Pyhäkoulusta vielä

Hel 22. 2009 - taavetti

Kun olin saanut opettajan tehtävät siirtymään nuorisolle, he hoitivat sitä muutaman vuoden ajan, kunnes lähtivät muille paikkakunnille työhön tai opintojen pariin. Muutaman kerran onnistui löytymään uutta nuorisoa opettajan tehtäviin, mutta lopulta tuli väli, että oli pakko turvautua lasten vanhempiin, kun sopivan ikäistä nuorisoa ei siinä vaiheessa täällä ollut Rauhanyhdistyksen piirissä, mutta pyhäkouluikäisiä oli sentään.  Siinä joukossa lankesi tehtävä vaimolleni toistakymmentä vuotta sitten. Kun hän tunsi tulleensa vanhaksi ja halusi sivuun, kääntyivät katseet  taas minua kohti. Minulla on edelleen sama este, eli laulutaidon puute, ja niin sain houkuteltua vaimoni ainakin laulut aloittamaan ja henkiseksi turvaksi.
Niin meni muutama vuosi, tehtävä oli kuitenkin väljempäää, eli vuoroja harvemmin, sillä opettajia oli nyt useita ja vuoro kullekin tuli kaksi tai kolme kertaa kevät ja syksykaudellaan. Hankalinta järjestelyssä oli. että tarvikesalkun sai esivalmisteluun miten milloinkin. Viimeksi sain salkun pöydälle alkulaulua etsiessäni, valmistele siinä sitten ennakolta opetustuokiota. Olin sen valmistelun hoitanut kuitenkin eri pohjalta, mutta viime hetken aineiston silmäys antoi hiukan lisää ulottuvuuksia.

Toki sain useimmin salkun ajoissa ja ehdin tutustua aiheeseen paremmin. Puutteellisiksi olen kuitenkin kokenut pitämäni tuokiot, niinpä saatoin tyydytyksellä kuulla, että vastuu pyhäkouluista jää nyt toisille. Aivan ilman tehtäviä eivät minua kuitenkaan jättäneet, sain kutsun uuteen perustettuun diakoniatoimikuntaan. Osittain on sekin tuttua puuhaa, vuosia sitten olin vaimoni kanssa saman nimisessä toimikunnassa, kävimme jopa alaan liittyvän kurssin, kun toimikunta reilun kuukauden kuluttua lopetettiin. Sillon sain tehtävän pyhäkouluun opettajaksi, jonka nyt sain jättää muistojeni joukkoon. Toisaalta diakoniasta opittu on ehtinyt unohtua, osaltaan varmasti muuttuakin, joten aivan tietämätönnä ja puhtaalta pöydältä joudumme aloittamaan. Ensi viikolle on sovittu ensimmäinen palaveri toimikunnan kesken, eiköhän siellä kartoiteta tilannetta ja toiminnan tapoja.

Muistikatkelmia pyhäkoulun opettajana

Hel 12. 2009 - taavetti

Kinkereillä saamamme tehtävän jaon mukaisesti sovimme pyhäkouluvuoroista. Ensimmäonen vuoroni lähestyessä jännitykseni tiivistyi. Kokenut Maija piti ensimmäisen pyhäkoulun meillä, samalla sain seurata opetusta ja ehkä hiukan oppia itsekin. Seuraava kerta oli sovittu pidettäväkseni Maijan kotona, jonne meiltä oli matkaa kolmisen kilometriä. Otin kaksi vanhinta lastani pyöräni kyytiin ja poljin ne muutamat kilometrit. Olin ennakolta katsonut tekstin kahden eri käännöksen Raamatusta ja tekstin selityksiä kahdestakin lehdestä.
Mielessä toistakymentä vuotta Matin pitämät pyhäkoulut ja niiden oppilasmäärät, ajattelin hiukan pelon sekaisesti, entä jos nytkin tulisi saman tasoinen suosio. Pelkoni oli kuitenkin turha, sillä kävi päinvastoin, oppilaiksi tuli kahden oman lapseni lisäksi vain Maijan kaksi lasta. Niin pidin ensimmäisen pyhäkoulutuokioni vain neljälle lapselle. Menihän se joten kuten, en enää muista, kuka toimi sillä kerralla esilaulajana, vai jäikö se aivan lasten varaan. Suunnilleen samoissa puitteissa jatkui sen kevään aika, yksittäisiä pyhäkouluja  muistan enää vain muutamia.

Eräs mieleeni jäänyt kokemus on sellainen, kun kolme omaa tyttöä pyöräni kyydissä ajelin erääseen pienelle perukalle kotiin, jonne meidät oli kutsuttu pyhäkoulua pitämään. Toukokuinen päivä oli melko helteinen, tiellä pehmeää hiekkaa että saatoin vain kävellä enimmän osan siitä kahden kilometrin matkasta. Kesän ajaksi otimme taukoa, mutta syksyllä taas jatkettiin uudella innolla, silloin mukaan tuli muutamia uusiakin oppilaita.  Aloitin silloin kotoa, niin neljän kilometrin päästä eräs isä toi lapsensa autolla meille, palasi saman tien kotiinsa ja lapset saivat pyhäkoulun jälkeen kävellä omin jaloin kotiinsa. Siihen kotiin ei pyhäkouluamme kutsuttu kertaakaan.

Toiset lapset kävelivät meille kahden kilometrin päästä, yksi tyttö osoittautui melko ahkeraksi ja osaavaksi oppilaaksi, joka kulki mukana kohtuullisen säännöllisesti. Hänen kaksi veljeään kävivät harvemmin, joskus syksymmällä toinen heistä mutisi itsekseen, että taas tuli tienattua viitonen. Tarkemmin kysyttyä saimme kuulla, että tämä helluntailaisäiti maksaa lapsilleen siitä, että he lähtevät pyhäkouluun. Hän kutsuikin meidät muutaman kerran kotiinsa pyhäkoulua pitämään. Erään heillä pidetyn pyhäkoulun muistan pitäneeni aivan valmistautumatta ja kovan kiireen hikisenä. Minulla oli tarkastettavana ja muokattavana erään puolueen jäsenluettelo, joka piti saada nopeasti osaston puheenjohtajalle. Sain sunnuntain aamuna tarkastuksen valmiiksi, otin pyhäkoulupaperit toiseen kassiin, toiseen puolueen jäsenlistan, jonka hyvässä potkukelkkakelissä kiikutin osaston puheenjohtajalle noin kuuden kilometrin päähän meiltä. Sieltä palasin kotini ohi sovittuun pyhäkoulupaikkaan, parisen kilometrin päähän meiltä. Päästyäni hikisenä perille, avasin ensi kerran Raamatun sen päivän tekstien kohdalta ja tutustuin pikaisesti aiheeseen muutenkin.  Kymmenen minuutin valmistelun jälkeen sekin pyhäkoulu tuli jotenkin pidetyksi.

Talven tultua ajoin muutamaan pyhäkouluun hevosella, ainakin Herralaan josta vanhimmat lapset olivat liittyneet pyhäkoulumme oppilaisiin. Erityisesti edellä mainitsemani helluntailaisäidin tyttö, lähti mielellään sellaiselle reissulle. Meille hän tuli ensin kävellen sen parin kilometrin matkan, sitten alkoi viihtyisä kyyti kirkkoreessä peittojen alla. Kevättalvella kantohankien aikaan, olin sopinut pyhäkoulun erään yksinäisen vanhemman naisen kotiin. Sinne kuljin hankia kävellen, vedin pienempiä lapsia ahkiossa suurempien kävellessä mukana. Matkaa siinä on vain kaksi ja puoli kilometriä, joka raikkaassa kevät talven pakkasessa taittui hienosti. Perillä iloinen kukkakauppias kestitsi meitä ja muita paikalle tulleita runsain antimin.
Olin mielissäni seurannut vanhimpien oppilaiden nasevia ja muutenkin tietäviä vastauksia asettamiini kysymyksiin, se antoi mahdollisuuden harkita opetusvastuun siirtämistä heille jossakin sopivassa vaiheessa. Siinä mielessä annoin heille tehtäväksi tehdä merkintöjä pyhäkoulun päiväkirjaan, ja olivathan he jo ottaneet vastuun laulujen aloittamisesta, vaikka joskus varsinkin kotonani käytin nauhurin kasettiakin laulamisen tukena. Tehtävien siirron valmisteluista on viisainta tehdä oma merkintänsä, ettei tämä jatku liian pitkäksi.

Vielä seurakunnan pyhäkouluna

Hel 13. 2009 - taavetti

Melkein huomaamatta vetäytyivät pyhäkoulusta pois muut, vain Rauhanyhdistyksen jäsenten lapset jaksoivat kulkea mukana. Keskilylän isä ei kyydinnyt poikiaan, helluntailais äisistä en tiedä, lopettiko hän maksamisen pojilleen, vai vetäytyivätkö pojat sivuun muusta syystä. Kun havaitsin eriytymisen, halusin hiukan helpottaa harvojen perheiden pitkiä ja toistuvia kuljetusmatkoja. Kokeilin pyhäkoulun aloittamista seurapäivinä, puoli tuntia ennen seurojen alkua. Ratkaisu osoittautui monin puolin onnistuneeksi, ainakin saimme lisää säännnöllisyyttä toimintaan, eikä minulle tai muille tullut turhia käyntejä. Yleensä aina mukaan tuli sopiva määrä lapsia, ja vaikka ei tullutkaan, sainhan olla ainakin seuroissa sillä kerralla.
Muutaman kerran annoin pyhäkoulun paikalle tulleen puhujan tehtäväksi, siten pääsin itse helpommalla ainakin sen kerran. Monta kertaa kuitenkin jouduin hoitamaan tehtävän itse, kun sopivaa sijaista ei ollut saatavissa. Annoin toki vanhimmille lapsille tehtäviä ja vastuuta, että he voisivat jossain vaiheessa ottaa vastuun koko toiminnasta. Kaveriksi lupautunuttaen kovin usein viitsinyt vaivata, varsinkin kun hänen miehensä alkoi toistuvasti tuomaan terveisiä, ettei meidän olisi sopivaa pitää seurakunnan pyhäkoulua. Kaikilta osin en voinut yhtyä niihin terveisiin, joita hän kertoi saaneensa toisilta paikkakunnilta.

Vastahakoisuuteeni oli pari muutakin syytä, eli ilmeisesti hän halusi lopettaa koko pyhäkoulun pitämisen, toiseen tekijään ei liene tässä yhteydessä tarpeellista puuttua tämän enempää.

Muutamia kokemuksia voinen kertoa niistä pienistä tuokioista, joita sain lasten kanssa viettää. Yleensä lapset olivat ja ovat välittömiä, vaikka on heidän joukossaan ujojakin. Ujot sentään rohkaistuivat välittömämpien tovereieensa rohkaisemina. Aluksi pisimme tuokiot aivan lasten kesken, korkeintaan toinen opettaja oli esilaulajana ja oppia hakevan opettajan tukena. Koska vanhemmat hoitivat kyyditystä, oli heillä luonnollinen ja hyväksyttävä halu kuulla, mitä heidän lapsilleen opetetaan. Enimmäkseen se toimikin hyvin, antoihan vanhempien seuraaminen tukea epävarmana arkailevan opettajan mieleen. Myöhemmin sain ihmeekseni kuulla, että ainakin yhden kerran oli eräs vanhemmista saanut selityksestä vuorten siirtämiseseen rohkaisua ja opastusta omaankin vaikeaan tilanteeseensa.

Kerran sattui kuitenkin niin, että vanhempien läsnäolo samassa pienessä huoneessa sulki jokaisen lapsen suun totaalisesti. Kun vastauksia ei saanut houkutelluksi, jouduin kysymään, että onkohan meitä nyt tässä liikaa. Niin vanhemmat huomasivat siirtyä eri huoneeseen ja saimme lasten kanssa keskustelun viriäm”n.
Ennen pitkää siirsimme pyhäkoulun aivan Rauhanyhdistyksen nimellä pidettäväksi, siihen ratkaisuun oli helppo mennä, kun muita ei enää kulkenut mukana tuokioissa. Kun opettajien valinta näin siirtyi Rauhanyhdistyksen vuosikokoukseen. saatoin parin vuoden kuluttua esittää vanhimpien pyhäkoululaisten nimeämistä opettajiski, olivathan he jo rippikoulunkin käyneet. Kun vuosikokous hyväksyi ehdotuksen, pääsin vapaaksi sinänsä miellyttävästa, mutta kuitenkin vastuullisesta tehtävästä.  En kuitenkaan aivan lopullisesti, sillä parikymmentä vuotta myöhemmin minua kohtasi uusi pyyntö, mutta se on uuden merkinnän aihe.
 

Pyhäkoulumuistoja

Hel 3. 2009 - taavetti

Viime sunnuntain nuorisotyöilta ja uuden materiaalin esittely siellä aktivoi minut muistelemaan entisiä pyhäkouluja, joissa olen eri aikoina ja eri tilanteissa elämäni aikana mukaan päässyt tai joutunut. Ensimmäiset muistot ovat siitä,kun äiti joskus satunnaisesti muisteli lapsuutensa harvoja pyhäkouluja pitkien metsätaipaleiden takana. Mainintaa enempää en niistä muista, enkä siis voi kertoa. Jotkin koulukaverini kertoivat pyhäkoulusta koulutietä kävellessämme, mutta ei siinäkään tainnut opettajan nimeä enempää olla keskustelua.
Meidän lapsille pyhäkoulu tuli ajankohtaiseksi, kun koulukaverini isä naapurista alkoi sitä pitää. Kutsuttuina menin sinne kahden veljeni kanssa ajoissa, kun alkamisen ajankohdaksi oli ilmoitettu tasan kello 12 sunnuntaina. Pitkäksi alkoi aika tuntumaan, kun kello lähestyi kahta iltapäivällä, eikä alkamisen lupausta parempaa merkkiä ilmennyt koko pyhäkoulusta. Juoksimme paikalle tulleiden lasten kanssa hippasilla,piilosilla ja muitakin lasten leikkejä. Suunnittelin jo lähtöä kotiin kilometrin päähän, kun kutsu sisälle vihdoin kuului.
Meidät ohjattiin kamarin puolelle, johon opettaja oli valinnut muutamia mustan sävyisiä  tauluja Raamatun tapahtumista. Vuorolukuna luettiin päivän teksti Raamatusta, sen jälkeen kertasimme sitä jae jakeelta. Opettaja näytti niitä pelottavan mustasävyisiä noin 40 x 60 sentin kokoisia tauluja, joissa oli kuvia Jeesuksesta, opetuslapsista, enkeleistä ja mikä milloinkin liittyi aiheeseen. Ensimmäisen kerran aihetta en muista, muistakin on mieleeni jäänyt vain Mikkelinpäivän teksti taivaassa sotivista enkeleistä. Se saattoi olla yksi ensimmäisistä pyhäkouluistani, onhan Mikkelinpäivä syksyllä. Pyhäkoulun alkamisajan epäsäännöllisyys osoittautui sen opettajan aikana jatkuvaksi tavaksi, joka jatkui sittenkin, kun pyhäkoulua alettiin kierrättää oppilaiden kodeissa. Muiden opettajien pyhäkoulussa en ole kulkenutkaan, opettajan vaihduttua olin kasvanut pyhäkouluiästä nuoren miehenalun töihin.
Muutakin pohtimisen aihetta äitini koki pyhäkoulustamme. Sen hän ilmaisi kerran seurojen yhteydessä kysymällä eräältä vierailevalta puhujalta, onko sopivaa lähettää lapsia pyhäkouluun, kun sitä pitää körttisaarnaaja. Yksiselitteinen vastaus jäi saamatta, sen sijaan vieraileva veli pohti aihetta eri puolilta lähestyen. Ensiksikin pyhäkoulu nsinänsä on hyvä ja hyödyllinen tiedon saannin paikka. Jos opetus on lähinnä vain tiedon jakamista, siinä ei pitäisi olla sinänsä pahaa. Jos alkaa ilmetä uskosta harhauttavia vaikutuksia, kannattaa pyhäkoulussa kulkemista harkita vielä uudelleen ja tarkemmin. Niinpä jatkoimme senkin jälkeen pyhäkoululaisina siihen asti, kun lähdin isäni mukaan metsätöihin 13 vuotiaana. Sieltä en enää edes muistanut pyhäkouluja kovin usein, kun oli muutakin tekemistä. Vasta parinkymmenen vuoden kuluttua tulivat pyhäkoulut eteeni uudelleen, se on sitten aivan eri tarinan aihe, kun en halua jatkaa tätä toivottoman pitkäksi.

Pyhäkouluun opettajaksi

Hel 4. 2009 - taavetti

Jatkan alkamaani pyhäkoulumuistojen tallentamista pienin katkelmin sieltä täältä. Aikaa ehti kulua toista kymmentä vuotta, isä oli kuollut täytettyäni viikko sen jälkeen, kun olin täyttänyt 16 vuotta. Kotoa käsin olin kulkenut erilaisissa töissä usealla suunnalla. Olin suorittanut asepalveluksen Kuopiossa ja Helsingissä, maamieskoulun Haapajärvellä. Solmin avioliiton, ostimme kotitilan jonka viljelyä jatkoimme kohtuullisen aktiivisesti. Meille syntyi mukavia lapsia, jotka ajallaan aloittivat koulunsa läheisellä kyläkoululla. Pyhäkoulua pidettiin eri puolilla kylää useissa eri piireissä melko ahkerasti. Silloin tällöin kuulin niistä terveisiä. Omalla perällämme pyhäkoulua piti entinen luokkakaverini, entisen pyhäkoulun opettajamme tytär. Kylällä tuli kuuluisimmaksi kylän keskustassa ja keskustan eteläpuolella erään Inkerin siirtolaisen ja uskon veljemme pitämät pyhäkoulut. Ne olivat niin suosittuja, etteivät kaikki mahtuneet kerralla, vaan hän piti kahta vuoroa perätysten joka sunnuntai. Nuoremmat sisarukseni kävivät siinä Matti-veljen pitämässä pyhäkoulussa, vaikka matkaa oli kävellen tai pyöräillen 4 -6 kilometriä.
Aikanaan Matti ja toisetkin tulivat ikään, jolloin heidän tilalleen oli löyde6ttävä uusia opettajia.  Entinen luokkakaverini meni naimisiin ja muutti pois kylältämme. Yksi ja toinen aloitti opettajan tehtävässä, luopuakseen siitä kohta. Pyhäkoulupiirejä yhdistettiin ja kinkeripiirit muodostettiin vanhan kansakoulujen piirijaon mukaisiksi, jossakin välissä piirejäkin yhdistettiin suuremmiksi. Lopulta oli lupautunut opettajaksi pyhäkouluun uskon sisar muutaman kilometrin päästä meiltä, mutta hänkin oli lopettamassa tehtävää.
Ne kinkerit taisivat olla meillä, jossa asiasta vakavammin keskusteltiin, eikä tehtävään suostuvia tuntunut löytyvän lainkaan, lopulta joku keksi ehdottaa minua. Olin ehdotuksesta hämmästynyt, hetken aikaa pyörittelin päätäni ja ajatusta mielessäni. Minustako opettaja pyhäkouluun, enhän osaa edes laulaa? Ratkaisu oli tehtävä nopeasti, ja kun kaikki paikalla odottivat minulta vastausta, kuulin puhuvani jotenkin seuraavan suuntaisesti.
Tuskin minusta on opettajaksi, enhän osaa laulaakaan, joka siinä tehtävässä on välttämätön ominaisuus. Toisaalta jos ehdottomasti kieltäydyn, joku voi sanoa, että ethän edes yrittänyt. Voihan sitä yrittä, ettei jää sanomisen sijaa, mutta laulutaitosia kavereita tervitsen ehdotomasti. Siihen vaatimukseen kaikki suostuivat, ja kun edellä mainitsemani uskon sisar suostui kaveriksi, sain pestin seurakuntaamme pyhäkoulun opettajan tehtävän kotikylälläni. Varsinaiset pyhäkoulun opettajan muistot jääköön toiseen merkintään.
Avainsanat: laulu, opettaja, pyhäkoulu