Havaintoja metsässä

Maa 26. 2009 - taavetti

Säännöllisen epäsäännöllisesti, olen jatkanut taas tämän talven aikana, vuosia sitten aloittamaani mäntyjen pystykarsintaa. Kun syksyllä jouduin lumen tultua keskeyttämään rankojen karsinnan,  oletin pääseväni heti jatkamaan pystykarsintaa siitä, mihin sen keväällä lopetin. Muuten olisi onnistunut, mutta en löytänyrt karsintasahojani mistään. Muistin asettaneeni keväällä jonkin puun oksista roikkumaan, mutta en muistanut minkä puiden ja missä tarkkaan sanoen niiden pitäisi olla. Muutamana päivänä niitä etsin, oletin niiden toki näkyvän, ainakin punavartisen lyhyemmän sahan, joka pitäisi näkyä helposti. Niitä ei kuitenkaan löytynyt, niin arvelin niiden kaatuneen kesällä raivatessani samoja alueita. Lumen tultua ne sitten jäivät piiloon, enkä niitä löytänyt oletetun lumen alta.

Lainasin Kiviseltä lyhytvartisen sahan, jolla talven mittaan olen puiden alempia oksia sahaillut. Ajatukseni on löytää alueelta lumen sulettua, rankoja karsiessani sahat, ja jatkaa yläoksien karsintaa joko ennen ilman lämpiämistä, tai viimeistään syksyllä. Lämpimällä ilmallahan tuoreita oksia ei sovi karsia, haavakkosienen leviämisvaaran vuoksi.

Eilen vein sukset metsään ja kiersin vielä kertaalleen oletetuimmat paikat, joista sahat voisivat löytyä. En kuitenkaan löytänyt, mutta kohtuullisella kantohangella hiihdellessäni mietin suiksiani. Kyllä ne hyvvät ovat kantohangella hiihtää, mutta pehmeän paksun hangen aikana ei hiihtämisestä tulisi mitään. En ymmärtänyt muutama vuosi sitten suksia ostaessani kiinnittää huomiota suksien kärkiin, vaan sen kummemmin miettimättä ostin ne, mitkä kaupassa olivat tarjolla. Olin jopa hyvilläni saatuani viimein kunnolliset hankisukset. Niinpä oli pettymykseni karvas, kun lähdin niillä kunnon hangelle. Vaikka ne ovat leveät ja varman kantavat, on niissä toivottoman kapea ja matala kärki, joka ei lainkaan nosta suksea hangen pinnalle. Maan pinnassa ne hangen alla kulkevat eteenpäin vain sen, minkä jaloillaan jaksaa työnntää. Maan lähellä kulkien ne etsiväy mukaansa kaikki risut ja varvut, mitä maastossa sattuu olemaan. Ovat siis todella raskaat avata uutta latua, vanhalla ladulla ja kantohangella ne ovat kyllä hyvät hiihtää. Ajattelin kuitenkin varoittaa blogini lukijoita, jos olette hankkimassa hankisuksia, katsokaa että niiden kärjet ovat suksien levyiset ainakin kymmenen sentin korkeuteen, mielellään vähän ylemmäksikin.

Taas pystykarsintaan

Huh 26. 2009 - taavetti

Olin jo lopettanut pystykarsinnan tältä talvelta. Aikomus oli jatkaa vanhan talon purkua, mutta sää oli siihen vielä turhan kylmä. Puoli päivää purkutyössä aiheutti lievän flunssan. Rankojakin yritin karsia, mutta nekin olivat vielä kovan lumikuoren alla piilossa. Lopulta ratkaisin, että lainaan pitkävartisen sahan, ja vähitellen sahailen siitä alkaen, mihin alaoksien sahauksen lopetin. Soitin paikalliselle Metsänhoitoyhdistyksen neuvojalle kysyäkseni, olisiko puut syytä merkitä muistiin paksuusluokittain. Se puhelu mullisti suunnitelmani täysin.
Esko kertoi vanhan avustuslain olevan vielä voimassa, ja että tämänkin talven karsinnoille maksetaan avustusta metsänparannusvaroista. Niin on arkiviikkoni tiistaista alkaen jatkunut taas pystykarsinnan merkeissä. Yhtenä päivänä kävin eväänkin kanssa, aikomuksena sahata hiukan pidempi päivä, kun vaimo oli leipomassa entisessä kodissamme. Noin tunnin ajan jaksoin sahata ruokatauon jälkeen, kun jalkani alkoivat vastustaa matalassa hangessa kahlaamista. Ei auttanut muu, kuin palata entiseen kotiin, ja kun vaimo joutui mukaan leipien kanssa, tulla nykyiseen kotiin tietokoneen äärelle. Vanhojen lehtien skannauksissa ja julkistamiskuntoon muokkauksissa täällä on aikani mennyt, mitä nyt tunnin pari, käyn välillä niitä vanhoja lehtiä lajittelemassa.

Olenkin nyt tyytynyt käymään metsässä ilman evästä, vain mehupullo mukanani. Siinä tulee sopivasti vanhoille jaloille rasitusta kunnon ylläpitämiseksi, jopa eilen tuntuivat taas tekevän vastarintaa loppuvaiheessa. Se on kuitenkin kunnon kohottamiseksi tarpeen, että aina tekee hiukan yli sen, mitä tuntee jaksavansa. Suuriin ylityksiin ei kuitenkaan ole varaa, ettei joudu toisten noudettavaksi.

Hyvässä tallessa

Tou 22. 2009 - taavetti

Olin toki aivan varma, että näkyvälle paikalle jätin pystykarsintasahani viime keväänä. Kun en niitä viime syksynä löytänyt, oletin niiden kaatuneen kevään raivauksen yhteydessä. Hämmästelin siis kovin, kun niitä ei löytynyt lumen sulettuakaan, kun lainasahalla karsin raivatun alueen puita. Mielessä oli todellisena mahdollisuutena enää alue siellä Turusen rajan vieressä, minne ensimmäisenä pystykarsintakeväänä jäi muutamia karsintakelpoisia puita erilleen muusta alueesta. Olen ajatellut karsia nekin, kunhan tulee aika siirtää karsintatyö Metsähaaran varteen, ja oletin siirron viimeisenä mahdollisuutena. Kävin sielläkin katsomassa kantohangen aikana suksilla, mutta ei niitä sieltä löytynyt.

Yksi ajoura oli kuitenkin jäänyt katsomatta, enkä mitenkään uskonut niiden siellä olevan. Tuumin kuitenkin keskiviikkona, että varmuus ennen kaikkea, ja vaikka ei sieltä löytyisikään, tulisihan sekin varmistetuksi, kun siitä ei suurta mutkaakaan kävelyyn koituisi. Olikin suuri yllätys, että punainen sahan varsi loisti silmiini siirryttyäni 30 metriä sivuun vakioreitiltäni. Siitä löytyivät molemmat sahat, ripustettuina erittäin oksaisen männyn oksiin. En vieläkään täysin muista, miksi ja miten ne sinne tulin vieneeksi, kun viimeisestä karsinnasta siellä on aikaa ainakin kolme vuotta. Luultavimmin olin vain kulkenut sitä kautta, nähdäkseni puiden kuntoa. Kun sattui sopiva mänty, ripustin sahat siihen sen sijaan, että olisin vienyt ne tien varteen. Totean lopuksi, että oli oikeastaan liiankin hyvä säilytyspaikka, kun en itsekään niitä sieltä helpommalla löytänyt. Olisivat ne löytyneet lumen aikaankin, jos olisin sitä uraa kulkenut.
Lopuksi aivan muuhu asiaan, eli vanhan talomme purkamiseen. Keskiviikkona iltapäivällä jatkoin siellä pienen vinttikamarin katon purkua. Tulipa pölyä ja roskia niskaan jokaisen lujaan naulatun laudan irrottamisessa. Oli pakko lämmittää sauna Siimeksessä, että saatoin kovassa löylyssä puhdistaa enimpiä pölyjä itsestäni.

Naapurin muisto sodan ajalta

Elo 11. 2013 - taavetti

Sotavangit olivat valittaneet, etteivät saa kunnon leipää. Lupasivat leipoa malliksi, jos löytyisi kunnon uuni. Kylän emännät lupasivat ja etsittiin Muurasjärven suurin uuni. Miehet lämmittivät sitä koko päivän, leipien noustua miehet vesittivät uunin, panivat leivät paistumaan ja lopuksi muurasivat uunin suun tiilillä ja laastilla. Yön jälkeen tiilet purettiin, ja tapauksen kertonut emäntä sanoi leipien olleen todella hyviä.
Sain vuosia sitten Kohtalajarve leivakombinat leipää, sen oletin saman kaltaiseksi ja olihan se todella hyvää. Kokeilkaa jos saatte tilaisuuden.

Moni luottovanki teki töitä eri taloissa, vaikka olivat vankeja, kulkivat melko vapaasti kylällämme. Itse en niitä muista, olin 2 tai 3 vuoden ikäinen ja asuin Pyhäjärvellä vielä silloin.
Uunin vesittäminen on sellaista, että heittivät vettä kuumaan uuniin, siitä sen talon emäntä säikähti, että nyt pilaavat heidän hyvän uuninsa. Siellä kuumassa höyryssä muurauksen takana leivät paistuivat yön aikana. Muistan lapsuudessa syöneeni mieluusti leivän kuoret, se Leivakombinatin leipä oli läpeensä sellaista kuin kotileipämme kuori. Vesihöyry uunissa hautoi paistuvia leipiä ja esti niiden palamisen.

Keväinen laulu

Maa 28. 2012 - taavetti

Aikanaan ihmettelin keväisen laulun sanoja: “Murheesi suista, ilmasta puista, soi riemulaulu, tuoksuu jo maa…” Mietin miten ilmasta puistetaan, kunnes tajusin että metsässä kasvavista puu nimisistä kasveistahan se riemulaulu soi ja kaikuu. Ei ole kyse puistamisesta vaan puu sanan taivutuksesta.
“Taas rintaraukka riemusta lyö, jäi kauas taakse talvemme yö…”

Pinotaan polttopuita

Huh 13. 2012 - taavetti

Puiden asettelu pinoon on periaatteessa yksinkertaista työtä, siitä huolimatta monella kokemattomalla pino noustessaan kallistuu, yleensä pinoajan suuntaan, jolloin pinon kaatuminen uhkaa. Kokemattomat pinojen tekijät asettelevat alempaan reunaan puita pitkittäin, joka sinänsä on mainio keino, jäähän väliin ilmarako, joka nopeuttaa kosteiden puiden kuivumista. Toisaalta sellainen ilmarako vie tilaa, joka ainakin ahtaissa paikoissa on tavallaan tilan tuhlausta, eikä sellainen rako juuri vähennä kaatumisen vaaraa.
Vanhan kansan kokeneet ihmiset, ainakin miehet, käyttivät parempaa keinoa. Sitä keinoa käytän minäkin, mutta se edellyttää ennakointia pinon muodostamisessa. Jos pino näyttää kallistumisen merkkiä suuntaan tai toiseen, asettele viimeistään siinä vaiheessa puiden tyvipäät alemman laidan puolelle. Pinon kaatumisen ehkäisyyn kerron kaksi hyvää vihjettä. Lado puut pinoon siten, että pino on jatkuvasti hieman kallellaan taustan seinän ja/tai edellisen pinon suuntaan. Samalla voit kiilata pieniä puita sinne tänne siten, että ne yhdistävät ladottavan pinon entiseen. Näin menetellen olet hyvilläsi, kun talvella haet puita hellassasi tai uunissasi poltettavaksi. Riemullisia puiden varastointisäitä ja lämmintä talvea hellasi, uunisi ja takkasi ääressä toivoen.

Hiilinieluista

Huh 15. 2011 - taavetti Muokkaa |

Ei ole mielessäkään käynyt pyytää tai vaatia korvausta tiedosta, paljonko metsäni pystyy hiiltä sitomaan. Sehän on julkisesti kenen tahansa kaavan ja hehtaarit, sekä puustotyypin tietävän laskettavissa. Hiilinielun voi laskea, jos tietää edes summittain metsähehtaarin kasvun sitoman hiilidioksidimäärän ja vähentää siitä polttoon menevän puun sisältämän hiilen määrän.
Erotus on se paljon puhuttu hiilinielu, eli puut jotka jää metsään pystyyn ja puut, jotka menevät ainespuuna mekaanisen metsäteollisuuden kautta rakennusten raaka-aineiksi. Se osa sitoutuu hiilinieluksi vuosikymmeniksi- jopa sadoiksi vuosiksi. Metsään jäävät puut ovat lyhempiaikaisia hiilinieluja. Osa niistä saattaa seistä vuosikymmeniä, satoja, jopa tuhansia. Mutta kaikki puut, jotka kaatuvat metsään, lahoavat ennen pitkää, ja niihin sitoutunut hiili vapautuu ilmakehään, yhtä varmasti kuin tulisijoissa poltetun puun hiili, hitaammin tosin.
Metsästä korjattava energiapuu tekee tilaa teollisuuden tarvitseman ainespuun kasvulle, ja jos Mauri on sen kertonut metsäteollisuudelle, se on vain palvelus metsänomistajille. Teollisuuden taholtahan nostettiin joku viikko sitten häly, että puiden energiakäyttö vähentää teollisuuden tarvitseman ainespuun saantoa. Energiaksi poltetaan kuitenkin pääasiassa puita, jotka kelpaavat huonosti teolliseen jalostukseen. Hintaerokin pitänee huolen, ettei arvokasta ainespuuta polteta.

Halontekourakoita

Mar 20. 2008 - taavetti

Sota-aikana oli pulaa myös polttoaineesta. Koska sähköä ei saatu tarpeeksi ja muut värkit oli lopussa, taloja jouduttiin lämmittää haloilla.
Sen vuoksi jokaiselle kaupunkilaiselle määrättiin paikka, josta piti kerätä vähintään motti halkoja. Usein kilpailtiinkin asiassa. Tietystä määrästä sai aina palkinnon! Ihan mielenkiintonen aihe, katotaan mitä lisätietoa joku viisaampi vielä tietäs meille kertoilla…

Pulaa ei ollut pelkästään sähköstä, vaan kaikesta polttoaineesta, lähinnä öljystä, jota tarvittiin nykyiseen tapaan liikenteen polttoaineeksi, mutta valaistukseen nykyistä huomattavasti enemmän. Koska sodan vuoksi öljyä ei voitu kuljettaa vaarallisilla maailman merillä, jouduttiin turvautumaan korvaaviin polttoaineisiin ja Suomessa ainoa kyseeseen tuleva oli puu eri muodoissaan. Puuta kului pieninä pilkkeinä, nykytermillä palahakkeena autojen häkäpönttöjen polttoaineena, totta kai talojen lämmitykseen, kuten Heku kertoi. Haloilla kulkivat myös junat, joihin ei muita polttoaineita silloin tunnettukaan. Halkojen tarve oli siis melkoinen ja siksi järjestettiin valtakunnalliset mottitalkoot, jossa jokaiselle työkykyiselle Suomen kansalaiselle annettiin velvoite valmistaa ainakin yksi kuutiometri, eli motti halkoja. Tuolla mainos- eli silloiselta nimeltä reklaamikuvalla haluttiin kannustaa kaikkia kansalaisia, mutta erityisesti lapsia osallistumaan talkoisiin.
Sitten se tarina, jonka lupasin, ei se lapsista kerro, vaan rintamalla olleista sotilaista, jotka asemasodan aikana joutuivat suorittamaan oman osuutensa mottitalkoista. Kun osa sotilaista oli rintaman etulinjassa vihollista vastassa, vietiin lepovuorossa olleet lähistölle metsään, tekemään oma osansa mottitalkoista. Varsinkin kaupunkilaisille ja muille, joilla ei ollut metsätyökokemusta, urakka saattoi olla ylivoimainen. Niinpä varakkaammat ihmiset maksoivat kokeneille miehille, jotka tekivät heidän osuutensa melko nopeasti. Sotilailla ei ollut sitä mahdollisuutta, vaan heidän jokaisen piti vuorollaan itse tehdä se vähin määrä, yksi kuutiometri, mutta mielellään enemmänkin halkoja, heille osoitetusta metsästä. Kun talvella 1984 sisustimme silloin valmistumaisillaan ollutta uutta kotiamme, kertoi palkattu kirvesmiehemme kokemuksen siltä ajalta.
Hänet vietiin muiden mukana metsään, jossa annettiin työvälineiksi puupäinen pokasaha ja kirves. Kokeiltuaan välineitä tämä Eljas kokeneena metsätyömiehenä totesi sahan kertakaikkiaan tylsäksi ja huonosti jaetuksi eli haritetuksi. Kun hänellä oli viila ja jakorauta repussaan, hän istui kaatamansa puun rungolle ja alkoi kunnostaa sahaansa. Kohta istuttuaan paikalle saapui työn valvoja, joka alkoi moittia miestä, joka vain istui vaikka ei ollut työtä vielä aloittanutkaan
Eljas siihen, että kyllä minä mottini teen, mutta ensin täytyy saada välineet kuntoon. Esimiehen vastalauseista huolimatta Eljas jakoi ja viilasi sahan ja pian sen jälkeen teki urakkansa, eli mottinsa valmiiksi.
Kun esimies tuli seuraavalle kierrokselle, oli Eljaksen pino valmiina ja hän aloitteli jo toista. Syntyi keskustelu esimiehen ja Eljaksen välille:
- Sinäkö olet jo tehnyt pinosi valmiiksi?
- No niinhän minä tein, kun sain sahan kuntoon.
- Annapa kun minä kokeilen sitä!
- No siinä on!
- Tämähän menee melkein itsestään puuhun, kun vain liikuttaa sitä!
- Niinhän se menee kun se on kaikin puolin kunnossa ja terävä.
- Lähtekääpä minun mukaani tuonne kämpälle!
Niin mentiin kämpälle, jossa esimies osoittaa Eljakselle kasan sahoja sanoen:
- Saattekin alkaa kunnostaa näitä, teidän aikanne on enemmän hyödyksi, kun kunnostatte välineitä toisille, kun kerran sen osaatte. Kun toiset saavat hyvässä kunnossa olevat työkalut, he tekevät halkoja teidänkin osuutenne ja vieläkin enemmän.
Niin sai Eljas vakituisen tehtävän työvälineiden kunnostajana.
_________________
Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa!!
Avainsanat: saha

Polttopuita

Kes 5. 2008 - taavetti

Kun sain keväällä pystykarsinnan mielestäni hyvään vaiheeseen, keskeytin sen ainakin kesän ajaksi ja siirryin raivaukseen. Raivaan ensiharvennusta lähestyvistä metsistä pieneksi tai muuten aluskasvuisiksi tai kovin ohuiksi jääneet puut pois. Suurimmista niistä voin syksyn tultua karsia rankoja ensi talvena pihaan ajettaviksi. Niin olen tehnyt melkein joka vuosi, keväällä raivannut, syksyllä karsinut ja kasannut, talven aikana ajanut pihaan kasaan ja keväällä katkonut ne polttopuiksi.
Monena vuonna olen katkonut ne lainaamallani halkosirkkelillä, joskus traktorivetoisella, viime vuosina veljeltä lainatulla sähkökäyttöisellä. Parina vuonna katkoin rangat talvella tehdyssä kasassa sähkökäyttöisellä ketjusahalla, joskus kauan sitten bensiinikäyttöisellä moottorisahallakin. Kaikilla niillä on omat etunsa, mutta monia haittojakin. Vähiten uusiutumatonta energiaa kuluu, jos jaksaa katkoa puut käsisahalla ja lihasvoimalla. Siinä ainoana haittana on työn hitaus, ja kun on keksitty nopeampia menetelmiä, miksi ei käytettäisi niitä.
Viime vuonna vävyni ehdotti vuokrata traktorikäyttöinen klapien teko kone, jollaista olen joskus yli kymmenen vuotta sitten käyttänyt. Monesti on sen käytön esteenä ja haittana ollut, että siinä murskautuu melkoinen määrä osittain pehmennyttä puuta, saman jouduin kertomaan haitaksi viime vuonnakin. Tänä keväänä se ei ollutkaan este, kun puut ovat viime keväänä kaadettuja, kesän ajan kuivaneita ja syksyllä karsittuja ja siten hyvin leikkaavalla koneella katkonnan kestäviä. Niin sitten viime lauantaina yhden päivän aikana yhdessä vävyn kanssa katkoimme rankoja määrän, joka minulta yksin sirkkelillä katkoen olisi vienyt ainakin yhden viikon arkipäivät, kenties enemmänkin aikaa.