Alkutietoja

Tou 24. 2008 taavetti

Nuoruudessa kuljin isän mukana metsätöissä, enimmät vuosistani maanviljelijänä. Eläkkeelle jäätyäni opiskelin retkioppaaksi, olen hoitanut omia metsiä, kulkenut metsäretkillä muuten vain, jos on pyydetty, olen vetänyt muutaman retken pienehköille porukoille.
Ensimmäinen kotisivuni, jossa sijaitsee myös blogi, on MSN sivulle aloittamani space sivusto. Sen avasin kun eräs keskustelusivulta tutuksi tullut ystävä oli oman spaensa avannut ja kutsui minua ystäväkseen. Koska minulla ei ollut ennestään space sivua eikä muitakaan kotisivuja, innostuin hätäisesti spacen itselleni avaamaan. Vuoden verran se uinui hiljaiseloaan, aivan satunnaisesti sitä sähköpostia katsoessani vilkaisin. Joitakin kommentteja olin kuitenkin lisännyt ja lopulta löysin ja avasin vieraskirjan, nähdäkseni minkä kaltaista porukkaa siellä touhujani seurailee ja minkä verran siellä yleensä on katselijoita.
Viime vuoden marraskuussa sinne oli kirjoittanut eräs, jota nimimerkin perusteella aluksi luulin vävyni sisareksi, niin jatkoin kirjoittelua ja kun sain uuden digikameran, lisäsin sivustoille kuviakin. Myöhemmin hän osoittautui eri ihmiseksi, mutta kun olin saanut sivuni vauhtiin ja monia kuvia sinne lisätyksi, sain sinne lisää ystäviäkin. Uusien ystävien vuoksi olisi siellä ollut hauskaa jatkaa ja lisätä kuvia ja blogin kirjoituksia, mutta pienelle koneelleni ne Microsoftin ohjelmat ovat kovin raskaita ja hitaita. Kun sivun avautumista joutui odottamaan minuuttikaupalla, kyllästyin jatkuvaan odotukseen ja sivujen hitauteen ja aloin etsimään nopeampia ratkaisuja. Niissä ajatuksissa avasin ensin kotisivut, jonne osoitteen löydät sivupaneelista. Tämän blogin ajattelin ensin sille vieraskirjaksi, mutta varmaan tähän tulee kirjoitetuksi erilaisia kommentteja elämästäni.

  002. Mistä suku tulee?

Tou 27. 2008 taavetti

Sukuni lähtöpaikaksi on osoittautumassa Pyhäjoki, se palautti mieleeni vanhan Martta Korhosen ja Elli Turpeisen kertoman tarinan, jota olen pitänyt satuna tai mielikuvituksen tuotteena. Tarinan mukaan isäni suku periytyisi vanhan ajan sissipäälliköstä, tai hänen lähisuvustaan. Mainittu päällikkö olisi tarinan mukaan vaikuttanut Oulun seudulla, tai siitä lähinnä etelään avautuvilla alueilla. Pyhäjoki sopisi tarinaan hyvin, joten mietin ja kirjoitan jälkipolville mietittäväksi kysymyksen, olisiko tarinassa ainakin hiukan totuuden siementä.
Sissipäällikön nimi pyöri kieleni päällä, mutta en saa sitä palautumaan muistiini. Yritin välillä etsiä sitä hakusanoilla, jos muistan, kirjoitan sen tähän jatkoksi.
Löytyihän se Googlen hakukoneella, hakusanalla: sissipäällikkö. Kopioin tekstin sellaisenaan tänne, koska se voi kadota internetistä muualta.

Lainaus:

Pekka Vesainen
Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vesaisen patsas Ylikiimingin Vesalankylässä. Patsaan on veistänyt Oskari Jauhiainen 1936.
Vesaisen patsas Ylikiimingin Vesalankylässä. Patsaan on veistänyt Oskari Jauhiainen 1936.
Pekka Antinpoika Vesainen tai Juho Vesainen (n. 1540 Utajärvi — n. 1627 Utajärvi) oli kuuluisa pitkän vihan aikainen sissipäällikkö.
Kansantarinat kertovat Vesaisen olleen “liikkeissään salamannopea; ruumiinvoimiltaan väkevä; kookas ja solakka; ja mieleltään uljas, neuvokas ja peloton”. Ensimmäinen maininta hänestä on vuodelta 1563.
Utajärvellä syntynyt Vesainen asui sissipäällikkönä toimiessaan Ylikiimingin Vesalankylässä, jonne hän asettui asumaan noin vuonna 1560. Hän johti vuonna 1589 kostoretkeä karjalaisia vastaan Vienaan, valloitti joukkoineen Kantalahden kaupungin, ja poltti Vienan Kemiä. Kostoretken tarkoitus oli hakea hyvitystä Vienasta tehtyihin Pohjanlahden rannikolle suuntautuneisiin hävitysretkiin. Perinnetiedon mukaan Vesaisen aikaansaannosta oli myös pohjoiseen tehty hävitysretki, jolloin jouluaamuna 1589 tuhottiin Petsamon luostari. Munkit surmattiin raa’asti kesken jumalanpalveluksen. Sissit hyökkäsivät myös Kuolan kaupunkiin.
Pekka Vesaisen elämästä kertoo Santeri Ivalon kirja Juho Vesainen, jossa etunimi on virheellisesti vaihtunut Juhoksi, mahdollisesti kirjoittajan yhdisteltyä kaksi henkilöä.
Vesan talon mailla Utajärven Juorkunassa on jokirannassa nähtävissä vanhojen rakennusten raunioita.
Pekka Vesaisen lapsuudesta kerrotaan kansantarinaa, jonka mukaan tämän äiti olisi ollut pesemässä lasta vienalaisten hävitysjoukkojen tullessa. Kaikki lähtivät pakoon vainolaisia, mutta lapsi oli unohtunut pesusoikkoon. Väen palatessa takaisin oli soikko jäässä, mutta lapsi yhä elossa. Näin pelastuneesta lapsesta kasvoi voivatta, joka tulee venäjän kielen sotapäällikköä tarkoittavasta sanasta voijivoda.
Pekka Vesaisen sotilaallinen ura päättyi vuonna 1595 solmitun Täyssinän rauhaan. Sitä ennen hän menetti lähes koko perheensä. Vuonna 1589 hävitysjoukot ottivat hänen vaimonsa vangiksi ja surmasivat kaksi hänen lastaan. Vuonna 1591 vainolaiset iskivät uudelleen ja surmasivat kolme hänen lapsistaan. Ainoastaan hänen vaimonsa, Antti-poikansa ja tytär jäivät eloon.
Vesaisen patsas Ylikiimingin Vesalassa on pystytetty sissipäällikkö Pekka Vesaisen muistoksi. Hänen mukaansa on nimetty myös Vesalankylän Aumaharjulla sijaitseva Pekka Vesaisen tie.
Olisi se tosiaan kiehtova mahdollisuus. Vaikka en sen todenperäisyyteen uskokaan, kannattaa sitä ainakin yrittää selvittää. Ulos sulkevakin selvitys voisi olla paikallaan, mutta eihän sitä lopputulosta ennakolta tiedä. Hakusanalla Vesainen, löytyi yllättävän paljon tietoa. Tässä alkuun Vesalankylän kotisivulta:

http://www.ylikiiminki.fi/vesala/historia.html
http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Vesainen_Pekka
http://www.kirjastovirma.net/asutusjasotatarinoita/05

Lisää hakutuloksia:
Pekka Antinp. Vesainen
Aika Paikka Lähde
Syntynyt : - Juorkunan Vesalassa Utajärvellä -
Kuollut : 1627 (noin) Utajärven Juorkunassa -
Muistiinpanot : Pekka Vesainen oli Pohjois-Suomessa aikansa huomatuimpia miehiä. Hän oli sissi- ja sotapäällikkö, lautamies ja Kiimingin Vesalan talon ja kylän perustaja yhdessä isänsä Antin ja veljensä Paavon kanssa.
Vuonna 1608 Vesainen jakoi talon kahtia antaen pojalleen Antille Alavesan 1/2 manttaalin talon ja jääden itse Ylivesan 1/2 manttaalin talon omistajaksi. Em. tiedot Jaakko Laurilan tutkimuksesta.
Lisää jälkipolvitauluja Paavo Saukkosen kirjoittamassa sukukirjassa Vesaisesta Nykyaikaan.
Liitto Lapset
- Suikka - - ? Pekantr. Vesa
- - Antti Pekanp. Vesa
_________________
Suku on paras
 

Millainen minä olen?

Elo 21. 2008 taavetti

Olen syntynyt sodan aikana metsän keskellä, lähimmälle autotielle sieltä oli silloin viitisen kilometriä, mutta eipä ollut autojakaan liiaksi asti. Joitakin asioita muistan syntymäkodistani varhaisesta lapsuudestani, vaikka muutimme lähemmäksi kylän pintaa ollessani alle neljän vuoden ikäinen.
Kansakoulun aloitin kuuden vuoden ikäisenä, seitsemän täytin joulukuun alussa. Vaikka olin pois koulusta melkein koko kevätlukukauden, pääsin sentään muuttamaan toiselle luokalle. Kolmentoista ikäisenä pääsin isän avuksi metsätyöhön, sain sopivasti opetusta työn alkeisiin isän eläessä. Kun olin täyttänyt kuusitoista vuotta, kuoli isäni työmaan majoituspaikaksi. Perheen vanhimpana lapsena jäin nuoremmilleni eräänlaiseksi isähahmoksi ja oppimieni töiden opettajaksi.
Luonto on kuulunut harrastuksiini vaihdellen koko ikäni, valokuvaus noin kolmekymmentä viisi vuotta, tietokoneisiin olen perehtynyt vasta vanhoilla päivilläni kolmen ja puolen vuoden ajan. Näitä blogeja ja kotisivuja olen vaihtelevalla innostuksella hoitanut vajaan vuoden aikana, toivottavasti saan satunnaisille lukijoille tarjota muutamia elämyksiä ja vihjeitä erilaisiin tarkoituksiin. Etsi linkit ja hakeudu muillekin blogeilleni ja kotisivulleni, kehittelen niitä vähitellen edelleen.

 

001. Millainen tunnen olevani?

Tam 9. 2009 taavetti

Jokaisesta meistä on erilaisia arvioita, erilaisia näkemyksiä. Jokainen katsoo omalta kannaltaan, omista lähtökohdistaan ja omista tiedoistaan ja mieltymyksistään käsin. Siksi on samastakin ihmisestä erilaisia käsityksiä. Siinä ei ole mitään pahaa sinänsä, yleensä ihmiset viihtyvät kaltaistensa parissa, mutta on poikkeuksiakin. Esimerkiksi Kivisen Aimo kertoi, että hänen piti lähteä kotoaan pois, kun oli isänsä liian saman luontoinen. Kuulijan ihmetellessä, että eivätkös saman luontoiset yhdessä viihdy, Aimo selitti, että olimme molemmat äkäisiä. Myös saattavat kovin tasaiset luonteet pitkästyä toistensa seurassa. Siitä ehkä enemmän tuonnempana, nyt kerron vähän, millaisena minä koen itseni. Käsitys luonteestani paljastukoon vähitellen, tekstin edetessä. Annan kuitenkin muutaman arvion siitä, millaiset ominaisuuteni ovat vaikuttaneet elämäni valintoihin ja mitä niistä tulee mieleeni.
Ihmisenä tunnen olevani sivuun vetäytyvä, lapsena ja nuorena olin suorastaan ujo. Viihdyn kuitenkin seurassa, keskustelen innokkaasti, jos mieleinen aihe löytyy. Tarkoituksellinen keskustelun avaus on ollut kuitenkin hankalaa. Kun lapsena menin kylään asialle, istuin hiljaa penkillä, kunnes joku kysyi, onko jotakin asiaa. Vasta sitten uskalsin kertoa tuloni syyn. Koulussa meitä opetettiin tervehtimään, mutta sekin oli vaikeaa ensimmäisellä luokalla. Eräänäkin aamuna opettaja joutui sanomaan monta kertaa: Huomenta Kalervo, mutta minä ujostelin, enkä vastannut, katselin vain kenkieni kärkiä.
Tunnen olevani hitaasti oppiva, mutta minkä opin, sen haluan tehdä kunnollisesti. Teen mieluummin hitaasti ja kerralla kunnollista, kuin kerta kerralta toistaen epäonnistumisten vuoksi. Olen siitä joskus moitteitakin saanut.
R-kirjainta en ole oppinut koskaan sanomaan oikein, olen siis sorakielinen. Siitä olen monta kiusallista tilannetta kokenut, kaikki eivät ole sen suhteen ymmärtäväisiä. Onneksi enimmät ihmiset suhtautuvat asiallisesti. Kerran oli kotona puhetta, kun eräs tyttäreni ihmetteli, onko isä sorakielinen, hän ei ollut edes huomannut sitä. Ehkä niin, kun on pienestä alkaen siihen tottunut, niin ei pitänyt mitenkään poikkeavana. Puhelin keskusteluissa se on kuitenkin useita vaikeuksia tuottanut, puhelimen koneet kun korostavat huonosti lausuttuja äänteitä. Lukuisat kerrat olen puhelimeen puhuessani lukenut etunimeni kirjain kirjaimelta, jopa auttavia sanoja käyttäen, varsinkin sen R -kirjaimen kohdalla, mutta joskus nimeni jokainen merkki on pitänyt lausua toisen sanan avulla. Jopa useita eri sanoja käyttäen, kuten Risto, Reipas, mutta niissäkin on ollut vaikeuksia.
Ensimmäistä luokkaa käydessäni siinä oli isoille pojille kiusaamisen aihe, kun käskivät minun kerta toisensa perään sanoa: Risto Ryti riihen perällä, kärryn pyöriä tervoomassa. Usein he sanoivat sen sortaen ärll kirjaimia. Samaa lukua he lukivat Lamminmäen Ristolle, tosin ilman sorlausta.
Aikuisiältä jäi mieleen tympeä tapaus, kun etsin Oiva Rutasen taloa. Kysyin sitä tiellä seisoskelleelta mieheltä. Vastaukseksi sain, ettei täällä ole Jutasia missään. Selityksetkään eivät auttaneet, lopulta palasin autolleni. Vastausten antaja tuli mukanani ja R-kirjainta korostaen intti, se on Rrutanen, ei Jutanen, se asuu tuossa kulmassa. Menettely otti kuitenkin niin luonnolleni, etten ollut kuulevinani, vaan ajoin pois. Oivan kanssa ei ollut koskaan vaikeuksia, vaikka hän oli monet kerrat korjannut meillä kodin koneita. Varmasti monella on olut todellisiakin vaikeuksia ymmärtää puhettani, mutta jotenkin sen, jos se on tahallista kiusan tekoa.
Ehkä eniten on ratkaisuihini vaikuttanut heikko henkilömuistini. jossakin vaiheessa haaveilin poliisin tai vanginvartijan ammateista, luovuin siitä kuitenkin, kun tajusin, että en tuntisi mahdollisia pidätettäviä. Asiamuistia minulla kyllä on, mutta sekin on heikkenemässä.
Kun nuorukaisena katselin seuratuvan lattialla lapsia, joita en tuntenut pelkäsin, etten tunne mahdollisia, joskus syntyviä, omiakaan lapsiani. Pelko osoittautui turhaksi, omani olen tuntenut ulkonäöltä, sisäinen tunteminen on sitten kyseen alaista. Meni monta vuotta, että opin kaikki enoni tuntemaan, kaikkia serkkujani en varmaan opi tuntemaan koskaan, en ainakaan nimeltään ja erilleen toisistaan. Yleensä vasta pitkähkön yhdessä olon jälkeen tunnen ulkonaiset piirteet syöpyvät mieleeni. Syytä hitauteen en ymmärrä, onko mahdollisesti silmieni taittovirheestä johtuvaa, vai onko syy muissa tekijöissä.
Olen siitäkin huomautuksia saanut, on sanottu olevan iliman aikojaan, kun en tunne ihmisiä. On jopa sanottu, että en ole oikein edes uskovainen, kun en tuttujakaan tunne. En kuitenkaan sitä halua pahalla muistaa, se oli vain sanojan ymmärtämättömyyttä. Kerroin vain taustaksi, sillä kaikki ne ovat jotenkin vaikuttaneet toimiini.
Toinen huomautuksia aiheuttanut tekijä on herkkä väsymiseni ja iltaunisuus. Usein olen nukahtanut, varsinkin iltaseuroissa kesken puheen. Joskus se on aiheuttanut pahennuksia, vaikka kotisiioni on sen ymmärtänytkin. Kerrankin kuulin herätessäni sanotuksi, ettei haittaa vaikka nukkuu, kunhan uskossa nukkuu. Väsymisen syytä en tarkkaan ottaen ymmärrä, eräänä syynä pidän silmäluomien liikaa pituutta, ne tavallaan riippuvat silmämunan edessä. Puoliväkisin niitä on pidettävä ylhäällä, se väsyttää ja helpompaa on pitää niitä suljettuina. Se näyttää nukkumiselta, vaikka valvoisin, mutta kyllä unikin helposti voittaa. Silmien piilokarsastus ja hajataitteisuus rasittavat silmiä, kun joutuu väkisellä tuijottamaan. Silmälasit helpottivat ja unisuus väheni. Työn vuoksi varhaisella heräämisellä on tietysti oma osuutensa asiaan.
Raamattukin tuntee seuroissa nukkumisen. Paavalin saarnatessa nukahti eräs nuorukainen niin, että putosi alas yläkerran ikkunalta. Näytti kuolleelta, mutta Paavali sai hänet virkoamaan. Tuoreempi tapaus sattui Kojolan perällä, kun pidettiin lähetysseuroja. Toinen puhuja, Pentti Holmström nukkui Alpo Pikkaraisen puheen aikana. Pentti oli väsynyt, kulkiessaan päivisin metsää raivaamassa. Seurojen jälkeen Alpo totesi, että paljonpa luotit, kun uskalsit nukkua puheen aikana. Se oli sellaista hyväntahtoista leikin laskua, jota monet puhujat harrastavat keskusteluissaan.

1. 18. Hei 2008 klo 0:161katri kunnari
   hei.
   Mä olen lukenut sitä Paavo Saukkosen tekemää kirjaa,Vesaisesta nykyaikaan.
   Mun mummu ja äiti on kertonut että mekin kuulutaan sissipäällikkö, Pekka Vesaisen sukuun.
   Kun luin sitä niin huomasin että munkin nimi oli siellä.
   Haluaisin itsekkin alkaa tutkia meidän sukua vaikka olenki vasta 15 vuotias, mutta silti se kiinnostaa mua.
   
   
2. 21. Hei 2008 klo 2:502taavetti
   En tosiaan edes tiedä, kuulunko esillä olevaan sukuun vai en. Vaikka epäilen kuulumista, pidän tutkimista kiinnostavana, en vain tahdo muilta puuhilta ehtiä. Vaikka en kuuluisikaan Vesaisen sukun, olisi pois sulkeva selvittämisen tulos hyödyllinen varmasti kaikille.
   Oletko Katri tutustunut Suomen sukuhistorialliseen seuraan tai sen keskustelupalstaan? Keskusteluun löytyy linkki blogini etusivulta, sieltä löytyy muitakin hyödyllisiä linkkejä ja tarkoitus on lisätä niitä vielä.
   Minulla oli itselläkin harjoutuksen mielessä tehty foorumi kantolasuvut, mutta poistin sen tarpeettomana, kun sinne ei alkanut tulla käyttäjiä minun lisäkseni. Siirsin tärkeimmät sukukeskustelut siitä foorumista tänne blogin sivuille.
   
   
3. 24. Elo 2012 klo 9:213Ville Makkonen
   Tekstin alussa mainitaan Elli Turpeinen.
   Asuuko ja elääkö hän edelleen Pyhäjoella.
   Asia kiinnostaa sen vuoksi, että äitini tyttösukunimi oli Turpeinen
   ja asui Raahen seudulla.
   Terveisin
   Ville Makkonen
   Muurame
   0500 381980
   
4. 24. Elo 2012 klo 14:58
   
   

   Ville Makkosen kysymyksessä on aivan eri Elli Turpeinen. Tekstini Elli ei ole sukuamme, mutta hän on kertonut tarinoita olettamastaan sukuni vanhoista vaiheista. Elli Turpeinen oli omaa sukuaan Korhonen ja Martta Korhosen sisko. Molemmat ovat kuolleet yli kymmenen vuotta sitten.