Muistoja suviseuramatkalta Ruotsiin

Tou 22. 2010 taavetti

Ensimmäisestä usean päivän kestäneestä ulkomaan matkastani riittäisi aineksia useaankin kirjoitukseen, saa sitten nähdä, mitä saan aikaiseksi. Aluksi yritän yleistä silmäystä tai esittelyä, kuinka vain haluaa nimittää.
Innostus vuosia haaveillulle matkalle syttyi talvella, kun olin julkaissut vanhasta Päivämiehestä skannaamani jutun Pehr Brandellista, eräästä ennen Laestadiusta vaikuttaneesta kristillisyytemme papista Ruotsin alueella. Eräs ystäväni kiitti siitä ja kertoi käyttävänsä sen tietoja, kun on lupautunut esittelemään matkan varrella Ruotsin, ja erityisesti kristillisyytemme historiaa. Innostuin asiasta, ja saatuani selville liikennöitsijän, sovittuani vaimoni kanssa lähdöstä, ilmoitin meidät mukaan matkalle. Vaikka myöhemmin saimme kutsun samaan aikaan pidettäviin kummipojan häihin, päätimme lähteä matkalle.

Lähtö Paavolasta oli ilmoitettu alkavaksi keskiviikkona 12.5.  Niinpä ajelimme edellisenä tiistaina vaimoni veljen luokse Luohualle, josta mainittu veli kyyditsi vaimonsa ja meidät varhain keskiviikkona Paavolan
Rauhanyhdistyksen pihaan, jossa oli matkan alkaminen ilmoitettu. Aamun aikana köryyttelimme nelostielle ja sitä myöten Tornioon, jossa ylitimme rajan. Matkan varrelta kertyi lisää väkeä sieltä täältä. Oulun Rauhanyhdistyksen pihasta suunnilleen puolet siitä 29 hengen ryhmästä, joka lopulta oli matkaan selviytynyt.
Tornioon asti meitä kuljetti mies, joka palasi siitä kotiinsa, tällä järjestelyllä välttyi vakituinen kuljettajamme laittoman pitkältä päivän ajolta. Sen jälkeen hän saattoikin kuljettaa meitä koko ajan, pakolliset tauot ajon välissä olivat meidän jaloittelu- kahvi- ja ruokataukojamme. Pienen Ruotsin ajon jälkeen nousi autoon opas, joka esitteli seutuja varsin asiantuntevasti. Kiintoisaa oli seurata sitä, valitettavasti asiat ovat niin piilossa päässäni, etten saa niitä tähän kaivetuksi. Ensimmäinen matkapäivä päättyi Åseleen, jossa yövyimme.
Illan aikana kävimme pieninä ryhminä tutustumassa Åselen kirkkoon ja muutamiin muihin nähtävyyksiin. Kirkko on samalla paikalla, missä Lars Levi Laestadius saarnasi tarkastusmatkallaan pastoraalitutkintonsa jälkeen, ja jossa hän kohtasi Lapin Mariaksi mainitun naisen, jossa tapaamisessa hän muisteli saaneensa elävän uskon. Silloista kirkkoa ei ole enää, mutta samalle mäelle on rakennettu uusi, suuri ja kaunis kirkko.Napsin siitä ja sen ympäristöstä kuvia, joista osa on tarkoitus lisätä aikanaan tämän blogin sivuille tai muuhun sopivaan yhteyteen. Kokeilen tähän linkkiä kyseisen alueen karttaan: http://maps.google.fi/maps?hl=fi&tab=wl
Torstaina aamupalan jälkeen suuntasimme taipaleelle, ystävällinen hotellin pitäjä tuli meitä pihamaalle saattamaan. Hyvät vuoteet ja mainiot ateriat muistoinamme suuntasimme kohti Borlängeä, jossa tulisimme yöpymään seuraavat neljä yötä. Suorinta tietä emme sentään ajaneet, vaan käännyimme kohti länttä ja tuntureita. Ruotsissa poronhoitoalueet ja eri Lapin maakunnat ulottuvat meikäläisittäin ajatellen hämmästyttävän etelään. Näimme mahtavia tuntureita ja porojakin tiellä ja tien varsilla.
Ruotsin suurin koskijaksi Ongermajoen yläjuoksulla oli mahtavaa katseltavaa, mahtavaa oli sen pauhukin ja jotenkin vaarallista kävely veden silottamilla, koloisilla kallioilla. Useita kuvia niistä nappailin, toivottavasti ne edes hiukan välittävät tunnelmaa sieltä, kunhan saan ne julkaistavaan kuntoon. Lisään taas linkin Googlen karttaan, vaikka linkit toimivat tässä vain, jos kopioit sen ensin tekstistä ja sitten liität selaimesi osoiteriville.
http://maps.google.fi/

Lähestyimme Borlängeä, kiersimme Silljanjärven, poikkesimme suviseurapaikalla, jossa söimme iltapalan. Yöksi löytyi matkustajakoti Borlängestä, noin 20 km päästä. Siellä yövyimme neljä seuraavaa yötä.
Perjantain aamupäivään sijoittui retki Taalainmaan karjamajoille. Sieltäkin kuvat kertonevat enemmän kuin sanat. Vanhaan aikaan oli karja ajettu sinne suurten mäkien maastoon, jopa kymmenien kilometrien päästä laaksoista. Kotiin jäi vain sen verran väkeä, kuin oli tarpeen välttämättömien päivittäisten töiden tekemiseen, tai jotka eivät kuntonsa vuoksi kyenneet kymmenien kilometrien taipaleelle. Naiset, lapset ja miehet menivät tavallisesti perhe- ja kyläkunnittain. Kun oli sovittu ja kuulutettu lähtöpäivä, kaikki olivat valmiina taipaleelle samaan aikaan. Erityisesti nuoret ja ensi kertaa mukaan pääsevät lapset olivat innoissaan. Itsekin aikanaan lehmiä kuljettaneena, saatan sentään jotenkin kuvitella matkan iloa, mutta erityisesti sen vaikeuksia.
Alkukesän kaikki matkanneet viettivät majoilla, naiset hoitivat eläimiä, valmistivat maidosta erilaisia tuotteita, mutta myös tekivät erilaisia käsitöitä silloin, kun muuta tekemistä ei ollut. Askarteluun jäikin aikaa melkoisesti. Lapset ja nuoret paimensivat eläimiä, sekä kykynsä mukaan opettelivat aikuisten töitä. Iltaisin, mutta erityisesti sunnuntaisin, saattoivat nuoret vierailla toistensa luona alueen naapurikylissä.
Kun laaksosta tuotu ruoka alkoi käydä vähiin, lähestyi myös heinänkorjuun aika laaksoissa. Miehet lähtivät heinän tekoon laaksojen niityille, heinän korjuun jälkeen he palasivat majoille, vieden sinne eväitä kodeistaan. Toinen vastaava aika palata laaksoon oli viljan korjuun koittaessa. Lopullisesti laaksoihin palattiin syksyllä ennen talven tuloa, silloinkin perhe- ja kyläkunnittain.

Taalainmaalle on mennyt aikanaan paljon väkeä Suomesta, eräillä silloisilla asutusalueilla on Savon murre ollut vallitsevana. Oppaamme kertoi tarinan eräästä nuoresta miehestä, joka oli lapsuudestaan asti haaveillut Ruotsiin muutosta. Kun vanhemmat eivät pyyntöön suostuneet, poika päätti lähteä sinne aikuisena. Avioliiton solmittuaan hän toteutti haaveensa, jätti nuoren vaimonsa Suomeen, antoi tälle ohjeeksi lähteä vuoden kuluttua miestään etsimään. Vuoden aikana mies arveli saavansa asunnon rakennetuksi ja sen verran peltoa, että elanto olisi turvattu. Koska yhteyksiä ei silloin ollut, eikä posti kulkenut, he sopivat merkistä, jolla vaimo ilmaisisi tulleensa paikalle. Sovittiin merkkisoitto, jonka vaimo töräyttäisi tuohitorvella sopivissa paikoissa.
Seuraavana keväänä vaimo alkoi taluttaa lehmäänsä, antoi sen syödä tien varsilta ja lypsi maidon. Yösija löytyi, milloin tien varren taloista, milloin muualta sopivista paikoista. Kävely Tornioon ja sieltä meren toista puolta etelään kesti kauan, saapui syksy. Talven ajaksi vaimo sai lehmänsä jonkin talon navettaan, auttoi itse talon töissä ja sai niin lämmitetyn yösijan. Kevään tultua hän jatkoi kulkuaan, alkoi kysellä, minne olisi suomalaisia muuttanut. Päästyään suomalaisalueelle, hän jokaisella suuremmalla mäellä otti torvensa ja töräytteli sovitun merkkisoiton. Ennen syksyä mies sitten kuulikin vaimonsa merkkisoiton ja etsinnän jälkeen löysi hänet ja lehmän.

Opas kertoi tarinaa taustaksi sävelmälle: Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta. Kuuntelin sen kohdan heikosti, niin en uskalla varmaksi sanoa, onko virren sävel juuri se, jota kuulemme soitettavan silloin tällöin. Kansansävelmänä se on kuitenkin Taalainmaalta muistiin merkitty.
Pisteaitaa oli majojen ympärillä runsaasti. Vaikka kyseessä ei ole museoalue, haluavat omistajat perinnettä kunnioittaen pitää huolta vanhoista rakenteista. Karjaa siellä ei enää kuljeteta, korkeintaan maiseman puhdistukseen vuohia tai lampaita. Pisteaita tunnetaan siellä pystyaidan nimellä, mutta rakenne näytti hyvin tutulta. Joitakin vihjeitä sain omiinkin aitaharrastuksiini.

Kesän muistoja

Elo 23. 2012 - taavetti

Nopeasti tuntuu tämä kesä menneen, selitys siihen on selvä, kun on mielekästä tekemistä, aika rientää kuin siivillä. Kevään ylioppilas ja muissa valmistujaisissa ehdimme käymään kahdessa. Kaikkiin niihin emme ehtineet kun olivat kovin kaukana toisistaan. Juhannusaattona kävimme illan seuroissa Kallion leirikeskuksessa Haapajärvellä, juhannuksen jälkeen alkoikin tiivis matkalaukkujen ja auton pakkaaminen. Torstaina lähdin ajamaan navigaattorin ohjeen mukaan kohti Lopen kunnassa sijaitsevaa lentokenttää, jonne oli rakennettu suvieurojen tämänvuotinen seura-alue. Osuimme ilman suunnittelua tyttäreni Suvin perheen asuntovaunulle, johon kävin maksamassa autopaikkamaksun, että saatoimme vapaasti siinä päivämme viettää.
Yöksi olin internetin välityksellä varannut ja maksanut majoitushuoneen Liesjärven entiselle metsäkoululle. Sinne ajoin yöksi neljänä iltana, siellä nukuimme, keitimme aamukahvin ja -puuron, joiden jälkeen takaisin seurakentälle. Sunnuntaina ajoin Lopen kirkkoon, joka olikin melkein täynnä ihmisiä. Seurakentälle ajaessani soitti veljeni, joka kertoi ostaneensa asuntovaunun ja kysyi, voinko vetää sen jonnekin. Vastasin että onhan autossamme tyhjä koukku sitä varten. Niin sitten sain vaunun vedettäväksi maanantaina, yhden yön vietimme veljeni kodin pihassa Tuusulassa, toisen yön tyttäreni asunnon luona Kouvolassa. Kolmas yö meni toisen tyttäremme asunnon lähellä Alavudella, josta suuntasimme kotiin. Yhden yön vaunu oli tyhjänä kotimme pihassa, mutta sitten vein ja jätin sen veljeni kesäasunnolle.
Pari viikkoa suviseurojen jälkeen olimme maakunnallisissa seuroissa Reisjärven kansanopistolla. Ne seurat ovatkin tulleet meille perinteeksi vuosikymmenien aikana. Kun ei ollut autoa, kävimme siellä vuoroin polkupyörillä. Ensi kerran muistan olleeni siellä seuroissa isäni kanssa silloin, kun siellä vielä toimi lastenkoti. Muistan isän kysyneen ruokapöydässä, haluatko jäädä tänne. Mukavaa ettei isä jättänyt, varmaan kysyi vain leikkimielellä.

Jotakin kesäkuukaudesta

Kes 30. 2010 - taavetti Muokkaa |

Kesäkuu on mennyt osittain itse vaeltaessa, osittain toisten vaelluksia seuratessa. Ruotsissa kävimme toukokuussa, kesäkuussa kävin vaimoni kanssa eteläisessä Suomessa. Ajoimme Lahteen keskustan puoluekokouksen paikalle, tutustuimme paikkoihin ja jatkoimme tyttären kotiin Orimattilaan. Siellä vaimo viihtyikin koko viikonvaihteen ajan, kun minä olin Lahdessa koko lauantaipäivän. Vävy oli kiinnostuen seurannut keskusteluja internetistä ja illan äänestyksistä, kun valitsimme Suomen Keskustalle uutta puheenjohtajaa ja puoluesihteeriä. Mari Kiviniemi ja Timo Laaninen niihin tehtäviin valittiin. Onnitteluni tässäkin Marille ja Timolle. Lisäksi valittiin yhdessä äänestyksessä kolme varapuheenjohtajaa, nuori Annika Saarikko, hiukan vanhempi Tuomo Puumala ja ammatillisesta toiminnasta tunnettu, mutta politiikassa vähemmän julkisuudessa ollut Timo Kaunisto.
Näissä valinnoissa oli vävy jännittänyt niin, että innostui mukaani sunnuntaina, kun viimeiset keskustelut ja äänestykset toimitettiin, kun käsittelyssä oli lukuisa määrä puoluekokoukselle tehtyjä aloitteita ja muita kannanottoja. Vahinko että suunniteltu lippumarssi halki Lahden peruuntui sateen vuoksi. Kokouspaikalla pidettyä loppujuhlaa ei sadekaan pystynyt estämään, eikä sitä  iloista, eteen katsovaa tunnelmaa, joka siellä vallitsi. Kiinnostuksella ja kiitollisuudella kuuntelimme uuden puheenjohtajan linjapuhetta.
Kokouksen jälkeisellä viikolla vierailimme vaimon kanssa kolmen muun etelä -Suomessa asuvan tyttäremme luona. Kotiin ajoimme Savon kautta, veimme kotiinsa siellä asuvan tyttäremme tytön, joka oli päässyt mukaamme kesäretkelle. Unohduksen vuoksi jäi näkemättä Suomen halki minikaivurilla ajaneen Jukka Mutasen kaivuri, joka juuri silloin lähestyi Pyhäsalmea. Kun suuntasin kotiin Haapajärven kautta, ohitimme  Jukan ja kaivurin, joiden ajoa olen sen jälkeen seurannut epäsäännöllisen säännöllisesti aina eilisiltaiseen Kuusamoon saapumiseen asti. Kohta päivän valjettua lähden vaimon kanssa taas taipaleelle, tällä kerralla Pohjois-Karjalan Liperissä pidettäviin suviseuroihin.

Viikko Ruotsin matkalla

Tou 21. 2010 - taavetti Muokkaa |

Ensimmäisestä usean päivän kestäneestä ulkomaan matkastani riittäisi aineksia useaankin kirjoitukseen, saa sitten nähdä, mitä saan aikaiseksi. Aluksi yritän yleistä silmäystä tai esittelyä, kuinka vain haluaa nimittää.
Innostus vuosia haaveillulle matkalle syttyi talvella, kun olin julkaissut vanhasta Päivämiehestä skannaamani jutun Pehr Brandellista, eräästä ennen Laestadiusta vaikuttaneesta kristillisyytemme papista Ruotsin alueella. Eräs ystäväni kiitti siitä ja kertoi käyttävänsä sen tietoja, kun on lupautunut esittelemään matkan varrella Ruotsin, ja erityisesti kristillisyytemme historiaa. Innostuin asiasta ja saatuani selville liikennöitsijän, sovittuani vaimoni kanssa lähdöstä, ilmoitin meidät mukaan matkalle. Vaikka myöhemmin saimme kutsun samaan aikaan pidettäviin kummipojan häihin, päätimme lähteä matkalle.
Lähtö Paavolasta oli ilmoitettu keskiviikkona 12.5. alkavaksi, niinpä ajelimme edellisenä tiistaina vaimoni veljen luokse Luohualle, josta mainittu veli kyyditsi vaimonsa ja meidät varhain keskiviikkona Paavolan Rauhanyhdistyksen pihaan, jossa oli matkan alkamisen paikka. Aamun aikana köryyttelimme nelostielle ja sitä myöten Tornioon, jossa ylitimme rajan. Matkan varrelta kertyi lisää väkeä sieltä täältä. Oulun Rauhanyhdistyksen pihasta suunnilleen puolet siitä 29 hengen ryhmästä, joka lopulta oli matkaan selviytynyt.
Tornioon asti meitä kuljetti mies, joka palasi siitä kotiinsa, tällä järjestelyllä välttyi vakituinen kuljettajamme laittoman pitkältä päivän ajolta. Sen jälkeen hän saattoikin kuljettaa meitä koko ajan, pakolliset tauot ajon välissä olivat meidän jaloittelu- kahvi- ja ruokataukojamme. Pienen Ruotsin ajon jälkeen nousi autoon opas, joka esitteli seutuja varsin asiantuntevasti. Kiintoisaa oli seurata, valitettavasti asiat ovat niin piilossa päässäni, etten saa niitä tähän kaivetuksi. Ensimmäinen matkapäivä päättyi Åseleen, jossa yövyimme.
Illan aikana kävimme pieninä ryhminä tutustumassa Åselen kirkkoon ja muutamiin muihin nähtävyyksiin. Kirkko on samalla paikalla, missä Lars Laestadius saarnasi tarkastusmatkallaan pastoraalitutkintonsa jälkeen, ja jossa hän kohtasi Lapin Mariaksi mainitun naisen, jossa tapaamisessa hän muisteli saaneensa elävän uskon.

Erilainen suviseuramatka

Hei 5. 2009 - taavetti

Olenhan ennenkin kulkenut suviseuramatkoja linja-autolla, vaikka edellisestä sellaisesta on aikaa jo kymmeniä vuosia. Kun hankimme vuonna 1979 oman henkilöauton, on ollut itsestään selvää, että sillä kuljemme seuramatkamme mahdollisuuksien mukaan. Ensimmäiset vuodet kuljimme sillä autolla, kuljetimme tavarat auton myötä ostetussa Repe peräkärryssä ja nukuimme yöt suuressa teltassa, johon mahtuivat yöpymään vanhempien lisäksi lapsetkin. Joskus yösydäminä kärsin siinä viluakin, mutta aina aamuin sai herätä kauniiseen lauluun ja toivotukseen: Hyvää huomenta, Jumalan terve! Siitä saattoi alkaa uusi seurapäivä tavallisesti itse sprii-tai kaasuliekin kuumuudessa keitetyllä kahvilla. Kun kentällä kiellettiin keittimienkin käyttö, haimme kahvimme litramyynnistä joko pannulla tai termospullolla.
Jossakin vaiheessa ostin telttaperävaunun, niin saatoimme laatia vuoteemme irti maaperän kosteudesta ja epätasaisuudesta. Asuntovaunuakin olemme ehtineet vuokrata, parina vuonna meillä oli omakin vaunu, tosin vanha ja resuinen. Useasti olemme päässeet yöpymään jossakin sukulaistalossa, ja kun seurat ovat olleet tässä läheisyydessä, on ollut ilo käydä uinumassa oman tutun peiton alla.
Tänä vuonna suviseurat olivat kaukana meiltä, eikä siinä läheisyydessä ole sukulaisiakaan. Toki olisimme voineet varata yksityis- tai yhteismajoituksen, onhan meillä niistäkin kokemuksia, viimeksi viime kesän Alajärven maakunnallisista seuroista. Ehdotin kuitenkin tammikuussa vaimolleni, että jos kokeilisimme kyyti- ja majoituspakettia täysihoidolla, josta meillä ei ollut ennestään kokemuksia. Kun vaimo suostui ehdotukseen, soitin ensin palvelun tarjoajalle ja heti sen jälkeen kirjoitin sähköpostiviestin. Muutaman päivän kuluttua meille tulikin ilmoitus ja lasku etumaksusta, jonka hotelli vaatii ilmoittautumisen varmistukseksi. Toisen erän maksoin muutamaa viikkoa ennen seurojen alkamista, eikä sitten muuta, kuin odottamaan uutta elämystä.
Avainsanat: laulu, matka, suviseurat

Menomatkalla suviseuroihin

Hei 7. 2009 - taavetti

Koitti odotettu aamu, oli kiireinen lähtö edessä. Muuten ei olisi ollut kiirettä, mutta olin varannut ainoan jäljellä olleen ajan hiusteni leikkaamiseen, niin oli lähdettävä kotoa aamu kahdeksalta. Jäihän siinä sitten aikaa hoitaa muita asioita kirkonkylässä, kävimme katsomassa äitiäni sairaalassa ja erästä uskonystävää kunnalliskoti Sopukassa. Iso laitos se on sopukaksi, on siinä montakin sopukkaa koottuna yhden keskusalueen, keittiön ja ruokasalin ympärille.
Autoni vein seurojen ajaksi tuttuun korjaamoon huoltoon ja esikatsastusta varten, saisin sen sieltä sitten, kun aikanaan palaamme kotiin seurojen jälkeen. Eikä sitten muuta, kuin odottamaan, oli aikaa kävellä parin kilometrin matka ilmoitettuun lähtöpaikkaan, jonne olin jättänyt vaimoni ja matkatavaramme. Päästyäni perille, löysin vaimoni lopettelemassa ruokailuaan. Oli tullut nälkä ja niin hän päätti syödä kunnon aterian. Minä tyydyin juomaan ison kupin kahvia suuren täytesämpylän tukemana.
Melko täydeltä tuntui vatsa, kun lähtömme jälkeen seuraavassa pysähdyspaikassa änkeydyimme koko autolastille varatulle keittoaterialle. Olisi siitä ollut mahdollisuus kieltäytyäkin, mutta kun se oli jo maksettu, eikä seuraavan kerran aika ollut tiedossa, oli parempi syödä ainakin vähän. Saimme paikat auton takaosasta, mukava paikka muuten, mutta ainakin minun käytäväpaikaltani oli maisemien seuraaminen hankalaa. Ennen pitkää sentään huomasin, että takaoven vieressä löytyi mainio paikka käsimatkatavaroilleni, joista edes pieni kameralaukku ei mahtunut kattohyllylle.
Ajoreitti oli alkanut Rovaniemeltä, siitä Ranuan kautta nelostielle  Kuivaniemen seudulla. Nelostietä kulkien sitten aina Jyväskylään asti, josta matka jatkuin entistä nelostietä Jämsään asti. Nykyisin se tie tunnetaan Jyväskylä - Tampere tienä, ja siitä oli matkamme reittikin. Oriveden Orituvalla  meille suotiin pieni jaloittelutauko, kun taas lähdettiin ja eri teitä ajaen saavuttiin lopulta Forssaan, jossa saimme Ruokakeitaalla syödäksemme kunnon ilta-aterian. Siitä olikin enää parin kilometrin matka hotelli Rantasipiin, jossa saisimme viettää iltamme ja yömme seurojen aikana.
Tarkoitus oli kuunnella aattoseurojen radiolähetystä matkalla, mutta vain Pihtiputaan ja Jyväskylän asemien vaikutusalueella kuuluvuus oli kyllin hyvä, ja niidenkin välillä oli puolisen tuntia katvealuetta. Loppumatkasta kuuntelimmekin kuljettajien CD -levyjä, hyviä uskovaisten lauluja niistä kuuluikin, vaikka seurojen kuuntelu olisi siinä tilanteessa miellyttänyt enemmän.
Avainsanat: auto, laulu, suviseurat

Aikataulutetut suviseurat

Hei 8. 2009 - taavetti

Niin kauan kuin muistan, suviseuroissa on noudatettu ennalta suunniteltua aikataulua. Puheet ja väliajat, sekä seurojen ohessa järjestettävät kokoukset alkavat kirjallisen ohjelmalehtisen kertomina kellon aikoina. Vain aivan pientä lipsumista on tapahtunut väliaikojen alkamisissa. Tällä kerralla meidän seuramatkaamme sisältyi aivan uusi, ennen kokematon aikataulutus. Kun majoitulsemme oli järjestetty Forssaan, 50 kilometrin päähän seurapaikasta, ja iltapäivän ruokailut oli tilattu majoituksen läheltä, ruokakeitaan yrittäjältä, oli sovittua aikataulua noudatettava. Vain kolmen linja-auton lähtöjärjestyksen vuorottelu, antoi pienen vaihtelun mahdollisuuden.
Menopäivänä torstaina, emme yrittäneetkään ehtiä seurapaikalle. Tarkoitus oli kuunnella autossa matkan aikana ja hotellin kokoushuoneessa illalla, mutta radioyhteys ei toiminut, emmekä siksi voineet kuunnella. Mennessä kuuntelimme kuljettajien CD- levyjä, mutta eipä illalla olisi jaksanutkaan kuunnella. Ainakin vaimoni ja minun varhainen herääminen ja pitkä matka väsyttivät niin, että heti huoneeseen päästyämme oitis sukeuduimme peittojen alle.
Perjantain aamuna oli varhainen herätys, seitsämältä pääsimme aamupalalle ja kahdeksalta lähti auto, mutta niin ehdimmekin mainiosti uuteen hienoon, isoon telttaan, seuraamaan ja kuuntelemaan seurojen avajaisia. Olikin minulle harvinaista selvitä isoon telttaan avajaisten ajaksi, vaikka muutaman kerran muistan kuvanneeni lippujen nostoa ja avajaistervehdyksiä isossa teltassa. Taisi nyt olla ensi kerta, kun Suomen luterilaisen kirkon arkkipiispa esitti oman tervehdyksensä. Lapsuudessani ja nuoruudessani eivät piispat juuri suviseuroihin henkilökohtaisia tervehdyksiään tuoneet, taisi olla Oulun piispa Rimpiläinen joka sen käytännön aloitti. Toki kaikista muistamistani vuosikokouksista on sähketervehdys lähetetty niin arkkipiispalle kuin sen hiippakunnan piispalle, jonka alueella seurat on kulloinkin järjestetty.
Niin meni seurojen päivät isossa teltassa, kentällä ja väliin autossammekin kuunnellessa. Lauantain kenttäehtoolliseen emme ehtineet osallistua, tilaisuuden alkaessa olimme juuri lähdössä majoitukseen. Siellä saimme saunoa hyvässä hotellin saunassa ja kuunnella ehtoollismessun loppuvaiheen ja sen jälkeen illan alustuspuheenvuoron hotellin kokoushuoneessa, jonne oli radioyhteyden puuttuessa järjestetty internetyhteys ja kuuntelumahdollisuus. Useita kymmeniä kuuntelijoita sinne olikin kokoontunut ja kaikki kuuntelivat keskittyneinä. Vaikka puheenvuoro oli entisen tavan mukaan suunnattu lähinnä nuorille, oli siinä meille vanhoillekin hyvää kuultavaa. Ainakin minun sieluni iloitsi sen nuoren pastoriveljen valmisteltua puhetta, vielä Jumalalla asiaa nuorillemme, ja ilmeisen selvästi nuoret sitä mielellään kuuntelevat.
Kun lauantain ehtoollinen jäi väliin, saimme hienon korvauksen sunnuntaina Loimaan kirkossa, jossa paikalliset seurakunnan työntekijät olivat valmistelleet hienopiirteisen messun, ja veljemme Keijo Nissilä julisti saarnassaan raitista ja kokonaista Jumalan sanaa.