävelimme pikaisen lenkin, ensin läheiselle pienelle lammelle, jossa tarut kertovat hiidentyttären vieläkin asuvan. Mainittua tytärtä emme kuitenkaan nähneet keskellä kirkasta päivää. Näimme kuitenkin lammen rannalla lakan, eli hillan, lintin, muuraimen tai millä kaikilla nimillä sitä kutsutaankaan, täydessä kukassaan. Tuli siis todistetuksi se, että kasvaa ja kukkii se siellä kallioiden keskellä, marjoista en osaa väittää mitään, kun jäi kukka lähemmin tutkimatta.
Hyviä portaita ja myötämäkeen sujui laskeutuminen hyvin. Lähdin tyttöjen kanssa toisia, jyrkempiä portaita ylös. Vaimokin kipesi viitisenkymmentä metriä, lopulta hänen voimansa tuntui loppuvan, ja hän lähti houkutuksistani huolimatta takaisin lammelle. Melkein saman tasoinen nousu sieltä oli autolle, kuin mitä minulla oli jäljellä vaaran huipulle. Oma oli kuitenkin valintansa, siitä huolimatta jatkoin kiipeämistäni, ja voin vakuuttaa sen kannattaneen. Huikeat maisemat sieltä avautuivat, napsin niistä muutamia kuviakin. Helppoa oli laskeutua portaita ja myötämäkeä takaisin auton luokse. Ennen paluuta kävin katsomassa ja kuvaamassa maisemia, tien päähän rakennetulta näköaöatasanteelta.

Lähtö mielessä

Kes 12. 2009 - taavetti

Olen vähitellen pakannut tavaroitani, kaikki mitä en kuvittele täällä yön aikana ja aamulla tarvitsevani, on jo uudessa suuressa ja suljetussa matkalaukussani. Aamulla vien sen auton tävarakonttiin, kunhan olen loputkin tavarat pakannut kassiin, koriin tai molempiin. Sieniä en nähnyt koko viikon aikana missään, eikä nyt muutakaan kerättävää löydy. Kalastuksen alkeita virvelillä opettelin yhden vuorokauden ajan, vain arvokkaita kokemuksia sain saaliikseni. Luultavasti kotimaisemissa jatkan harrastusta, kun minulla on nyt virveli ja muutamia vieheitäkin. Ehkäpä vien verkkojakin veteen likoamaan.
Huomenna aamupuuron jälkeen on suunnitelmana pakata auto valmiiksi, käydä vielä kerran kylpylän kuohuissa. Saa sitten nähdä, missä juomme lähtökahvin, vai juommeko välillä jossakin. Kahvia meillä on enää vain aamujuomaan, eikä lähtiessä kiinnosta ostaa uutta pakettia. Siirsimme illaksi suunnitellun kylpyläkäynnin lähtöaamuun useastaskin syystä. Täällä on tänään ollut suuri, tilaa vievä yleisötilaisuus. Ihmisiä on parveillut joka puolella, autoja parkkiruudut täynnä, kymmeniä pysäköityinä pientareille ja nurmikoille. Luultavasti kylpyläkin pullistelee, vaikka enimmät vieraat lienevät symposiumissaan. Siinä tärkein syy siiheń, että lähtötunnelmaa siellä viritämme. Saammehan samalla lähteä puhtaina ja virkeinä Savoa ja kotia kohti.
Mutta kuten edellä kerroin, paikka ja maisemat viehättävät, kenties varmistamme syksyn puolukka- ja sienisaaliita näiden vaarojen läheisyydessä. On tässä mainio pysähdyspaikka Kaisan lapsuuden kotiin, Loukonvaaraankin kulkiessa.
Avainsanat: Retkeily, Vuokatti

Kiirettä syksyä

Mar 8. 2010 - taavetti

Jos oli reissujen kesä, on niitä syksyksikin riittänyt. Viikko Saariselällä taisi olla ensimmäinen pidempi reissu. Eilen kotiuduin Savosta, jonne vaimo jäi viikoksi tyttären perheeseen. Lauantaina on tarkoitus palata hakemaan hänet takaisin. Oikeastaan vaimo ehdotti minullekin viikkoa siellä, mutta mieltäni painoi keskeneräinen metsän raivaus, jonka toivon saavani alkaneella viikolla valmiiksi. Kelistä valmistuminen riippuu, vaikka olen melkoisessa sateessa raivannut, aivan mihin tahansa tuiskeeseen ei viitsi tunkeutua.
Oikeastaan ajattelin raivauksen siirtämistä kevääseen, mutta kun vävy kertoi siihen kenties tulevan harvennuskoneen, ajattelin että ainakin tiheimmät puskat yritän saada kaadetuiksi. Nyt se puuha alkaa mennä loppusuoralle ja hyvä niin. Pystykarsintaa aloitan, jos aika ja kelit sallivat, kovin pahan lumitien taakse tuskin enää lähden ajamaan, vaan jos aikaa ja lunta riittää, yritän keskittyä hiihtämiseen. Mukava olisi toki vielä kertaalleen kiertää niitä metsiä, joissa olen ahkerimmat vuoteni viettänyt ja nähdä, miten puut ovat kasvaneet ja metsä uudistunut.
Ongelma on ilmennyt tulostimessa, vaikka onneksi sen syy taisi selvitä. Ennätin juuri ja juuri Iisalmeen huoltopisteeseen perjantain iltana. Mies siellä tutki aikansa ja selvisi, että musteen ylivuotosäiliö on täyttynyt. Ei tiennyt pitääkö se vaihtaa vai tyhjentää, kun on toiminut vain lasertulostimien kanssa. Hän antoi kuitenkin selvityksen tuloksen koodeineen, että jos sen jossakin saisi hoidetuksi. Olisi kyllä soittanut maahantuojalta ohjeita, mutta aika oli niin myöhäinen, ettei sieltä olisi kukaan vastannut. Jospa tämän viikon aikana saan asian selvitetyksi, joko maahantuojan tai siilinjärveläisin huollon kautta, onhan tarkoitus viikon lopulla mennä uudelleen Savoon. Vaimon haku ja lauantai-illan miesten ilta Iisalmen Rauhanyhdistyksellä ovat päällimmäisinä mielessäni, eiköhän siinä sivussa yhtä tulostintakin ehdi huoltamaan. Mietin kyllä kotimatkaa tälle aamulle, mutta kun en ollut varma, saako sitä nyt Siilinjärvellä kuntoon, ajoin kotiin eilen. Nyt olen valmiudessa jatkamaan raivaustakin, ellei sää mene kovin toivottomaksi.
Avainsanat: metsä, reissut, tietokone

Kuvausreissu

Kuvausreissulla koettua

Tou 27. 2008 - taavetti

Kävin reilun kymmenen kilometrin päässä kuvaamassa retkimaastojani, tulipa taas koetuksi sekä miellyttäviä, että vähemmän mukavia asioita. Sivusta kohtasin todellisen onnettomuudenkin, vaikka itse tapahtumaa en nähnytkään.
Kohta kun olin lähtenyt tieltä polulle, halusin napsaista muutaman kuvan alueella olevista entisten tervanpolttajien tekosista, kun he olivat tervan toivossa kuorineet mäntyjä tyven toiselta sivulta. Sinänsä on kulttuuriteko Peuran Polun vastuullisilta, että ovat pienen alueen vanhaa tervakulttuuria säilyttäneet. Siinä katsellessani kuului kevään ensi käki kukkumassa, siis senkin puoleen kesä ilmoitti tulostaan.
Kun olin valmis ensimmäiseen kuvaani, ilmoitti kamera, että paristot on vaihdettava. Niinpä tietysti juuri, kun olen parhaassa kuvausvireessä. Ei siinä muu auttanut, kuin vaihtamaan. Kokeilin kuitenkin muutamia epävarmoja akkuja, että tietäisin laittaa ne lataukseen. Siinä kumarassa äheltäessäni vilkaisin välillä ylös ja eikö siinä seisokin vuosikymmenien aikana tutuksi tullut ystävä. Hämmästyin yllätystä totaalisesti ja akkupurkki kääntyi ylösalaisin ja akut tietysti sammalikon sekaan sikin sokin. Siinäpä olikin Heikille selittämistä, miksi minä niitä maasta kerään ja miten ne ovat sinne joutuneet. Selvisi asia lopulta, sain tyhjät akut omaan purkkiin, täydet kameraan ja omaan purkkiinsa. Otimme siinä vielä kuvat toisistamme, minä omallani ja Heikki omalla kamerallaan.
Juttelimme hetken niitä, näitä ja kuulumisia, kohta jatkoimme matkaa tahoillemme, Heikki kotiinsa, minä sinne, mistä Heikki oli tullut, eli Raatejärven autiotuvalle. Matkan puolessa välissä tuli vastaani kaksi nuorta miestä selvässä tuiterissa, kovasti tupakkaa kerjättyään ja sen puutetta äristyään he jatkoivat matkaa kylälle päin.
Tuvalla vallitsi sekä hieno kevätillan rauha, että vanhassa tuvassa melkoinen meteli, kun joku tekninen soitin siellä toisti joskus levylle tallennettua kappaletta. Vanhan tuvan ympärillä oli hujan hajan väkevän viinin pulloja merkkinä päivän aikana pidetystä juhlinnasta. En viitsinyt katsoa sisälle vanhaan tupaan, kuvasin vain nopeasti rakennuksia ja ympäristöä ja lähdin paluumatkalle. Napsaisin muutaman kuvan järvestä paluumatkalla, poikkesin kuvaamassa Koukkusen leiripaikan, ja palasin takaisin autolleni.
Kotimatkalla kohtasin sen ikävän puoleisen yllätyksen. Muutaman kilometrin päässä Kuivajärvestä oli poliisiauto ja muutamia muitakin autoja tiellä. Useita poliiseja ja autot olivat tien tukkona ja yksi poliiseista pysäytti minut. Arvelin kyseessä olevan ratsian, mutta yksi poliiseista tulikin ‘kuulustelemaan’ minua, eikä hänellä muuta kysyttävää ollut, kuin olinko nähnyt ketään tulevaksi vastaani tiellä. En pystynyt muistamaan ketään tulleeksi, vaikka vain muutaman kilometrin olin tietä ajanut, olin niin keskittyneesti kuunnellut laulua autoradion soittimesta.
Muutaman kerran tiukkasin saadakseni selville, mistä mahtoi olla kysymys ja olisiko minun pitänyt katsoa vanhaan autiotupaan sisälle, kun kuulin heidän keskustelevan haavoittuneesta ja mahdollisesta tappelustakin. Joku mainitsi Heikin olevan Kuivajärven tuvalla, mutta tiesin kertoa hänen palanneen jo kotiinsa, ilmeisesti siellä vallinnutta juhlintaa vierastaen. Lopulta sain tietää erään miehen ajaneen takaa päin traktorin peräkärryn alle ja ilmeisesti loukkaantuneen, mutta avun tultua paikalle oli ehtinyt häipyä. Vain hänen kaverinsa oli kolaripaikalla, eikä tiennyt kertoa kuljettajan häipymisestä mitään.
Lopulta pääsin lähtemään, vastaamme tuli ambulanssi, josta yksi nuori mies tuli ulos ja lähti poliisien mukana heidän autoonsa. Minä ajelin kotiini ihmetellen tapahtumia itsekseni, enkä tilanteen jatkosta tiedä mitään. Sitä voi vain arvailla, mutta hyvilläni olen, että itse olen välttynyt alkoholin ongelmilta.
Eilen kävin uudella kuvausreissulla hiukan kauempana, eikä siitä jäänyt ihmeemmin kommentoitavaa, mukava reissu oli kaikkineen. Nyt olenkin kopioinut kaikki entiseen blogini kirjoitukset tänne, joten tämän jälkeen kirjoitetut ovat asiaa suoraan tänne. Jäljellä on vielä sivujen ja linkkien siirto, mutta ne ovat asia erikseen.