Galatalaiskirjeen jäljillä

Hel 15. 2009 - taavetti

Sain viettää vaimoni ja monen muun uskovaisen kanssa unohtumattoman viikonlopun Reisjärven kansanopistolla. Siellä oli useita eri aihepiirien lyhytkursseja, me osallistuimme Raamatun kertomusten kurssille, jonka aiheena tällä kerralla oli Paavalin kirje galatalaisille.

Luennon avaukseksi ja   keskustelun pohjaksi luennoitsija näytti bkartalta muinaisen Galatian maakunnan paikan, suunnilleen nykyisen Ankara nimisen kaupungin maisemista.  Ympäröivät maakunnat ja niiden suhde Rooman imperiumiin katsottiin pikaisesti läpi.  Näin saimme sijoitetuksi tapahtumat maisemallisesti ja historiallisesti kohdilleen. Galatian seurakuntien tapahtumia tarkastelimme sekä Galatalaiskirjeen sisällön, että Apostolien teoista löytyvän, Luukkaan muistiin merkitsemän, Jerusalemissa pidetyn Apostolien kokouksen valossa. Apostolien tekoihin poikettiin siksi, että Paavali muisteli galatalaiskirjeessään samaa kokousta osittain eri näkökulmasta.

Sekä Jerusalemiin, että Antiokiaan (muistinko oikein) olivat niin sanotut judaistikristityt aiheuttaneet levottomuutta opetuksellaan, että evankeliumia, jota  Paavali ja muut apostolit saarnasivat, oli jäänyt puutteita. Sitä evankeliumia pitäisi täydentää opettamalla kristityiden pidettäväksi myöa Mooseksen lakia. Jerusalemin apostolien kokouksessa se opetus torjuttiin, mutta sen jälkeen samat judaistikristityt menivät saman eksytyksen kanssa Galatian seurakuntiin. Siitä oli Paavali saanut murheellisia terveisiä ja siksi hän kirjoitti kirjeensä Galatian seurakunnille.

Kävimme kirjettä läpi eri suomennnoksia vertaillen, välillä opettaja katsoi alkutekstin sanontaa ja eri suomennus vaihtoehtoja. Antoisa oli kurssi ja antoi mielenkiintoa tutkia lisää.  Aiheesta on ilmestynyt kirjakin SRK.n kustantamana ja lisää vastaavia kursseja on tulossa eri kansanopistoihimme ja leirikeskuksiin. Kannattaa hankkia kirja, ja jos mahdollista, hakeutua kurssille.

Kurssitunnelmista

Hel 16. 2009 - taavetti

Muistelin edellisessä merkinnässäni yhtä kurssia, mutta samaan aikaan oli opiskelijoita usealla muidenkin aiheiden kursseilla. On siksi paikallaan kirjoittaa muutama lause siitä välittömästä tunnelmasta, jonka tunnelmaan pääsimme jo perjantaina, kun opistolle mentyämme asetuimme ensimmäiselle aterialle. En tiedä aihetta, mikä lähipöydissä ruokailleita nauratti, mutta heidän hersyvä ja iloinen naurunsa kertoi iloisen mielen ohella ilosta, jonka elävä usko on heidän elämäänsä tuonut. Vaikka mikä tahansa iloinen mieli pursuaa iloisena nauruna, ei sellaista sydämen ja sielun herkkyyttä voi teeskennellä, ilon täytyy asua iloitsijan sisimmässä ja kuplia sieltä toistenkin kuuluville uskovaisille ominaisella tavalla.

Erikoisen paljon paikalla oli peruskouluikäisiä poikia, jotka ohjaajansa johdolla pelasivat erilaisia pelejä niin sisällä kuin ulkonakin. Ulkona oli pieni napakka pakkanen, joka antoi liikkuville pojille runsaasti raitista ilmaa keuhkoihin ja intoa liikkumiseen. Kerran jututin heidän ohjaajaansa, hän kertoi poikien olevan todella innostuneita ja reippaita.

Päiväkerhojen ohjaajia koulutettiin yhdessä ryhmässä, opiston paikallisilla yhdyshenkilöillä oli suurehko ryhmä oppimassa ja suunnittelemassakin opiston toimintaa. Muistan toistakymmentä vuotta sitten toimineeni siinä joukossa, tutun oloisia olivat siis heidän aiheensa, vaikka nykyisin on moni asia aivan erilaista entiseen verrattuna. Tässä saattaa jäädä joku ryhmä mainitsematta, mutta eihän ole tarkoituskaan käydä läpi kaikkia yksityiskohtia.

Joukkoon oli osunut yllättävän monta pientä lasta, osa vielä rintaruokinnallakin äitinsä mukana. Enimmät heistä taisivat olla päiväkerhon ohjaajien lapsia, mutta olipa kaksi vauvaa äiteineen osunut meidänkin Raamattuun keskittyvään ryhmäämme. Vielä mainitsematon diakoniaryhmä saattoi pitää sisällään muutamia vauvaa hoitavia äitejä. Ihmeen vähän siellä kuului lasten itkuja, vaikka pienokaiset olivat mukana kaikissa ilta- ja aamuhartauksissa sekä ruokailuissa. Tunnelma oli siis valoisa ja Jumalaan luottava, juuri sellainen minkä vain elävä usko voi saada aikaan.

Muistikatkelmia pyhäkoulun opettajana

Hel 12. 2009 - taavetti

Kinkereillä saamamme tehtävän jaon mukaisesti sovimme pyhäkouluvuoroista. Ensimmäonen vuoroni lähestyessä jännitykseni tiivistyi. Kokenut Maija piti ensimmäisen pyhäkoulun meillä, samalla sain seurata opetusta ja ehkä hiukan oppia itsekin. Seuraava kerta oli sovittu pidettäväkseni Maijan kotona, jonne meiltä oli matkaa kolmisen kilometriä. Otin kaksi vanhinta lastani pyöräni kyytiin ja poljin ne muutamat kilometrit. Olin ennakolta katsonut tekstin kahden eri käännöksen Raamatusta ja tekstin selityksiä kahdestakin lehdestä.
Mielessä toistakymentä vuotta Matin pitämät pyhäkoulut ja niiden oppilasmäärät, ajattelin hiukan pelon sekaisesti, entä jos nytkin tulisi saman tasoinen suosio. Pelkoni oli kuitenkin turha, sillä kävi päinvastoin, oppilaiksi tuli kahden oman lapseni lisäksi vain Maijan kaksi lasta. Niin pidin ensimmäisen pyhäkoulutuokioni vain neljälle lapselle. Menihän se joten kuten, en enää muista, kuka toimi sillä kerralla esilaulajana, vai jäikö se aivan lasten varaan. Suunnilleen samoissa puitteissa jatkui sen kevään aika, yksittäisiä pyhäkouluja  muistan enää vain muutamia.

Eräs mieleeni jäänyt kokemus on sellainen, kun kolme omaa tyttöä pyöräni kyydissä ajelin erääseen pienelle perukalle kotiin, jonne meidät oli kutsuttu pyhäkoulua pitämään. Toukokuinen päivä oli melko helteinen, tiellä pehmeää hiekkaa että saatoin vain kävellä enimmän osan siitä kahden kilometrin matkasta. Kesän ajaksi otimme taukoa, mutta syksyllä taas jatkettiin uudella innolla, silloin mukaan tuli muutamia uusiakin oppilaita.  Aloitin silloin kotoa, niin neljän kilometrin päästä eräs isä toi lapsensa autolla meille, palasi saman tien kotiinsa ja lapset saivat pyhäkoulun jälkeen kävellä omin jaloin kotiinsa. Siihen kotiin ei pyhäkouluamme kutsuttu kertaakaan.

Toiset lapset kävelivät meille kahden kilometrin päästä, yksi tyttö osoittautui melko ahkeraksi ja osaavaksi oppilaaksi, joka kulki mukana kohtuullisen säännöllisesti. Hänen kaksi veljeään kävivät harvemmin, joskus syksymmällä toinen heistä mutisi itsekseen, että taas tuli tienattua viitonen. Tarkemmin kysyttyä saimme kuulla, että tämä helluntailaisäiti maksaa lapsilleen siitä, että he lähtevät pyhäkouluun. Hän kutsuikin meidät muutaman kerran kotiinsa pyhäkoulua pitämään. Erään heillä pidetyn pyhäkoulun muistan pitäneeni aivan valmistautumatta ja kovan kiireen hikisenä. Minulla oli tarkastettavana ja muokattavana erään puolueen jäsenluettelo, joka piti saada nopeasti osaston puheenjohtajalle. Sain sunnuntain aamuna tarkastuksen valmiiksi, otin pyhäkoulupaperit toiseen kassiin, toiseen puolueen jäsenlistan, jonka hyvässä potkukelkkakelissä kiikutin osaston puheenjohtajalle noin kuuden kilometrin päähän meiltä. Sieltä palasin kotini ohi sovittuun pyhäkoulupaikkaan, parisen kilometrin päähän meiltä. Päästyäni hikisenä perille, avasin ensi kerran Raamatun sen päivän tekstien kohdalta ja tutustuin pikaisesti aiheeseen muutenkin.  Kymmenen minuutin valmistelun jälkeen sekin pyhäkoulu tuli jotenkin pidetyksi.

Talven tultua ajoin muutamaan pyhäkouluun hevosella, ainakin Herralaan josta vanhimmat lapset olivat liittyneet pyhäkoulumme oppilaisiin. Erityisesti edellä mainitsemani helluntailaisäidin tyttö, lähti mielellään sellaiselle reissulle. Meille hän tuli ensin kävellen sen parin kilometrin matkan, sitten alkoi viihtyisä kyyti kirkkoreessä peittojen alla. Kevättalvella kantohankien aikaan, olin sopinut pyhäkoulun erään yksinäisen vanhemman naisen kotiin. Sinne kuljin hankia kävellen, vedin pienempiä lapsia ahkiossa suurempien kävellessä mukana. Matkaa siinä on vain kaksi ja puoli kilometriä, joka raikkaassa kevät talven pakkasessa taittui hienosti. Perillä iloinen kukkakauppias kestitsi meitä ja muita paikalle tulleita runsain antimin.
Olin mielissäni seurannut vanhimpien oppilaiden nasevia ja muutenkin tietäviä vastauksia asettamiini kysymyksiin, se antoi mahdollisuuden harkita opetusvastuun siirtämistä heille jossakin sopivassa vaiheessa. Siinä mielessä annoin heille tehtäväksi tehdä merkintöjä pyhäkoulun päiväkirjaan, ja olivathan he jo ottaneet vastuun laulujen aloittamisesta, vaikka joskus varsinkin kotonani käytin nauhurin kasettiakin laulamisen tukena. Tehtävien siirron valmisteluista on viisainta tehdä oma merkintänsä, ettei tämä jatku liian pitkäksi.

Vielä seurakunnan pyhäkouluna

Hel 13. 2009 - taavetti

Melkein huomaamatta vetäytyivät pyhäkoulusta pois muut, vain Rauhanyhdistyksen jäsenten lapset jaksoivat kulkea mukana. Keskilylän isä ei kyydinnyt poikiaan, helluntailais äisistä en tiedä, lopettiko hän maksamisen pojilleen, vai vetäytyivätkö pojat sivuun muusta syystä. Kun havaitsin eriytymisen, halusin hiukan helpottaa harvojen perheiden pitkiä ja toistuvia kuljetusmatkoja. Kokeilin pyhäkoulun aloittamista seurapäivinä, puoli tuntia ennen seurojen alkua. Ratkaisu osoittautui monin puolin onnistuneeksi, ainakin saimme lisää säännnöllisyyttä toimintaan, eikä minulle tai muille tullut turhia käyntejä. Yleensä aina mukaan tuli sopiva määrä lapsia, ja vaikka ei tullutkaan, sainhan olla ainakin seuroissa sillä kerralla.
Muutaman kerran annoin pyhäkoulun paikalle tulleen puhujan tehtäväksi, siten pääsin itse helpommalla ainakin sen kerran. Monta kertaa kuitenkin jouduin hoitamaan tehtävän itse, kun sopivaa sijaista ei ollut saatavissa. Annoin toki vanhimmille lapsille tehtäviä ja vastuuta, että he voisivat jossain vaiheessa ottaa vastuun koko toiminnasta. Kaveriksi lupautunuttaen kovin usein viitsinyt vaivata, varsinkin kun hänen miehensä alkoi toistuvasti tuomaan terveisiä, ettei meidän olisi sopivaa pitää seurakunnan pyhäkoulua. Kaikilta osin en voinut yhtyä niihin terveisiin, joita hän kertoi saaneensa toisilta paikkakunnilta.

Vastahakoisuuteeni oli pari muutakin syytä, eli ilmeisesti hän halusi lopettaa koko pyhäkoulun pitämisen, toiseen tekijään ei liene tässä yhteydessä tarpeellista puuttua tämän enempää.

Muutamia kokemuksia voinen kertoa niistä pienistä tuokioista, joita sain lasten kanssa viettää. Yleensä lapset olivat ja ovat välittömiä, vaikka on heidän joukossaan ujojakin. Ujot sentään rohkaistuivat välittömämpien tovereieensa rohkaisemina. Aluksi pisimme tuokiot aivan lasten kesken, korkeintaan toinen opettaja oli esilaulajana ja oppia hakevan opettajan tukena. Koska vanhemmat hoitivat kyyditystä, oli heillä luonnollinen ja hyväksyttävä halu kuulla, mitä heidän lapsilleen opetetaan. Enimmäkseen se toimikin hyvin, antoihan vanhempien seuraaminen tukea epävarmana arkailevan opettajan mieleen. Myöhemmin sain ihmeekseni kuulla, että ainakin yhden kerran oli eräs vanhemmista saanut selityksestä vuorten siirtämiseseen rohkaisua ja opastusta omaankin vaikeaan tilanteeseensa.

Kerran sattui kuitenkin niin, että vanhempien läsnäolo samassa pienessä huoneessa sulki jokaisen lapsen suun totaalisesti. Kun vastauksia ei saanut houkutelluksi, jouduin kysymään, että onkohan meitä nyt tässä liikaa. Niin vanhemmat huomasivat siirtyä eri huoneeseen ja saimme lasten kanssa keskustelun viriäm”n.
Ennen pitkää siirsimme pyhäkoulun aivan Rauhanyhdistyksen nimellä pidettäväksi, siihen ratkaisuun oli helppo mennä, kun muita ei enää kulkenut mukana tuokioissa. Kun opettajien valinta näin siirtyi Rauhanyhdistyksen vuosikokoukseen. saatoin parin vuoden kuluttua esittää vanhimpien pyhäkoululaisten nimeämistä opettajiski, olivathan he jo rippikoulunkin käyneet. Kun vuosikokous hyväksyi ehdotuksen, pääsin vapaaksi sinänsä miellyttävästa, mutta kuitenkin vastuullisesta tehtävästä.  En kuitenkaan aivan lopullisesti, sillä parikymmentä vuotta myöhemmin minua kohtasi uusi pyyntö, mutta se on uuden merkinnän aihe.
 

Pyhäkoulumuistoja

Hel 3. 2009 - taavetti

Viime sunnuntain nuorisotyöilta ja uuden materiaalin esittely siellä aktivoi minut muistelemaan entisiä pyhäkouluja, joissa olen eri aikoina ja eri tilanteissa elämäni aikana mukaan päässyt tai joutunut. Ensimmäiset muistot ovat siitä,kun äiti joskus satunnaisesti muisteli lapsuutensa harvoja pyhäkouluja pitkien metsätaipaleiden takana. Mainintaa enempää en niistä muista, enkä siis voi kertoa. Jotkin koulukaverini kertoivat pyhäkoulusta koulutietä kävellessämme, mutta ei siinäkään tainnut opettajan nimeä enempää olla keskustelua.
Meidän lapsille pyhäkoulu tuli ajankohtaiseksi, kun koulukaverini isä naapurista alkoi sitä pitää. Kutsuttuina menin sinne kahden veljeni kanssa ajoissa, kun alkamisen ajankohdaksi oli ilmoitettu tasan kello 12 sunnuntaina. Pitkäksi alkoi aika tuntumaan, kun kello lähestyi kahta iltapäivällä, eikä alkamisen lupausta parempaa merkkiä ilmennyt koko pyhäkoulusta. Juoksimme paikalle tulleiden lasten kanssa hippasilla,piilosilla ja muitakin lasten leikkejä. Suunnittelin jo lähtöä kotiin kilometrin päähän, kun kutsu sisälle vihdoin kuului.
Meidät ohjattiin kamarin puolelle, johon opettaja oli valinnut muutamia mustan sävyisiä  tauluja Raamatun tapahtumista. Vuorolukuna luettiin päivän teksti Raamatusta, sen jälkeen kertasimme sitä jae jakeelta. Opettaja näytti niitä pelottavan mustasävyisiä noin 40 x 60 sentin kokoisia tauluja, joissa oli kuvia Jeesuksesta, opetuslapsista, enkeleistä ja mikä milloinkin liittyi aiheeseen. Ensimmäisen kerran aihetta en muista, muistakin on mieleeni jäänyt vain Mikkelinpäivän teksti taivaassa sotivista enkeleistä. Se saattoi olla yksi ensimmäisistä pyhäkouluistani, onhan Mikkelinpäivä syksyllä. Pyhäkoulun alkamisajan epäsäännöllisyys osoittautui sen opettajan aikana jatkuvaksi tavaksi, joka jatkui sittenkin, kun pyhäkoulua alettiin kierrättää oppilaiden kodeissa. Muiden opettajien pyhäkoulussa en ole kulkenutkaan, opettajan vaihduttua olin kasvanut pyhäkouluiästä nuoren miehenalun töihin.
Muutakin pohtimisen aihetta äitini koki pyhäkoulustamme. Sen hän ilmaisi kerran seurojen yhteydessä kysymällä eräältä vierailevalta puhujalta, onko sopivaa lähettää lapsia pyhäkouluun, kun sitä pitää körttisaarnaaja. Yksiselitteinen vastaus jäi saamatta, sen sijaan vieraileva veli pohti aihetta eri puolilta lähestyen. Ensiksikin pyhäkoulu nsinänsä on hyvä ja hyödyllinen tiedon saannin paikka. Jos opetus on lähinnä vain tiedon jakamista, siinä ei pitäisi olla sinänsä pahaa. Jos alkaa ilmetä uskosta harhauttavia vaikutuksia, kannattaa pyhäkoulussa kulkemista harkita vielä uudelleen ja tarkemmin. Niinpä jatkoimme senkin jälkeen pyhäkoululaisina siihen asti, kun lähdin isäni mukaan metsätöihin 13 vuotiaana. Sieltä en enää edes muistanut pyhäkouluja kovin usein, kun oli muutakin tekemistä. Vasta parinkymmenen vuoden kuluttua tulivat pyhäkoulut eteeni uudelleen, se on sitten aivan eri tarinan aihe, kun en halua jatkaa tätä toivottoman pitkäksi.

Pyhäkouluun opettajaksi

Hel 4. 2009 - taavetti

Jatkan alkamaani pyhäkoulumuistojen tallentamista pienin katkelmin sieltä täältä. Aikaa ehti kulua toista kymmentä vuotta, isä oli kuollut täytettyäni viikko sen jälkeen, kun olin täyttänyt 16 vuotta. Kotoa käsin olin kulkenut erilaisissa töissä usealla suunnalla. Olin suorittanut asepalveluksen Kuopiossa ja Helsingissä, maamieskoulun Haapajärvellä. Solmin avioliiton, ostimme kotitilan jonka viljelyä jatkoimme kohtuullisen aktiivisesti. Meille syntyi mukavia lapsia, jotka ajallaan aloittivat koulunsa läheisellä kyläkoululla. Pyhäkoulua pidettiin eri puolilla kylää useissa eri piireissä melko ahkerasti. Silloin tällöin kuulin niistä terveisiä. Omalla perällämme pyhäkoulua piti entinen luokkakaverini, entisen pyhäkoulun opettajamme tytär. Kylällä tuli kuuluisimmaksi kylän keskustassa ja keskustan eteläpuolella erään Inkerin siirtolaisen ja uskon veljemme pitämät pyhäkoulut. Ne olivat niin suosittuja, etteivät kaikki mahtuneet kerralla, vaan hän piti kahta vuoroa perätysten joka sunnuntai. Nuoremmat sisarukseni kävivät siinä Matti-veljen pitämässä pyhäkoulussa, vaikka matkaa oli kävellen tai pyöräillen 4 -6 kilometriä.
Aikanaan Matti ja toisetkin tulivat ikään, jolloin heidän tilalleen oli löyde6ttävä uusia opettajia.  Entinen luokkakaverini meni naimisiin ja muutti pois kylältämme. Yksi ja toinen aloitti opettajan tehtävässä, luopuakseen siitä kohta. Pyhäkoulupiirejä yhdistettiin ja kinkeripiirit muodostettiin vanhan kansakoulujen piirijaon mukaisiksi, jossakin välissä piirejäkin yhdistettiin suuremmiksi. Lopulta oli lupautunut opettajaksi pyhäkouluun uskon sisar muutaman kilometrin päästä meiltä, mutta hänkin oli lopettamassa tehtävää.
Ne kinkerit taisivat olla meillä, jossa asiasta vakavammin keskusteltiin, eikä tehtävään suostuvia tuntunut löytyvän lainkaan, lopulta joku keksi ehdottaa minua. Olin ehdotuksesta hämmästynyt, hetken aikaa pyörittelin päätäni ja ajatusta mielessäni. Minustako opettaja pyhäkouluun, enhän osaa edes laulaa? Ratkaisu oli tehtävä nopeasti, ja kun kaikki paikalla odottivat minulta vastausta, kuulin puhuvani jotenkin seuraavan suuntaisesti.
Tuskin minusta on opettajaksi, enhän osaa laulaakaan, joka siinä tehtävässä on välttämätön ominaisuus. Toisaalta jos ehdottomasti kieltäydyn, joku voi sanoa, että ethän edes yrittänyt. Voihan sitä yrittä, ettei jää sanomisen sijaa, mutta laulutaitosia kavereita tervitsen ehdotomasti. Siihen vaatimukseen kaikki suostuivat, ja kun edellä mainitsemani uskon sisar suostui kaveriksi, sain pestin seurakuntaamme pyhäkoulun opettajan tehtävän kotikylälläni. Varsinaiset pyhäkoulun opettajan muistot jääköön toiseen merkintään.
Avainsanat: laulu, opettaja, pyhäkoulu

Vanha kirje Aaroni Sankalalta

Kes 6. 2008 taavetti

Löysin kirjeen vanhasta Lasten Siionista vuodelta 1962, mutta itse kirje on vielä vanhempi, tästä hetkestä katsoen noin sadan vuoden takaa. Kiinnostuin tallentamaan kirjeen myös blogini sivuna, että siitä olisi iloa nykyisillekin internet ajan ihmisille. Kirjeen esittelyn on kirjoittanut lehden silloinen toimittaja Lenna A Pellikka.

————————-

Vanha ja kallis kirje

Lasten SIIONI 1962

Julkaisemme ohessa vanhan Aaroni Sankala-sedän kirjeen. Hän on ollut kristillisyyden saarnamiehiä vuosisadan vaihteen aikoihin. Hänen suuri rakkautensa oivat lapset, joita hän ei koskaan unohtanut puhutella saarnoissaan eikä kanssapuhe heidän kanssaan supistunut vain tervehtimiseen.  Oheisen kirjeen hän on kirjoittanut rakkaaseen Naatuksen kotiin Alavieskaan. Setä oli kotoisin Kemin seuduilta. Kirje on juuri siinä muodossa, jossa hän on sen kirjoittanut. Tuo murre on niin kovin tuttu ja rakas toimittajajasedällekin.

Toimittajasetä

______________________________

Kemi Syyskuun 27 p 1908

Esteri Hoooooi ja Elsa ja Martta

Hooooooii!

Nyd minä alen täälä. Tulkaapa nyt tervehtän, kuka teistä ensin syliin kerkiää? tuli niin ikävä, että piti asiasta tehen lähtiä teitä kattomaan; vieläkö te elättä ja olettako vielä uskomasa, Tulkaa nyt likemäs, älkää ny ujostelko, Olettako te koonneet Puoloja. Tuokaapa nyt, minullekki kouralinen puoloja, että saattaisin teile sanua etes terveisiäkään Kemin pikkuristityiltä. Täälä ovat seurat juuri meidän krannisa, Täalä on Kalle Helistö Kemijärveltä. Se on menosa Ylivieskaan isoin kokouksiin. No tule sinä Elsa eli Martta syliin, koska Esteri ei viitti tulla taitaa se olla mulle puoloja noutamassa. Jätämä nyt kaikki tähän, Ja käskekää kaikki Pikkukristityt ja lähemä tuone poikki kartanon leipomatupaan eli vinttikamariin. Pidäme sielä pikkuseurat; ennenkuin raskin teidät jättää, Minä en jouta kauvon olemaan enkä viitti nuijen täytten ihmisten kuulten ruveta puhumaan.

No nythän me olemaki täälä leipomatuvasa, Jokos täälä nyt on kaikki pikkurakkaat, 0lema nyt kerran oikein vapaat ja uskoma kaikki synnit anteeksi, veisaama ja laulama virvotukseksi köyhäle sielulema ja Jumalan kunniakasi ja Iesukselle kiitokseksi. Ja kuin minä nyt pääsisin irti järjestäni ja väärästä kunniasta, että saattasin teile lapsile puhua niin kuin lapsi ja taluttaa teitä sitä punasta tietä, jonka on se suuri lasten rakastaja omala verellään punaseksi merkiny, että tulisima tuntemaan sen rakkauden, joka vapisten maahan lankesi ja pyhät kasvonsa maata vasten painoi ja, huusi isän tykö. Ja kuin hän nousi ja tuli opetuslasten tykö, niin joka hikireikä verta itki. Metkö olima hänen sydämellän niin rakkaita ja kalliita, että hän itte meidän edestämme meni kärsimään meidän; synteime rangaistusta. Niin oli kuuma rakkaus Iesuksen sydämessä, että veri haki tien hikireikäin kautta. Ja vaikka nyt olis ihmiselä niin paljon syntiä kuin hikireikiä, niin se veri, joka Iesuksen viattomasta ruumiista on vuotanu, on kaikki synnit pois pessy kaikilta uskovaisilta, Iesus kärsi meidän etestämme syntirangaistuksen ja makso meidän edestämme syntivelan sillon, koska hän verisenä ja alastoma riippu taivaan ja maan välilä kolmesa rautanaulasa suuresa hätäsä ja surkiasa sielun tuskasa. Ja veri vuotaa joka paikasta punasena ja lämpymänä. Uskoma nytki pikkurakkat, tälläki hetkelä niinku ennenki kaikki synnit, viat ja heikkoudet anteeksi. Tässä veressä minäki olen ahkerainu uskua ja tällä paikala valvua, josa Iesuksen veri vuotaa rakkautesta punasena ja lämpymänä. Joka koko luotua luontua liikutti, aurinko pimeni, maa järisi, kalliot halkesit, haudat aukenit ja pyhäin ruumiit nousit ylös hautoistansa. Täältä veren keskeltä kuulu ääni: se on täytetty. Verisiltä huulilta kuulu myös ääni: tänä pänä pitää sinun oleman minun kansani paratiisisa. Rakas Iesus, putota meidänki sydämiime yksikään nuita punasia ja lämpymiä hunajan pisaroita, että meidänki kuiva sydämemme tulis tuoreemmaksi. Tuntuu minulaki, lapsirakkaat, tälläki hetkelä niin kuivalta ja kovalta tuo oma sydän, mutta Iesuksen sydänpä palaa rakkaudesta ja vuotaa kastetta punasta ja valkiaa verta ja vettä, Tätä kastetta halajaa minun sieluni ja januaa niinku Taavitinki, Tällä kasteela kuin kastuu sydän, niin nousevan aurinkon säteet lämmittävät, että alkaa sydän palamaan ja tulema Iesuksen tuntemaan leivän murtamisesta, Emauksen opetuslapsetki tunsit Iesuksen, kuin Iesus taitti leipää. Rakas Iesus, taita meillekki pikku muru, että meiläki tulisit keviät jalat, kuin Emauksen poikasila, että yölä juoksevat Ierusalemiin isompiin seuroin. Sielä oli enempi seuraväkiä kuin Emauksesa. Rakas Iesus, ole meiläki matkakumpanina, niinku näilä Emauksenki poikasila ja selitä meilekki raamatuita, että meidänki kylmä sydän lämpenis ja alkas palamaan, Tervehtä meitäki sinun sotala voitetula rauhalas, joka olet kunnialisen voiton saanu, vaikka kaikki veres: olet vuotattanu, Herra Iesus on ollu kuolemalle myrkky, helvetile surma ja hukuttanu perkeleen; jolla kuoleman valta oli. Onhan meilä, pikkurakkaat, syy uskua Jumala isäksi }a Iesus veljeksi, koska sitä ei kuolema jakanu. Mutta Iesus nousi ylös kuoleman ja helvetin voittajana. Ja jos täälä meidän pikku seuroissa on joku isompi kristitty, minä kuin en erota, niin minä sanon niile vain yhen sanan. Kastelkaa näitä nuoria ja pieniä kasvia sillä punasela kasteela, joka vuoti siittä pilvestä, joka Kolkatala riippu kolmesa rautanaulasa. Sillä nämät ovat niitä ruusunkukkia, joita Herra on istuttanu peltoonsa teile ja peltomiehile iloksi. Sillä nämät kukät on tehneet minunki matkani hupaseksi ja iloseksi, joka kohta pääsen pois. Hyvästi, Jumalan rauhaa. Sano terveisiä isäle ja äitile ja siskoiles ja veljeles.

Esteri Hoooi. Hyvästi. Pitää joutua kotia, että kerkiää vielä Ylivieskaan. Aaroni Sankala

Keväinen laulu

Maa 28. 2012 - taavetti

Aikanaan ihmettelin keväisen laulun sanoja: “Murheesi suista, ilmasta puista, soi riemulaulu, tuoksuu jo maa…” Mietin miten ilmasta puistetaan, kunnes tajusin että metsässä kasvavista puu nimisistä kasveistahan se riemulaulu soi ja kaikuu. Ei ole kyse puistamisesta vaan puu sanan taivutuksesta.
“Taas rintaraukka riemusta lyö, jäi kauas taakse talvemme yö…”

Pinotaan polttopuita

Huh 13. 2012 - taavetti

Puiden asettelu pinoon on periaatteessa yksinkertaista työtä, siitä huolimatta monella kokemattomalla pino noustessaan kallistuu, yleensä pinoajan suuntaan, jolloin pinon kaatuminen uhkaa. Kokemattomat pinojen tekijät asettelevat alempaan reunaan puita pitkittäin, joka sinänsä on mainio keino, jäähän väliin ilmarako, joka nopeuttaa kosteiden puiden kuivumista. Toisaalta sellainen ilmarako vie tilaa, joka ainakin ahtaissa paikoissa on tavallaan tilan tuhlausta, eikä sellainen rako juuri vähennä kaatumisen vaaraa.
Vanhan kansan kokeneet ihmiset, ainakin miehet, käyttivät parempaa keinoa. Sitä keinoa käytän minäkin, mutta se edellyttää ennakointia pinon muodostamisessa. Jos pino näyttää kallistumisen merkkiä suuntaan tai toiseen, asettele viimeistään siinä vaiheessa puiden tyvipäät alemman laidan puolelle. Pinon kaatumisen ehkäisyyn kerron kaksi hyvää vihjettä. Lado puut pinoon siten, että pino on jatkuvasti hieman kallellaan taustan seinän ja/tai edellisen pinon suuntaan. Samalla voit kiilata pieniä puita sinne tänne siten, että ne yhdistävät ladottavan pinon entiseen. Näin menetellen olet hyvilläsi, kun talvella haet puita hellassasi tai uunissasi poltettavaksi. Riemullisia puiden varastointisäitä ja lämmintä talvea hellasi, uunisi ja takkasi ääressä toivoen.

Kielten opiskelusta

Huh 17. 2011 - taavetti Muokkaa |

Jos venäjän opiskelu ruotsin asemasta sulkee joitakin oppilinjoja, se varmasti vastaavasti avaa enemmän niitä toisaalle. Miksi se ei sovi edes kokeiluna? Ja huvittaa tuokin “lapsia koekaniineina” ilmaisu. Eikö opetusministeri ole oivaltanut, ettei koulua voi kokeilla muilla kuin kouluikäisillä, siis lapsilla. Jos pakollinen ruotsin opetus vie tuntikiintiön, ei siihen kiintiöön mahdu muita kieliä muuten, kuin pakollisuutta vaihtamalla toiseen kieleen. Ja juuri sitähän ne itäiset kunnat taisivat haluta, eikö niin?
Pienten kuntien pienillä oppilasmäärillä ei muodosteta useita ryhmiä, ja vaikka muodostettaisiinkin, pakollinen kieli estää toisen kielen aloittamisen pienillä lapsilla. Kunnollisen venäjän oppiminen edellyttäisi varhaista aloittamista, että oppisi kuulemaan ja lausumaan ne 7 ässää ja muut kielellemme oudot ilmaisut. Siinä olisi pohjaa oppia myöhemmin muitakin kieliä.

Reissujen kesä

Syy 20. 2010 - taavetti Muokkaa |

Sellainen on ollut tämä kesä. Muutamassa yllättävässä paikassa olen vaimoni kanssa käynyt, muutama kauan harkittu paikka näyttää jäävän käymättä. Yllättävä oli ainakin keväinen Ruotsin reissu, jollaista olin kyllä kauan haaveillut ilman tarkempaa suunnitelmaa, mutta jolle mahdollisuus avautui aivan yllättäen. Samalla skaalalla voin arvioida pian alkavaksi suunniteltua Saariselän viikkoa. Enimmän osan iästäni olen Lapin maisemista haaveillut, perin harvoin on sinne mahdollisuuksia auennut. Nytkin, kun suunnittelimme Holiday Club vaihtoviikkoa, tuntui Saariselkä liian kaukaiselta, että sinne ajaisin. Kun muut vaihtoehdot osoittautuivat vaikeiksi sovittaa, osui valinta lopulta Saariselälle. Varmaan siellä on mukavaa käydä ainakin kerran eläessään, vaikka komein ruska siellä on kuulemani mukaan jo ohitse.
Toteutumatta jäävät vielä ainakin Karhunkierros, jota nytkin vakavasti selvittelin. En varmaan siellä olisi paljoa kiertämään ehtinyt, mutta olisihan niitä maastoja mukava edes hiukan silmäillä. Vakaa aikomus on ollut muutaman vuoden aikana Vaasassakin käydä, ja kun keväällä avioitunut kummipoikakin asui siellä, olin vakuuttunut, että nyt se reissu toteutuu. Kummipoika on nyt muuttanut Helsinkiin, ja Vaasa on meiltä yhä käymättä. Ainakin keväällä ostetut Ruotsin tuliaiset pitäisi hänelle toimittaa. Kenties se onnistuu ensi kuussa äitini syntymäpäiväjuhlan aikana.
Holiday viikkoa harkitsin pitkään koulujen syysloman ajaksi, mutta kun äitini juhla osuu juuri kahden alueen lomien taitteeseen, piti luopua niin Keski-Suomen, kun Savonkin lasten mukaan ottamisesta. Muuten niitä lasten lapsia on hauska pitää mukanaan ainakin viikon ajan, eivätkä lapsetkaan ole sellaisesta viikosta pahoillaan olleet.

Leikkikenttä

Kes 24. 2009 - taavetti

Rahalla mitaten se ei yllä merkittäviin saavutuksiin, mutta siitä huolimatta on varmaa, että tämän päivän lapset muistavat sen vielä aikuisenakin. Pihtiputaalla Muurasjärven kyläkirkon takana sijaitseva, ihka uusi leikkipuisto on nimittäin sen verran uutteran työn tulos, että Pihtiputaan kyläkunnilla ei ole aikaisemmin moiseen ryhdytty. Harvassa ovat myös ne muut maakunnan kyläkunnat, joissa on rakennettu leikkipuisto liki talkoin lasten iloksi.
Syystäkin Mannerheimin Lastensuoluliiton Muurasjärven osasto järjesti sunnuntaina komeat leikkipuiston avajaiset. Mukaan oli saatu vieraita mm. ‘ MLL:n keskustoimistosta Helsingistä ja piiritoimistosta Jyväskylästä. Luonnollisesti edustettuina olivat Pihtiputaan kunta, seurakunta, metsänhoitoyhdistys, kansalaisopisto, osuuspankki sekä runsas talkooväki, eli kaikki, jotka olivat olleet edesauttamassa leikkipuiston syntymistä.
Kauanhan leikkipuistosta haaveiltiin. MLL:n Muurasjärven osaston puheenjohtaja Eila Halla-aho muistelee, että liikkeelle lähdettiin vuoden 1980 valtakunnallisen yhteistyönprojektin pohjalta. Kunta antoi meille maapohjan ja puut kaupantekijäisiksi. Lisäksi ostimme jonkin verran höylättyä puuta, hän kertaa alkutaivalta.
Kalusteet puutyöpiirissä
Varsinainen uurastus tapahtui viime talvena. Muurasjärvellä oli kansalaisopiston puutyöpiiri, jossa kylän miehet nikkaroivat Heikki Kanasen johdolla leikkipuiston kalusteet. Siinä syntyivät kiikut, liukumäet, kiipeilytelineet, mitä nyt leikkipuistossa vain voi kuvitella olevan.
Keväällä, kun lumet olivat sulaneet, leikkivälineet laitettiin paikoilleen, alue siistittiin ja sunnuntaina vihdoin kokoonnuttiin yhteiseen juhlaan. Laskin, että 75 kahvikuppia oli käytössä. Olisi meitä ollut varmasti enemmänkin, mutta tänä viikonloppuna oli paljon muuta ohjelmaa, kuten Killerin maatalousnäyttely ja Hankasalmen suviseurat. Lisäksi meidän kuoro on parhaillaan Sallassa, Eila Halla-aho luettelee yhteensattumia.
Jo avajaispäivä paljasti, että leikkipuistoa on kaivattu. Se kuluu mm. kylällä perhepäivähoidossa olevien lasten touhuissa, ja myös seurakunnan päivä kerho, sekä kunnan leikkikerho viettävät varmasti aikaansa puistossa. Ja toki sinne voivat, mennä muutkin lapset.
Mitäpä tämän jälkeen? Leikkipuiston vieressä on iso kasa puita, joista voisi tehdä lisää leikkivälineitä. Myös uimarannasta haaveillaan. — Mutta ensiksi täytyy henkäistä, siksi kova urakka puiston rakentaminen oli, huokaa osaston sihteeri Eija Niemelä.
Kotiseudun Sanomat 29.6.1987
Vuoden 2009 kevään aikana leikkikentän kalusteet on uusitu, muutama viikko sitten oli uudistetun kentän avajaiset. Yli 20 vuotta olivat siis kestäneet aikanaan talkootyönä valmistetut kalusteet.
 

Kaurapuurojättiläinen ja särkynyt kananmuna

Mar 20. 2008 - taavetti

Muisto lapsuudestani:
Tuli eräässä keskustelussa kysytyksi, onko kämmenellesi joskus särkynyt kananmuna. Kerronpa tässä muiston aiheesta.
Naapurin Seppo oli meillä kylässä, innostuimme nostamaan seipäälle äidin irrottaman hernekasvuston, erikoisesti Seppo kunnostautui puuhassa. Menimme sisälle, ja Seppo löysi veljeni lukukirjan, alkaen selata sitä. Äiti oli käynyt kanan pesällä ja tuli sisälle kananmuna kädessään. Huomattuaan Sepon keinutuolissa, äiti antoi tuomansa munan Sepolle palkkioksi työstä.
Seppo otti kananmunan käteensä kiitollisena, jatkaen kirjan selaamista. Avautui satu kaurapuurojättiläisestä, aukealla oli kuva suuresta, lihavasta miehestä, siitä jättiläisestä. Pitihän moista ilmestystä nyrkillä lyödä, oikein isän nyrkillä. Lyönti onnistui hyvin, mutta kirjan alla, Sepon vasemmassa kädessä oli se kananmuna. Eikä se moista iskua kestänyt, vaan hajosi valuen Sepon sormien välistä ja kämmenen reunoilta lattiaa kohti.
Äitini seurasi tapahtumaa, ja kiireen vilkkaa ojensi paistinpannun valuvan kämmenen alle, johon Seppo sopuisasti valutti juoksevan tavaran kämmeneltään. Hetken kuluttua Seppo sai syötäväkseen herkullisen annoksen paistettua kananmunaa.

Luokassa Merkintöjä, kotona